Pääkirjoitus

Albanian auttaminen on tärkeää ja vaikeaa

Tilaajille

ALBANIAN pelastusyritys siirtyi kouriintuntuvan toteutuksen tasolle, kun kahdeksan maan sotajoukot alkoivat virrata maahan vakiinnuttamaan tilanteen ja turvaamaan humanitäärisen avun perillepääsyn. Sopua haluavat albanialaiset kiinnittävät toivonsa ulkomaisiin sotilaisiin. Heidän halutaan lopettavan sekasorron maassa. Tehtävä on hyvin vaikea, ja onnistuminen on kaikkea muuta kuin kirkossa kuulutettu. Monet asiantuntijat pitävät onnistumista liki ihmeenä.

Lohduttoman köyhään Albaniaan on määrä lähettää noin kuusituhatta ulkomaista sotilasta. He toimivat YK:n valtuutuksella, mutta heidän mahdollisuutensa sekasorron lopettamiseen ovat hyvin rajalliset. Työ on rajattu inhimillisen avun suojaamiseen ja tilanteen rauhoittamiseen läsnäolon avulla. Sotilaat saavat ampua vain itsepuolustukseksi.

Huomattava osa maasta on aseistautuneiden joukkioiden ja jopa ammattirikollisten käsissä. Talousskandaaleista alkunsa saaneen ryöstelyn ja anarkian aikana sotaväen varikoista varastettiin arviolta miljoona erilaista asetta, lähinnä rynnäkkökiväärejä. Aseet ovat yhä tietymättömissä, osa rikollisilla, mutta suurin osa perheiden hallussa. Kenelläkään ei ole käsitystä, miten tämä valtava asemäärä saadaan takaisin, ja oma esivalta on romahtanut.

Sotilaat joutuvat ennemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa joku koettelee heidän päättäväisyyttään. Tässä vaiheessa on täysin auki, riittääkö niiden voima vastaamaan haasteisiin. Italia on paljon haltijana, sillä toiminta tapahtuu sen komennossa. Italia on avustusretkikunnan sielu ja vetäjä, koska se haluaa estää uuden pakolaisaallon työntymisen Adrianmeren yli omille rannoilleen. Lähtökohtaa vaikeuttavat Italian maihinnousut Albaniaan maailmansotien aikana ja albanialaisen pakolaisaluksen uppoaminen matkalla Italiaan.

Sotilaallisen toiminnan rinnalla yritetään poliittista sovittelua, jota johtaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin edustaja, Itävallan entinen liittokansleri Franz Vranitzky. Päämääränä on saada aikaan jonkinlainen poliittinen kehys, joka johtaa uusiin vaaleihin, mieluiten jo kesäkuussa. Vapaiden vaalien toteutumiseen on kuitenkin vielä pitkä matka. Kansainväliset järjestöt yrittävät myös laatia ohjelmaa jonkinlaisen budjettiin perustuvan talouden toteuttamiseksi.

Vranitzky törmästi seinään jo päättyneellä viikolla, kun presidentti Sali Berisha kieltäytyi jyrkästi neuvottelemasta maan eteläosaa hallussaan pitävien "komiteoiden" kanssa väittäen niitä sosialistisen puolueen luomuksiksi, rosvojoukoiksi ja ties miksi. Pyramidisijoituksiin nojanneiden sijoitusyhtiöiden petos tuntui kipeimmin juuri etelässä, jossa kansannousu alkoi.

Ilmapiiriä kuvaa hyvin se, että maan yhteishallituksen pääministeriksi mellakoiden jälkeen noussut Bashkim Fino on etelästä ja edustaa juuri presidentin vihaamaa sosialistista puoluetta. Etelän ja pohjoisen välillä kulkee myös heimoraja, ja koko Balkanin tavoin sillä on suuri merkitys. Klaaniriidat ovat yksi selvä syy pessimismiin.

Albanian-operaatio on tärkeä, sillä se on eurooppalaisten ja Ety-järjestön vetämä yritys palauttaa järjestystä eurooppalaisessa maassa ilman Naton ja Yhdysvaltain apua. Vastaavien toimien tulevaisuus riippuu osaksi juuri siitä, pystytäänkö 3,5 miljoonan asukkaan Albania nostamaan edes miten kuten rauhallisen poliittisen ja taloudellisen kehityksen tielle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää