Pääkirjoitus

Laki panee rikollisjengit ahtaalle

Laki panee rikollisjengit ahtaalle

Tilaajille

RIKOLLISJÄRJESTÖIHIN kuuluminen on EU-maissa tulevaisuudessa rangaistavaa. Oikeusministerit pääsivät vihdoin torstaina yhteisymmärrykseen pelisäännöistä, joilla jäsenmaat ryhtyvät sorvaamaan rangaistavuuden mahdollistavaa lainsäädäntöä. Se ei suju ainakaan Suomessa helpolla. Rikoslain avunantopykälä joudutaan muokkaamaan uusiksi. Se heijastuu taas poliisin työhön tavalla, joka ei ole kansalaisten oikeusturvan kannalta pelkästään myönteistä.

Rikollisjärjestölailla pyritään ehkäisemään ennen muuta järjestäytynyttä rikollisuutta. Pykälät voidaan ottaa käyttöön silloin, kun useamman kuin kahden henkilön järjestäytynyt ryhmä on syyllistynyt rikollisiin toimiin. Rajana ovat teot, joista voi saada neljän vuoden vankeusrangaistuksen. Suomessa se merkitsee lähinnä törkeiksi luonnehdittuja rikoksia.

Pohjoismaissa keskustelu rikollisjärjestöön kuulumisen rangaistavuudesta lähti liikkeelle moottoripyöräjengeistä. Muualla Euroopassa lainsäädännön tarve johtuu järjestäytyneestä mafian tyylisestä huumerikollisuudesta, ihmiskaupasta, rahanpesusta, terrorismista ja muusta vakavasta väkivaltarikollisuudesta. Näitä rikoksia tekeviin ryhmiin kuuluminen olisi siis rangaistavaa, vaikka henkilö ei osallistuisikaan itse rikokseen.

Suomen rikoslain mukaan tuomion avunannosta voi saada, jos syytetty on neuvolla, toimella tai kehotuksella edistänyt rikollista tekoa. Jos pelkkä rikollisjärjestöön kuuluminen tehdään rangaistavaksi, avunantopykälän määritelmä ei siihen riitä. Silloin on puhuttava rikokseen myötävaikuttamisesta, ja se avaa aivan uudet näkymät rangaistavuudelle.

Lakia ei saa säätää kovin tulkinnanvaraiseksi. Miten määritellään esimerkiksi järjestöön kuuluminen niin, että sen voidaan katsoa edesauttavan rikoksen tekemistä? Vielä vaikeampaa on kirjoittaa laki niin, että rangaistavaa olisi myös toiminta, joka tukee rikollisjärjestön olemassaoloa. Sellaisenkin evästyksen oikeusministerit tekivät lainlaatijoilleen.

Uusi laki antaisi poliisille nykyistä väljemmät tutkintavaltuudet. Poliisi voi laajentaa syyllisiksi epäiltyjen joukkoa lähes rajattomasti - saahan poliisi ryhtyä tutkimaan ja käyttämään pakkokeinoja silloin, kun on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen. Itse rikokseen täysin syytön voi tällä perusteella joutua ikävällä tavalla poliisin kanssa tekemisiin.

Eläinaktivistien tapaisille järjestöille uusi laki aiheuttaa lisäongelmia, jos pykälät kirjoitetaan vain neljän vuoden rangaistusmahdollisuuden mukaan. Laki antaisi esimerkiksi törkeäksi vahingonteoksi luokitellussa rikoksessa mahdollisuuden tuomita myös ne järjestön jäsenet, jotka eivät ole osallistuneet aktiivisesti rikokseen. Mihin raja silloin vedetään? Tuomitaanko myös henkilö, joka käy säännöllisesti järjestön kokouksissa, mutta ei osallistu iskujen suunnitteluun?

Oikeusministerien kokouksessa yritettiin listata rikoksia, joita uudet säännökset koskisivat. Luettelo jäi kuitenkin auki. Ainoastaan neljän vuoden rangaistusperiaatteesta sovittiin. Suomen pitääkin yrittää vaikuttaa rikosluetteloon niin, ettei tulkinnasta syntyisi mahdottomia ongelmia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää