Pääkirjoitus

Kalankasvatus ei ainoa syntipukki

Tilaajille

Saaristomeren ja Ahvenanmeren kalankasvatuksen pääsy pois Itämeren pahimpien kuormittajien listalta näyttää herättävän syvää närkästystä tutkijoissa, saaristoluonnon ystävissä ja alueen kesämökkiläisissä. Heidän mielestään paikallisesti merkittävää saastuttajaa ei olisi saanut päästää häpeäpaalusta.

Vastalauseet ovat ymmärrettäviä ja esittäjien näkökulmasta perusteltuja. Kun Saaristomeri ei näytä entiseltä kirkkaalta itseltään, vaan vesi on yhä sameaa ja rannat limaisia, kuormitus ylittää selvästi luonnon sietokyvyn. Saasteita täytyy siis edelleen vähentää, mutta miten se onnistuisi parhaiten. Nopeutuvatko kalankasvatuksen päästövähennykset sillä, että elinkeino pidetään jatkuvasti pahimpien syntipukkien listalla, vai olisiko muita keinoja?

Monet suuret saastuttajat ovat päässeet luettelosta vähennettyään merkittävästi päästöjään, vaikkeivät vielä olisi saaneetkaan niitä täysin loppumaan. Kalankasvatus ei ole ainoa Saaristomeren pilaaja, mutta rannikkovesien kuormittajista vain se saavutti jo viime vuonna vesiensuojelun tavoiteohjelmassa vuoteen 2005 mennessä täytettäväksi asetetun päästöjen vähennyksen.

Tuloksiin päästiin kahta tietä. Kalanrehun valmistajat kehittivät rehun koostumusta niin, ettei tuotteessa olisi yhtään enempää fosforia ja typpeä kuin kalojen hyvinvointi vaatii. Lisäksi annostelua tarkennettiin sekä käsin- että automaattiruokinnassa, mikä on tietenkin myös kasvattajan etu. Eihän kallista rehua kannata heittää hukkaan. Fosforia ja typpeä joutuukin eniten veteen kalojen ulosteissa, sillä kaikki ravinteet eivät tietenkään imeydy käyttöön.

Vaikka kalankasvattamot päästettiin pois kriisikohteiden listalta, niiden täytyy edelleen vähentää päästöjään. Tavallisesti viideksi vuodeksi myönnetyt ympäristöluvat ovat yksityiskohtaisia, ja niitä tiukennetaan yleensä aina uusimisen yhteydessä. Sallittu kuormitus määritellään sekä kalakiloa kohti että kokonaisuutena tonneissa. Tuotantomäärät saavat nousta, mutta saasteiden määrä ei saa kasvaa.

Ravinnepäästöjen vähennysratkaisuja joudutaan kehittämään hyvin pontevasti, sillä EU haluaa lisätä kalanviljelyä noin neljä prosenttia vuodessa. Kasvua tarvitaan, koska villikalan pyyntiä joudutaan rajoittamaan ja kalastajille pitääsaada muuta työtä. EU:ssa pohditaan kasvatusaltaiden siirtämistä kauemmas merelle pois herkiltä rannoilta. Umpikasseja kokeillaan ja tutkitaan, mutta ne eivät vielä toimi hyvin eikä niitä voi sijoittaa kauas rannikolta.

Kalankasvatusta pitää tavalla tai toisella ohjata sijoittumaan alueille, joissa haitat eivät ole yhtä pahoja kuin Saaristomerellä. Pienimpien yritysten yhdistyminen saattaa myös auttaa, sillä nykyään kasvattamot on ripoteltu sinne, missä omistajilla on sattunut olemaan rantaa.

Vaikka kalankasvatuksen ravinnepäästöt pistävät helposti silmään, huomiota täytyy kiinnittää entistä ankarammin maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen päästöihin. Saaristomerellä niiden osuus kuormituksesta on monta kertaa kalankasvatusta suurempi. Ahvenanmerellä kalankasvatuksen osuus sen sijaan ylittää muut, jos kaukolaskeumaa mereen ei oteta huomioon.

Arja Leppänen Kirjoittaja on Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja.

arja.leppanen@sanoma.fi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää