Pekka Tiaisella outo laskutapa - Pääkirjoitus | HS.fi

Pekka Tiaisella outo laskutapa

13.7.2000 3:00

Aamulehti arvostelee työministeriön neuvottelevan virkamiehen Pekka Tiaisen laskelmia, joiden mukaan työttömyydestä koitui viime vuonna kustannuksia yhteensä 36 miljardia, eli 97000 markkaa jokaista työtöntä kohti.

"Uuteen valoon ajatusrakennelma joutuu, kun tietää Tiaisen taustan. Hän oli Martti Ahtisaaren vastaehdokas ja lilliputtimaisen kommunistisen työväenpuolueen kandidaatti vuonna 1994." "Sen mukaisia ovat luvut ja mielipiteet. Tulee mieleen Tuntematon sotilas ja nälkäänsä valittaneet sotilaat - keittiövääpelin mukaan kalorit oli laskettu sen verran tarkasti ettei nälkä yksinkertaisesti voinut olla. Samanlaista teoriaa on Tiaisen laskutapa." "Lähtökohdaksi on valittu täystyöllisyys. Jo kauan on tiedetty, ettei täystyöllisyyttä ole. Harmaa talous vie osansa työvoimasta." "Tutkimusmenetelmää kuvaa näkemys, että yhteiskunnalle kertyi viime vuosikymmenellä 300 miljardin markan ylimääräiset työttömyyskustannukset verrattuna siihen, että työttömyys ja sen kulut olisivat pysyneet vuoden 1990 luvuissa. Samalla johdonmukaisuudella terveydenhoitokulut olisivat nolla markkaa jos kukaan ei sairastuisi." Kelan pöllytys

Luitko jo nämä?