Pääkirjoitus

Vähemmistön vaino jatkuu Marissa

Tilaajille

Yhteisessä tiedotustilaisuudessa presidentti George W. Bushin kanssa viime torstaina presidentti Vladimir Putin vakuutti, että Venäjällä sitoudutaan samoihin demokratian perusperiaatteisiin kuin maailmassa yleensä. Hän lisäsi kuitenkin, että "tietenkin demokratian instituutioiden ja demokratian periaatteiden täytyy vastata Venäjän yhteiskunnan tämänhetkistä kehitystasoa, historiaamme ja perinteitämme".

HS:n kirjeenvaihtajan eilinen reportaasi suomalais-ugrilaiseen marivähemmistöön kohdistuvasta järjestelmällisestä vainosta Marissa antaa lohduttoman kuvan siitä, kuinka syvä voi vielä tänä päivänä olla kuilu Venäjän todellisuuden ja demokraattisten maiden todellisuuden välillä.

Jo vuosia jatkunut marilaisen alkuperäisväestön syrjiminen ja sen älymystön suoranainen vainoaminen yltyi uusiin mittoihin joulukuun presidentinvaalien jälkeen, kun marinkielisten asuinalueilla kiusallisen suuri osa äänestäjistä kieltäytyi antamasta ääntään istuvalle presidentille Leonid Markeloville. Markelov voitti kylläkin vaalit suoraan ensimmäisellä kierroksella ilmeisen vaalivilpin avittamana, mutta vaalien jälkeen viranomaiset ryhtyivät vastatoimiin niillä alueilla, joilla marilaisen opposition oma presidenttiehdokas oli pärjännyt hyvin.

Kymmeniä marilaisia opettajia ja virkamiehiä on erotettu tai pakotettu eroamaan. Aktiivisen opposition jäseniä ja hallitusta arvostelleita toimittajia on hakattu henkihieveriin, aikaisemmin jopa hengiltä. Rikokset ovat jääneet aina selvittämättä.

Presidentti Putinin toisella kaudella Venäjän alueiden ja aluejohtajien laajaa valtaa on pyritty rajoittamaan ja palauttamaan takaisin Kremlin käsiin. Se oikeuttaa edellyttämään, että Moskovassa ollaan taas paremmin selvillä, mitä provinssissa ja tasavalloissa tapahtuu, ja ollaan siitä vastuussa. Tilanne Marissa on todellakin huolestuttava.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    7. 7

      Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

    8. 8

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    9. 9

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää