Kansanäänestys arvaamaton - Pääkirjoitus | HS.fi

Kansanäänestys arvaamaton

23.10.2002 3:00

Lehtien pääkirjoituksissa jatkettiin Irlannin kansanäänestyksen tuloksen arviointia.

Pohjalainen pohtii, oliko kansanäänestys pelleilyä.

"Ei vaikuta kovin uskottavalta, että EU:n laajeneminen itään kymmenellä maalla ja kymmenillä miljoonilla ihmisillä olisi kiinni unionin läntisimmällä laidalla sijaitsevan piskuisen Irlannin kansanäänestyksestä. Ei varsinkaan, kun viime vuonna äänestämään vaivautui vajaa kolmannes Irlannin äänioikeutetuista, joista siis silloin enemmistö sanoi 'ei'." "Vuosi sitten huomattava osa Irlannin kansanäänestykseen osallistuneista ei tiennyt tuon taivaallista Nizzan sopimuksesta, mikä riittikin perusteeksi äänestää vastaan. Niin näissä saarivaltakunnan kansanäänestyksissä kuin muissakin vastaavissa ongelma on aina se, ettei ole oikein selvää, mihin kansalaiset ottavat kantaa äänestäessään." "Jo tämä seikka tekee kansanäänestyksestä jollakin tavalla pelleilyä. Ja vaikutelmaa vahvistaa sitten se, että joudutaan äänestämään uudestaan, kun tulos oli ensimmäisellä kerralla väärä." Ilkan mielestä irlantilaisten toiminta osoitti, kuinka huonosti EU:n perussopimus toimii.

Luitko jo nämä?