Pääkirjoitus

Pohjolan yhteistyö korostuu

Tilaajille

SUOMESSA VIERAILLUT ruotsalaiskirjailija Per Olov Enquist pelkäsi äskettäin, että Euroopan yhdentyessä pohjoismainen rintama voi repeytyä. Hänestä Pohjolan ei pitäisi missään nimessä hajaantua. Niin näkyvällä sijalla kuin EY-jäsenyys tämänhetkisessä julkisuudessa onkin, sen todellinen merkitys asettuu oikeisiin mittasuhteisiin vain riittävästi taustoitettuna.

Mitä kauempana maailmalla joudumme asemoimaan omaa maatamme, sitä olennaisempaa on, että se ymmärretään osaksi Skandinaviaa. Sama pätee varmasti kaikkiin Pohjoismaihin. Ne ovat maantieteellisesti aina yhtä, vaikka takana onkin moniin suuntiin polveillut historia.

Suomi, Ruotsi ja Norja ovat anoneet EY-jäsenyyttä, joka Tanskalla on ollut jo vuodesta 1973. Kun kolme ulkopuolista maata heittää lähivuosina arpaa EY-jäsenyydestään, ratkaisu tapahtuu itsenäisesti. Olipa lopputulos silloin mikä tahansa, niiden kesken vaikuttavat yhä yhteiset kokemukset sekä keskinäisen kanssakäynnin aiemmat ja nykyiset rakenteet.

Ei tarvitse muistella keskiaikaisen Kalmarin unionin vuosia, riittää, kun palautamme mieliin eräitä tosiasioita: Suomi ja Ruotsi kuuluivat ennen Haminan rauhaa 1809 yhteen useita satoja vuosia, Norja puolestaan oli Tanskan yhteydessä yli neljä vuosisataa ja sitten vuodesta 1814 unionissa Ruotsin kanssa 90 vuotta. Maat ovat siis olleet enemmän yhdessä kuin erillään.

Ensimmäisen maailmansodan pyörteissä Norja, Ruotsi ja Tanska säilyttivät puolueettomuutensa ja Suomi itsenäistyi. Pohjoismaiden nykyiset turvallisuuspoliittiset rakenteet taas ovat peräisin toisen maailmansodan jälkeisiltä vuosilta: Puolueettomana nipin napin pysytellyt Ruotsi halusi jatkaa omaksumallaan linjalla ja jäi läntisen sotilasliiton ulkopuolelle. Samaan aikaan Tanska ja Norja, jotka Saksa oli miehittänyt, hakeutuivat Natoon. Ja yya-sopimus liitti Suomen, josta oli tullut Saksan myötäsotija, Neuvostoliiton turvallisuusjärjestelmään. Tätä kokonaisuutta on onnistuneesti verrattu pirunnyrkkiin, jota kaikki sen osat pitävät tiukasti koossa.

Skandinavismi koki 1800-luvulla lähentää Pohjolan kansoja sivistyksellisesti ja poliittisesti toisiinsa. Pohjoismaisten parlamenttien yhteistyökin pantiin alulle jo niin varhain kuin 1907. Pohjoismaiden neuvosto, joka on kansanedustajien ja hallitusten yhteinen neuvotteluelin, taas on vuodesta 1953 pohtinut hallinnollisia, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia sekä jättänyt ulkopoliittiset ja sotilaalliset aiheet vähemmälle. Suomi liittyi siihen 1955.

1950-luvulla ehdotettiin turhaan pohjoismaista tulliliittoa, 1970 kariutui myös Nordek-hanke, joka sekin tavoitteli pohjoismaista taloudellista yhteistyötä. Kumpikin jäi silloin Euroopan vapaakauppaliiton (Efta) jalkoihin. Kaikki Pohjoismaat kuuluvat tähän järjestöön, joka poisti teollisuustuotteiden sisäiset tullit. Pohjoismaiden taloudellista yhteistyötä syventävät kaiken lisäksi 1973 perustettu teollisuusrahasto ja 1975 työnsä aloittanut investointipankki.

Pohjoismaista yhteistyötä harjoittavia elimiä ja laitoksia on paljon. Ja järjestöjen välisten yhteyksienkin verkko on rakentunut varsin tiuhaksi. Norden-yhdistykset ovat virkansa puolesta tasoittaneet tietä sille aina 1920-luvulta lähtien. Merkityksettömiä eivät ole myöskään monet yksilötason kontaktit, joita jo sotalapset ja kummikuntaliikkeen aktiivit panivat alulle.

Pohjoismaiden yhteistyöstä on monilla aloilla muodostunut itsestäänselvyys, jonka olemassaolo havaitaan usein vain poikkeustilanteissa. Eritoten Euroopan epävakaissa oloissa Pohjoismaiden pitääkin tukeutua keskinäisen yhteistyön ja kulttuurisen ykseyden suureen voimaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää