Pääkirjoitus    |   MUUT LEHDET

Kaikki tiet vievät Helsinkiin

Tilaajille

Väitteet pääkaupunkiseudun tarpeiden sivuuttamisesta budjettirahoja jaettaessa ovat niin paksuja, että niitä on mahdoton sivuuttaa, kirjoittaa Joensuussa ilmestyvä Karjalainen lauantaina.

"Nimenomaan väyläinvestoinneissa pääkaupunkiseutu on viime vuosina saanut valtiolta enemmän kuin se on kenties uskaltanut pyytääkään. Suurimmat valtion rahoittamat liikenneinvestoinnit ovat olleet Kerava-Lahti-rata sekä Helsingin Vuosaaren satama. Matti Vanhasen (kesk) hallituksen aikana tiemäärärahoja on kohdistettu aiempaa selvemmin ruuhka-Suomeen." Kun valtio harjoittaa "kaikki tiet vievät Helsinkiin" -liikennepolitiikkaa, Karjalaisen mukaan muualla Suomessa revitään jo päällysteitä pois ja muutetaan teitä sorateiksi.

"Pääkaupunkiseudun puolustajia on todellakin turha peräänkuuluttaa, sillä heitä näyttää löytyvän hallituksesta toisensa jälkeen, ja eduskunnassa ruuhkasuomalaisten kotiinpäinveto on vieläkin selvempää", Karjalainen kirjoittaa.

"Kuka puolustaisi muuta Suomea tällaiselta siltarumpupolitiikalta?" Kalliomäen

kumma soolo

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäen (sd) esitys ensi vuoden budjettiin otettavista uusista väylähankkeista, kuten Tampereen kehätien korjauksen aikaistamisesta, hakee vertaistaan, kirjoittaa Keskisuomalainen.

"Koko hallitus valtiovarainministeriä itseään lukuun ottamatta on ällikällä lyöty", lehti kirjoittaa.

"Kun hallitus on ensin yksituumaisesti asettunut jonkun esityksen taakse, katsookin valtiovarainministeri nyt voivansa sooloilla ja muuttaa suunnitelmia mielihalujensa mukaiseksi." Keskisuomalaisen mielestä asian tekee eriskummalliseksi se, että Kalliomäki on tähän asti pitänyt hallituksen johdonmukaista toimintatapaa ainoana mahdollisena; "sovituista asioista ei livetä".

"Yksityinen runnominen ei kuulu nykypolitiikan keinovalikoimaan." "On mahdollista ja toivottavaa, että sooloileva valtiovarainministeri joutuu vielä vetämään esityksensä komeasti takaisin." Maine yhden

heiton varassa

Suomen urheilumaine yleisurheilun MM-kisoissa on tavallaan yhden heiton varassa, kirjoittaa Savon Sanomat lauantaina.

Urheilulla on erittäin suuri merkitys Suomen lähihistoriassa, mutta myös tässä päivässä, lehti kirjoittaa.

"Suurkisat toisensa jälkeen ovat kuitenkin osoittaneet, ettei Suomi ole kuulunut enää vuosikymmeniin yleisurheilun suurmaihin." Lehden mukaan koko kansan huomio kiinnittyy nyt pitkänhuiskeaan Tero Pitkämäkeen ja hänen heittoihinsa.

"Jos ne [Pitkämäen kilpailuhermot] pitävät stadionin monikymmentuhantisen kisayleisön edessä, Helsingin MM-kisat on pelastettu."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Kaaos jatkuu Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää