Kaurismäelle ansaittu palkinto - Pääkirjoitus | HS.fi

Kaurismäelle ansaittu palkinto

29.5.2002 3:00

Kaleva toivoo, että Aki Kaurismäen ja Kati Outisen menestys Cannesissa herättää keskustelun myös suomalaisen elokuvan saamasta tuesta.

"Elokuvasäätiö on asettanut tavoitteeksi, että valtion elokuvalle antama tuki korotettaisiin kaksinkertaiseksi. Nyt on näyttöä vaatimuksen tueksi." "Nykyisellä tukilinjalla ei voi taata elokuvan menestystä, vaikka kameran takana ja edessä olisi minkälaisia taitureita. Ilman lisätukea elokuvasta ei synny teollisuutta, jolla olisi taiteellisten arvojen ohella pitkän päälle kaupallistakin kantavuutta." "Aki Kaurismäki sanoi Cannesin festivaaleilla, että kaikki elokuvan parissa työskentelevät maksavat veroina enemmän kuin elokuvalle annetaan tukirahaa. Hän on oikeassa. Elokuva on hyvin työvoimavaltainen ala. Tästä taas seuraa, että melkein puolet elokuvalle annetuista tukieuroista palautuu valtiolle." Savon Sanomat : "Tapansa mukaan Kaurismäki käyttäytyi palkintojenjakotilaisuudessa epäsovinnaisesti. Useimmille jäi arvoitukseksi, miksi hän lyhyessä ja karussa kiitospuheessaan kiitti vain itseään ja palkinnot jakanutta jurya. Ehkä hän tällä halusi viestittää, ettei kiitos hänen menestyksestään kuulu ainakaan suomalaiselle yhteiskunnalle, joka tukee elokuvaa kansainvälisesti ottaen varsin kitsaasti." "Raha ei tietenkään ratkaise taiteen tasoa, mutta elokuva on taiteen laji, jota on mahdotonta tehdä ilman rahaa." "Aki Kaurismäen kansainvälinen menestys on yli kahdenkymmenen vuoden sinnikkään ja taloudellisia riskejä sisältäneen taiteellisen työn tulos." Turun Sanomat opastaa, että Kaurismäen "menestykseen voi osallistua esimerkiksi katsomalla elokuvan". Vihreä liike kesannolle? Uutispäivä Demarin mukaan vihreiden oppositiopäätös näyttäytyy enemmän "vaalitaktisena kuviona kuin vastuullisena yhteisten asioiden hoitamisena". "Jos vihreät vielä sortuvat arvostelemaan energiapolitiikkaa laajemmin hallitusta, jonka politiikkaa he ovat olleet muotoilemassa, heidän uskottavuutensa kärsii haaksirikon." "Mielenkiintoinen kysymys on, siirtyvätkö ja jätetäänkö vihreät nyt seitsemän hallitusvuoden jälkeen oppositioon niin pitkäksi aikaa, että sisäiset ristiriidat kuihduttavat puolueen olemattomaksi vai onnistuuko puolue populismilta haiskahtavalla politiikallaan saamaan äänestäjien luottamuksen." Suomenmaa : "Näennäisestä idealistisuudestaan huolimatta vihreiden valtiollinen toiminta on ihan tavallista, paikoin hyvin raadollista valtapolitiikkaa. Kuvaavaa on, että vihreät eivät lähteneet hallituksesta silloin, kun se teki ydinvoimapäätöksensä, vaan jäivät kerjäämään eduskunnalta mahdollisuutta roikkua hallitusvallassa." "Toivottavasti surutyö vallanmenetyksen johdosta ei estä vihreitä pyrkimästä aidosti vaihtoehtoiseen politiikkaan."

Luitko jo nämä?