Pitkiä varjoja keskustan yllä - Pääkirjoitus | HS.fi

Pitkiä varjoja keskustan yllä

15.1.2002 2:00

Iltalehti arvioi, että Esko Aho törmäsi omassa puolueessaan Urho Kekkosen vehkeilyperintöön.

"Ennen muuta Aho on silti itse syyllinen ongelmiinsa. Hän ei ole viihtynyt oppositiossa eikä ennen muuta saanut jalkojaan maahan viime presidentinvaalin jälkeen. Ylen Lauantaiseurassa [tv-keskustelussa] hän valitti, ettei ole saanut ajatuksiaan julkisuuteen. Millaisia lienevät ne Ahon yliöt, jotka eivät ole kelvanneet Helsingin Sanomiin tai edes Suomenmaahan?" "Suomen EU-jäsenyyden varmistaneella 47-vuotiaalla entisellä pääministerillä olisi kuitenkin vielä paljon annettavaa yhteiskunnalle. Hänen mahdollisuutensa jatkaa helsinkiläisten kansanedustajana ensi vaalien jälkeenkin eivät kaiken koetun jälkeen ole kovin hyvät. Sen sijaan Aho torjui turhan nyreästi siirtymisen diplomatiaan. Tällä polulla on ollut monta kulkijaa J. K. Paasikivestä alkaen." Uutispäivä Demarin mukaan Esko Ahon perintöä on keskustapuolueessa jaettu jo pitkään ja puolue elää käytännössä Ahon jälkeistä aikaa. "Aholle uskollisena pidetty varapuheenjohtaja Maria Kaisa Aula on jo arvioinut Olli Rehnin ja Anneli Jäätteenmäen eroja pitämällä Jäätteenmäkeä tunnelmajohtajana ja antamalla Rehnille arvoa asiaosaajana." "Keskustan pelimiehet ja mediavaikuttajat ovat vauhdissa." "Mitä hautoo mielessään Aholle puheenjohtajuuden hävinnyt europarlamentaarikko Paavo Väyrynen? Hänellä ei ole paluuta puolueensa terävimpään johtoon, mutta johtajamittelöihin hän mielii vaikuttaa tavalla, josta hänelle itselleen on poliittista hyötyä. Väyryselle tarjoutuu helppo tie mielipiteensä esille tuomiseen, sillä hän vanhana poliitikkona osaa käyttää mediaa hyväkseen." Ilta-Sanomien kolumnissa Jari Tervo näkee keskustan ainutlaatuisena länsimaissa. Mutta miksi? "Keskustalla on mahdollisuus vaalivoittoon, hallitusvastuuseen kahdeksan vuoden jälki-istunnon päätteeksi ja jopa pääministerin paikkaan, jos se valitsee puheenjohtajakseen Anneli Jäätteenmäen." "Missä tahansa puolueessa valinta olisi selvä, mutta ei keskustassa. Se tekee siitä ainutlaatuisen länsimaissa. Keskustan sielullinen sisarpuolue on edesmennyt Neuvostoliiton kommunistinen puolue. Sekään ei osannut toimia oppositiossa. Nkp:tä rasitti myös se, että se ei voinut edes harjoitella oppositiotoimintaa, koska se oli kieltänyt sen." Leikataanpa huhuilta siivet Ilkka pohtii, miten leikata siivet huhuilta, joita on kulkenut niin sanottujen tavallisten perheiden nuorten väkivaltarikosten yhteydessä. "Kun niin sanottujen tavallisten tai hyvien perheiden nuorten tekemistä rikoksista nyt on puhuttu, on myös huhumylly pyörinyt. On arvailtu poikien perheitä, esitetty julkisuuden henkilöidenkin nimiä. Herääkin kysymys, pitäisikö tällaisissa kohutapauksissa nimet julkistaa, ettei syyttömiä epäiltäisi. Tietenkin nimen julkistaminen tekisi lisää kipeää nuorten perheille, mutta siten syyttömien perheet puhdistettaisiin." Mielipiteitä ydinvoimalasta Kainuun Sanomat valaisee, miten mielipidetiedustelujen tuloksia voidaan säätää. "Suomen Gallup sai SAK:n tutkimukseen ydinvoiman vastustajia vain kolmanneksen vastaajista, mutta Taloustutkimuksen kyselystä vastustajia löytyi enemmän kuin kannattajia, lähes puolet (48 prosenttia)." "Tutkijat varoittavatkin siitä, että erilaisilla kysymysmenettelyillä tuloksiin voidaan helposti vaikuttaa. Jo 'en osaa sanoa' -vaihtoehdon tarjoaminen tai pois jättäminen vaikuttaa." "Taloustutkimus jätti eos-vastauksen pois, jolloin vastustajien eli nykytilan säilyttäjien määrä nousi." "Suomen Gallup ja SAK pohjustivat ydinkysymyksen energiatarpeita korostavilla ja myönteiseen kantaan johdattelevilla ennakkokysymyksillä ja tarjosi vieläkin epävarmoille eos-vastauksen." Näin saatiin lisäydinvoiman kannattajia enemmän kuin vastustajia.

Luitko jo nämä?