Pääkirjoitus

Talousarvioehdotus nojaa kansan kulutushaluihin

Tilaajille

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäen ensimmäinen budjettiehdotus on tavallisen palkansaajan näkökulmasta ilahduttava. Tuloverotuksen keventämistä halutaan jatkaa, jopa melkein ennätystahtia, vaikkakin velaksi. Paavo Lipposen kakkoshallituksen aikana tehtiin parina vuotena vielä suuremmat kevennykset, mutta silloin veroalella ostettiin tulosopimus.

Veronkevennyksistä kaikki saavat osansa. Ministeriön laskelmien mukaan palkkavero laskee kaikkein suurituloisimmillakin noin prosenttiyksikön. Pienituloisille merkittävämpi on tulonhankkimisvähennyksen ja kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksen kautta tuleva kevennys. Ministeriö yrittää patistaa työttömyysturvalla eläviä ottamaan vastaan edes pienipalkkaista työtä. Pieni- ja keskituloisen rajoilla veroprogressio kuitenkin samalla kiristyy.

Jos valtiovarainministeriön ehdotus menee hallituksessa ja eduskunnassa suurin piirtein sellaisenaan läpi - ja miksi ei menisi -, on hallitusohjelmassa luvatut vähintään 1,12 miljardin euron kevennykset tuloverotukseen käytännössä jo käytetty. Tuloveron keventämiselle sopii kuitenkin odottaa jatkoa myös 2005, jos ei muuten niin mahdollisen tuloratkaisun kylkiäisenä.

Nyt päälle tulevat vielä alkoholiveron ja tupakkaveron alennukset, yhteensä 450 miljoonalla eurolla. Monelle kansalaiselle viinan hinnan tuntuva halpeneminen on ehkä helpommin havaittava muutos kuin parikymmentä euroa lihova tilipussi. Viinan ja tupakan veroa hallitus ei pienentänyt hyvää hyvyyttään vaan Viron tulevan EU-jäsenyyden luoman pakon edessä.

Budjetin veronkevennyksillä hallitus haluaa lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla. Näin muun muassa vastataan kansainväliseen verokilpailuun, kun useat muutkin EU-maat laskevat tai ovat jo laskeneet tuloverotustaan.

Tärkein tavoite juuri nyt on pitää yllä palkansaajien tulevaisuudenuskoa ja kannustaa kuluttamaan. Kotimaisen kysynnän avulla toivotaan selvittävän vieläkin meneillään olevasta suhdannenotkahduksesta. Valtiovarainministeriö ja hallitus ottavat näin jonkinlaisen riskin. Kansainvälisen talouden odotetaan taas kerran elpyvän viimeistään ensi vuonna, mutta valtiovarainministeri Antti Kalliomäki tunnusti, että reaalitaloudessa ei kasvusta näy vielä merkkiä. Jos kasvu ei pian käynnisty, hallitus joutuu toteamaan, että se on käyttänyt paukkunsa. Jos palkansaajat eivät suuntaakaan ylimääräistä rahaa toivotulla tavalla kulutukseen, myönteiset vaikutukset jäävät vähäisemmiksi.

Työllisyyttä voidaan parantaa paitsi lisäämällä kulutuskysyntää ja kasvattamalla työvoiman tarjontaa myös lisäämällä työvoiman kysyntää. Tähän auttaisivat työnantajamaksujen ja yritysverotuksen keventäminen, jotka ministeriön ehdotuksesta puuttuvat. Työnantajien lienee tyytyminen siihen, että hallitus kertoo viimeistään syksyllä, mitä yritysverotukseen on odotettavissa vuonna 2005.

Valtiovarainministeriön sisäinen talousarvion käsittely sujui ennalta suunniteltujen nuottien mukaan. Budjetin suuret linjat oli jo ennalta lyöty lukkoon hallitusryhmien puheenjohtajien eli pääministeri Matti Vanhasen (kesk), valtiovarainministeri Antti Kalliomäen (sd) ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestamin (r) kesken. Tästä voi ennustaa, että myös varsinaiset hallituksen budjettineuvottelut sujuvat ilman suuria hallitusryhmien välisiä kiistoja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää