Pääkirjoitus

Tasaisen tappava tahti

Tilaajille

Viime vuosien monet raa'at henkirikokset herättävät kysymään, onko Suomi entisestään väkivaltaistunut. 50 vuoden tilastojen valossa siltä näyttää. Viime vuosi oli erityisen huolestuttava. Silloin murhattiin tai muuten vain tapettiin 159 ihmistä - enemmän kuin yhtenäkään vuotena vuoden 1950 jälkeen.

1950-luku alkoi

väkivaltaisissa merkeissä. Olympiavuonna peräti 136 ihmistä joutui henkirikoksen uhriksi. Se on paljon, sillä suomalaisia oli silloin vain neljä miljoonaa. Yhden vuoden tilastoihin tuijottaminen antaa kuitenkin väärän kuvan väkivaltarikollisuudesta.

1950-luvun jälkeen tilastot kaunistuivat, ja monena vuotena henkirikosten määrä jäi alle sadan. Vuosi 1971 oli merkittävä käännekohta. Siitä lähtien henkirikosten uhreja on aina ollut yli sata vuodessa. Seuraava suuri muutos tapahtui viime vuosikymmenellä. Henkirikoksia sattui keskimäärin 144 vuodessa. Väkivaltaisin oli vuosi 1992. Silloin murhattiin, tapettiin tai surmattiin 153 ihmistä.

Viiden miljoonan

asukkaan maassa viime vuoden 159 henkirikosta on paljon. LänsiEuroopasta ei löydy toista maata, jossa tapetaan suhteellisesti yhtä paljon ihmisiä. Määrä voisi olla paljon suurempikin, sillä murhan ja tapon yrityksiä oli 367. Moni henkirikos jäi yritykseksi nopean ja korkeatasoisen ensiavun ansiosta.

Suomessa edelleen tapetaan ryyppykavereita perinteisesti puukolla. Tekoa edeltää usein mitätön riitely, joka päättyy harkitsemattomaan väkivaltaan. Arska puukotti Kallea -tyyppisten henkirikosten lisäksi ovat tulleet nuorten käsittämättömät raakuudet ja rikollisjengien harkitut murhat.

Perustellusti kysytään, tekevätkö nuoret aiempaa enemmän henkirikoksia. Mitään suurta muutosta ei ole tapahtunut, mutta poliisin tilastojen mukaan nuorten väkivaltaisuus on jonkin verran lisääntynyt erityisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen. Tekijöinä ovat silloin alle 20-vuotiaat. Esimerkkejä löytyy viime vuosilta useita.

Heinon pariskunnan murhista tuomitut olivat tekohetkellä 16-18-vuotiaita. Heistä nuorin käytti asetta. Eveliina Lappalaisen tappoi 15-vuotias poika. Vuosi sitten 17-vuotias nuorukainen tappoi kaksi miestä ja pahoinpiteli iäkkään naisen henkihieveriin. Apunaan hänellä oli 14-vuotias poika ja 16-vuotias tyttö. Viime keväänä 16-vuotias poika viilsi nukkuvan 15-vuotiaan kaverinsa kurkun auki.

Muualta maailmasta löytyy esimerkkejä vieläkin nuoremmista tappajista - jopa alle kymmenvuotiaat syyllistyvät henkirikoksiin. Yhteiskunnan on entistä vakavammin suhtauduttava nuorten väkivaltaan. Vaarana on, että se jatkaa kasvuaan.

Rikollisjengien

aseelliset välienselvittelyt ovat vakava ilmiö, joka lisää yleistä turvattomuutta. Mafia-tyyppinen rikollisuus on ainakin osittain pesiytynyt Suomeen. Siitä ovat osoituksena kostomurhat, joiden tekotavat muistuttavat raakuudeltaan ammattitappajien työtä.

Poliisi on käynnistänyt Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Poliisiammattikorkeakoulun kanssa yhteistyön, jonka tuloksena luodaan henkirikosten eri piirteitä kuvaava tietokanta. Hyvä, että tutkitaan. Mitä enemmän henkirikosten taustoista tiedetään, sitä paremmin niitä pystytään selvittämään ja ennalta ehkäisemään.

Keijo Himanen

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja.

keijo.himanen@sanoma.fi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää