Pääkirjoitus    |   MUUT LEHDET

Giscard väärä valinta

Tilaajille

Iltalehden mielestä Ranskan ex-presidentti Valery Giscard d'Estaing oli väärä mies johtamaan EU:n tulevaisuustyöryhmää. Giscard teki lehden mukaan kohtuuttomine palkkavaatimuksineen unionille karhunpalveluksen.

"Unioni kaipaisi kiireesti sellaisia uudistajia kuin EU:n oikeusasiamies Jacob Söderman, joka jälleen arvosteli kipakasti EU-komissiota avoimuuden puutteesta. Jos halutaan rakentaa kansalaisten Eurooppaa, on myös toimintatapojen muututtava." Lehti pitää epärealistisena, että EU kykenisi ottamaan kymmenen uutta jäsentä jo vuonna 2004, koska kaikki vaikeimmat ongelmat ovat ratkaisematta. "Laajentuminen on koko Euroopan kannalta välttämätöntä, mutta sitä ennen unionin raskassoutuista päätöksentekoa on pakko korjata. Muuten 25 maan huippukokouksissa tai ministerineuvostoissa ei saataisi mitään järkevää aikaan. Myös pilkun paikkoja säätävistä direktiiveistä on päästävä eroon." Iltalehti toteaa, että Suomi havittelee yhä elintarvikevirastoa Barcelonan huippukokouksessa maaliskuussa, "mutta pelkona on, että kinkkusota on jo hävitty".

"Virasto aloitti työnsä Brysselissä, ja on hyvin epätodennäköistä, että sitä enää siirretään Helsinkiin. Olisiko aika miettiä jotain toista virastoa?" Savon Sanomien mielestä ulkoministeri Erkki Tuomioja oli aivan oikeassa vaatiessaan, että Ranska maksaa EU:n tulevaisuuskonventin puheenjohtajan mahdolliset palkkakustannukset.

"Tällöin on samantekevää, maksetaanko Giscardille paljon tai vähän. Se on Ranskan oma sisäinen asia, johon muilla jäsenmailla ei ole tarvetta puuttua. Jos pienet jäsenmaat maksavat monien omien komissiossa työskentelevien edustajiensa palkan, sama sääntö on ulotettava myös suuriin jäsenmaihin." Vihreät

vedenjakajalla Karjalainen toteaa, että vihreät eivät ole vieläkään löytäneet luontevaa suhtautumistapaa hallitusvastuuseen ja sen myötä muuttumiseen puolueeksi muiden puolueiden joukossa. "Puheenjohtaja Osmo Soininvaara edustaa tässä suhteessa pragmaattista linjaa, joka on myös lisäämässä vihreissä kannatustaan ja on jo selvästi vallalla puolueen eduskuntaryhmässä. Edelleen on kuitenkin runsaasti idealistisempia vihreitä, joiden mielestä valta on sokaissut puoluejohdon ja saanut heidät tinkimään liian monista periaatteista." "Kun vielä muutaman kuukauden kuluttua eduskunta sanoo viimeisen sanansa lisäydinvoiman rakentamisesta Suomeen, vihreät ovat nyt pakotettuja määrittämään, mikä heidän sijaintinsa on puoluekentässä ja millä keinoin he ensisijaisesti haluavat tavoitteisiinsa tähdätä." "Ydinvoima-asian painavuudesta tässä suhteessa sekä toisaalta kahtiajakautumisesta todistaa se, että vihreät päättävät ensi viikon sunnuntaina hallitusyhteistyön jatkosta jo ennen ydinvoiman eduskuntakäsittelyä." Lehden mukaan vihreiden lähtö hallituksesta voi monen vihreän mielestä palauttaa liikkeen kunnian, ja siten se voi tuoda lisä-ääniä vaaleissa. Samalla se kuitenkin palauttanee vihreät sillä tavoin juurilleen, että muut puolueet ylenkatsovat sitä tulevissa hallitusneuvotteluissa." "Vihreät valitsevat vallan tai vallattomuuden - sen molemmissa merkityksissä." Kameravalvonta

taksin turvaksi Keskisuomalainen väittää, että taksien turvallisuutta on varmasti mahdollista parantaa, kun tarpeeksi halutaan.

"Asia on tärkeä, sillä huu- merikollisuuden myötä nopea rahan hankkimisen tarve on kasvanut ja ryöstöjä tehtaillaan päivittäin. Yksi otollinen kohde on yksin työpaikallaan oleva taksikuski." Lehti uskoo, että valvontakameroiden sijoittaminen takseihin parantaisi turvallisuutta kohtuullisin kustannuksin.

"Jo pelkkä kameravalvonnasta kertova tarra taksin ikkunassa saisi iskua miettivän rikollisen varovaiseksi, sillä kiinni jäämisen riski kasvaisi kamerataltioinnin vuoksi oleellisesti." "On turhaa pilkun viilaamista miettiä yksityisyyden suojaa ja muita lain kirjaimen hienouksia, joilla hyvän idean voisi torpedoida. Normaalioloissa taksissa tuskin tapahtuu sellaista, mitä asiakkaiden mielestä ei voisi kuvata."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää