Pääkirjoitus

M-real ei huomannut pelisääntöjen muuttuneen

Tilaajille

Metsäliiton hallitseman M-realin vaikeudet johtuvat yhtiön johdon vääristä arvioista, mutta ne kertovat myös siitä, että metsäteollisuuden toimintaympäristö on muuttunut. Aiemmat pelisäännöt eivät enää päde.

Metsäteollisuus on tähän saakka ollut hyvin suhdanneherkkää. Kun suhdanteet aikaisemmin olivat kääntymässä huonompaan, metsäteollisuus syöksyi ensimmäisenä, ja kun suhdanteet taas kääntyivät parempaan, metsäteollisuus nousi ensimmäisenä. Jos suhdannekuopan pohja olikin syvä, suhdannehuiput korvasivat tappiot. Tämä kokemus heijastui myös teollisuuden investointeihin: kyllä tehdas aina itsensä takaisin maksaa, uskottiin. Ei ole niinkään kauan siitä, kun metsäteollisuuden investointiin liittyvä suurin ongelma koski sitä, antoiko Suomen Pankki investointiin luvan.

Suomalainen metsäteollisuus oppi investoimaan voimallisesti, ja jos investoinnit osoittautuivat yritykselle liian raskaiksi, viimeisenä keinona oli aina käytössä devalvaatio. Viimeisen kerran suomalaisia metsäyhtiöitä pelastettiin tällä keinoin runsas vuosikymmen sitten.

Viime vuosikymmenellä alkoivat toden teolla vaikuttaa tekijät, jotka ovat johtaneet pelisääntöjen muutokseen. Tehtiin useita suurinvestointeja, jotka merkittävästi lisäsivät tuotteiden tarjontaa. Uusia tehtaita on rakennettu halvan raaka-aineen ääreen Kaakkois-Aasiaan, ja näistä tehtaista johtuva tuotannonlisäys on tuntunut Euroopassa saakka. Tähän saakka on totuttu siihen, että vain yhdysvaltalaiset metsäyhtiöt omien suhdannekuoppiensa ajan tulevat häiriköimään Euroopan hintarauhaa. Nyt aasialaisista tehtaista on tullut pysyvä riesa. Toinen ongelma on ollut pitkäaikainen hitaan talouskasvun aika, jolloin metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä ei ylipäätään ole kasvanut. Ala on kokenut pisimmän taantumansa miesmuistiin.

Kuten useiden muidenkin metsäyhtiöiden johtajat, myös M-realin johto uskoi vanhan suhdannekierron toimivan entiseen tapaan. UPM-Kymmenen ja Stora Enson perässä myös M-realin johto halusi kasvattaa yhtiötään, ja tehtaita ostettiin Saksasta ja Ruotsista. Kun odotettua suhdannenousua ei tullutkaan ja kun yhtiö ei pystynytkään rahoittamaan yrityskauppoja toivomallaan tavalla omia osiaan myymällä, velkataakka on kasvanut sietämättömäksi. Nyt M-realin on pakko saada omistajilta lisää pääomaa ja yhtiön on pakko keskittyä tuotantoon, jossa sen tuottavuus on kilpailukykyinen.

M-realin kokemukset osoittavat, että metsäteollisuudessa suhdannekehitykseen on syytä suhtautua paljon aiempaa varovaisemmin. Alalla alkavat ehkä myös vihdoin näkyä tietoteknisen kumouksen vaikutukset: saattaa olla, että sähköinen viestintä alkaa toden teolla vaikuttaa konttoripapereiden ja esitteissä käytettävien korkealaatuisten painopapereiden kysyntään.

Alan keskittyminen jatkuu, mutta yhtiöiden taseiden tulee olla vahvoja, että ne kestävät hitaan kasvun. On mielenkiintoista nähdä, missä mitassa metsäyhtiöt erikoistuvat. Esimerkiksi ruotsalainen SCA on jo onnistuneesti keskittynyt pakkausmateriaaleihin ja hygieniatuotteisiin. Metsäteollisuus on investoinut innokkaasti, mutta ala ei ole tottunut sijoittamaan merkittäviä summia tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Asennemuutos tässäkin suhteessa on välttämätön.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää