Pääkirjoitus    |   VIERASKYNÄ, LAPSESTA ASTI TERVEENÄ 3

Neuvolatyön kehittäminen on investointi tulevaisuuteen

Neuvolatyötä ei voi rajata vain "riskiperheisiin", sillä riskit vaanivat joka perheessä, toteaa Elina Hermanson.

Tilaajille

Lastenneuvolatyöstä annettiin uudet, valtakunnalliset ohjeet viime vuonna. Se mitä osaa ohjeista toteutetaan tai edes luetaan, riippuu kunnasta, sen organisaatiorakenteesta, taloudellisesta tilanteesta ja siitä, sattuuko kunnassa olemaan yhtään neuvolatyön kehittämisestä kiinnostunutta ammattilaista.

Ohjeet sisältävät sekä yksityiskohtaisia käytännön neuvoja että suuria linjauksia, jotka edellyttäisivät työn laajaa uudelleenjärjestelyä. Kunnissa olisi syytä käydä perusteellinen keskustelu neuvolatyöstä.

Nykyjärjestelmä toimii hyvin tai huonosti riippuen siitä, mitä siltä odotetaan. Rokotusten kattavuudessa neuvola onnistuu yhä erinomaisesti. Neuvola lähettää myös raskaana olevia erikoissairaanhoitoon, antaa vanhemmille ravitsemusohjeita, seuraa lapsen kasvua ja seuloo joitakin ongelmia. Jos tämä riittää, neuvolaan ei ole tarvetta panostaa nykyistä enempää.

Järjestelmä luotiin aikana, jolloin suomalaisen yhteiskunnan suuret ongelmat perustuivat köyhyyteen ja kansan heikkoon sivistykseen. Suuret välimatkat pakottivat rakentamaan laajan mutta kevyehkön verkoston, joka tavoitti jokaisen kotikulmiltaan.

Nyky-yhteiskunnan voisi ajatella olevan siinä määrin erilainen, ettei neuvolaa vanhassa muodossaan enää lainkaan tarvittaisi. Puute ja kuolema on karkotettu kauas.

Nälän tilalle ovat tulleet elämäntapasairaudet. Aiemmin oli vaikea saada tietoa ja levittää sitä; nyt ongelmana on ristiriitaisten tietojen tulva. Tappavat tai vammauttavat taudit eivät enää vaani joka kulman takana, mutta nyt suurimman riskin yksilölle aiheuttavat lapsuudessa alkaneet mielenterveysongelmat, jotka voivat tuhota koko tulevaisuuden.

Jokainen lapsi on nykyisin "kallis": Kaikki viat ja vammat halutaan ehkäistä, tai jos se ei ole mahdollista, ne halutaan todeta mahdollisimman varhain. Jokaisen lapsen pitää kouluttautua ja saada sosiaalisia valmiuksia.

Kun ottaa huomioon nämä uudet haasteet, on helppo päätellä, että yhä tarvitaan kattavaa järjestelmää, jonka avulla yksilöllisiin pulmiin päästään puuttumaan ajoissa. Vanhempien vertaisryhmät ovat tulleet entistä tärkeämmiksi, koska perheiden sosiaaliset verkostot ovat harventuneet. Niiden rinnalla tarvitaan kuitenkin myös määräaikaistapaamisia, joissa työntekijä kohtaa perheen kerrallaan.

Neuvolatyötä ei voida rajata pelkästään "riskiperheisiin", sillä riskit vaanivat joka perheessä. Kehityksessä ilmenevät poikkeavuudet iskevät sattumanvaraisesti. Psykososiaalisten riskien arviointi ulkoisten statusmerkkien perusteella on paitsi eettisesti arveluttavaa, myös entistä vaikeampaa.

Yksi neuvolatoiminnan pulmista on, että työntekijät joutuvat vanhojen tehtäviensä hoitamisen lisäksi taipumaan kokonaan uudenlaisiin työtapoihin.

Vanhat tehtävät ovat osittain muuttuneet entistä vaativammiksi. Esimerkiksi näön, kuulon, puheenkehityksen ja motoriikan ongelmien kuntoutusmenetelmät ovat kehittyneet merkittävästi. Kuntoutus puree parhaiten, jos hoito päästään aloittamaan ennen kuin vika on ilmiselvä ja maallikoidenkin todettavissa. Siinä vaiheessa on yleensä syntynyt muitakin ongelmia. Lievien ongelmien varhainen toteaminen vaatii paljon ammattitaitoa.

Toinen neuvolatoiminnan pulmista on, että seulonnat on monin paikoin jätetty terveydenhoitajien harteille, vaikkei heillä voi olla kovinkaan syvällistä tietoa sairauksista tai vammoista, joita he ovat seulomassa - tautien hoidoista puhumattakaan.

On häpeällistä, että joissakin kunnissa yksikään lääkäri ei ole perehtynyt siihen, mitä neuvolassa seulotaan, miten seulonnat toteutetaan, mitä vaihtoehtoja olisi olemassa ja mihin kannattaisi panostaa.

Omaa ammattikuntaani, lääkäreitä, voidaan syyttää myös työnkuvamme luisumisesta sellaiseksi, että emme pysty toimimaan neuvoloiden moniammatillisissa tiimeissä. Emme ehdi myöskään pohtia riittävästi psykososiaalisia pulmia terveydenhoitajan kanssa. Neuvolalääkärin työ on näennäistehokasta; hän toimii usein pelkkänä läheteautomaattina.

Perheiden mielenterveysongelmiin puuttumisesta pitäisi tietenkin päättää yksittäistä työntekijää korkeammalla tasolla. Jos neuvolan halutaan tarttuvan näihin tilanteisiin tehokkaasti, koko työ pitäisi organisoida uudelleen.

Sen lisäksi, että koulutetaan yksittäisiä terveydenhoitajia, olisi rakennettava työntekijöistä ketjuja, joissa jokainen lenkki toimisi motivoituneena. Yksilötyöskentelystä pitäisi siirtyä työpari- ja tiimityöhön. Perheiden vertaistuen ja luottamuksellisten yksilötapaamisten tulisi toimia rinnakkain.

Neuvolatyön kehittämistä pitäisi tarkastella investointina tulevaisuuteen. Tärkeänä uudistuksena pitäisin riittävän suurten, moniammatillisten neuvolakeskusten luomista. Myös perusterveydenhoidon tasolle olisi saatava lääkäreitä, jotka keskittyisivät työhön lasten parissa. Terveyskeskuskoon suurentaminen mahdollistaisi tämän maaseudullakin.

Neuvolakeskuksissa pitäisi olla ammattitaitoa äitien ja lasten tutkimiseen ja perheiden tukemiseen. Lisäksi niistä pitäisi löytyä aitoa motivaatiota, luovuutta ja avaruutta kokonaisuuksien ja neuvolatyön tärkeimpien tavoitteiden ymmärtämiseen.

Elina Hermanson

Kirjoittaja on lastentautien erikoislääkäri, joka työskentelee Vantaan terveyskeskuksessa. Hän oli mukana kirjoittamassa sosiaali- ja terveysministeriön uusinta lastenneuvolaopasta.

Sarjan edelliset osat julkaistiin 31.7. ja 6.8.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää