Puukaupasta on tulossa reilumpaa - Pääkirjoitus | HS.fi

Puukaupasta on tulossa reilumpaa

27.12.2006 2:00

Etelä-Suomen Sanomat arvioi, että Stora Ensolle ja Metsäliitolle esitetyt sakot puunostokartelliin osallistumisesta kertovat puukaupan muutoksesta.

"Kartellitutkinta on yksi osa metsäteollisuusjättien muodonmuutoksessa keskinäisen sopimisen kerhosta aidosti kilpailevaksi joukoksi." "Suuren ostajan ja pienen myyjän välillä vallitsi aiemmin niin suuri epätasapaino, että ostajat pystyivät käyttämään tilannetta hyväkseen." "Nykyään puukauppaa käydään eri säännöin kuin ennen. Tietoisuus uusista säännöistä on tehnyt metsäyhtiöt varovaisiksi." "Metsänomistajat ovat kehittäneet hienot tietokonejärjestelmät metsänhoitoyhdistyksille. Hintatieto on ajan tasalla ja kattavaa, joten myyjät osaavat pitää puolensa puukauppatilanteessa." Talousennusteet voivat pettää

Luitko jo nämä?