Pääkirjoitus    |   vieraskynä

Järkevintä olisi päästöjen talteenotto

Uusiutuvat energianlähteet eivät korvaa öljyä, vaan vain mahdollistavat energiankulutuksen kasvun, kirjoittaa Antti Kivimäki.

Tilaajille

Antti Kivimäki.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa pitäisi panostaa nykyistä enemmän teknologioihin, joiden avulla fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidi otetaan palamisprosessissa talteen. Tämä vaikuttaa suoraan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen.

Uusiutuvat energianlähteet eivät korvaa öljyä, vaan vain mahdollistavat maailman energiankulutuksen kasvun suuremmaksi kuin fossiilisilla polttoaineilla voisi saavuttaa.

Vaikka tuuli- tai aurinkovoimala tuottaisi huomattavasti energiaa, öljyntuottajat eivät sen vuoksi jätä öljytonnejaan pumppaamatta. On melkoista venäläistä rulettia uskoa, että kun kehitellään uusiutuvia energianlähteitä riittävästi, öljy jätetään kansainvälisillä sopimuksilla maaperään.

Uusiutuvan energian tuotantomäärä tai prosenttiosuus kaikesta energiantuotannosta on ilmastonmuutoksen kannalta aika yhdentekevä mittari. Kaikki maailmassa kohtalaisen helposti saatavilla oleva öljy luultavasti poltetaan loppuun, koska pumppaamis- ja jalostamiskustannukset ovat murto-osa öljyn hinnasta.

Vaikka aurinko- tai tuulivoimateknologian kustannustehokkuus kehittyisi niin paljon, että öljy halpenisi jyrkästi, öljyä olisi silti kannattavaa pumpata ja myydä. Jos länsimaat vähentävät uusiutuvien energianlähteiden ansiosta öljynkulutustaan, öljyn kuluttavat loppuun Kiina, Intia, Indonesia, Thaimaa, Brasilia, Iran jne.

Maailman energiankysynnän kasvusta vuosina 2002-2030 kahden kolmasosan arvioidaan tulevan kehitysmaista, ja vuonna 2030 kehitysmaiden arvioidaan kuluttavan 48 prosenttia kaikesta maailmassa tuotetusta energiasta.

Energialle on maailmassa niin kova kysyntä, että kun öljy aikanaan käy vähiin, yritysmaailma on ehtinyt kehittää koko joukon kustannustehokkaita uusiutuvia energianlähteitä. Eniten uusiutuvaan energiaan investoivat tätä nykyä perinteiset energiajätit, kuten British Petroleum ja General Electric.

Hiilidioksidin talteenottoteknologioita yritykset sen sijaan eivät juuri kehittele, ellei valtio tue sitä tai ilmoita, että tulevaisuudessa päästöverot kohoavat pilviin. Siksi valtion aktiivisuuden ilmastonmuutoksen torjunnassa pitäisi nykyistä enemmän keskittyä hiilidioksidin talteenottoon ja turvalliseen varastoimiseen.

Jos kivihiilivoimalan kaikki päästöt voidaan nesteyttää ja varastoida maan alle, voimala on käytännössä päästötön. Varastoidulle hiilidioksidille voidaan myös keksiä erilaisia käyttötarkoituksia. Jo nyt sitä voisi ohjata kasvihuoneisiin sen sijaan, että kasvihuoneissa erikseen poltetaan maakaasua hiilidioksidiksi.

Energiakasvien uskotaan olevan ekologisia siksi, että ne korvaisivat öljyn. Kun tämä väite on epätosi, energiakasvien ekologisuutta pitää arvioida sillä perusteella, mihin muuhun tarkoitukseen vastaavaa maa-alaa voitaisiin käyttää.

Metsä sitoo ilmakehästä enemmän hiilidioksidia kuin pelto - ja myös enemmän kuin biopelto, koska metsä on korkeampaa. Niinpä metsää ei ole ekologista kaataa biopeltoa varten. Koska Suomessa on peltoalaa, jota ei tarvita ruoantuotantoon, on ekologisempaa antaa pellon metsittyä kuin alkaa kasvattaa siinä energiakasveja.

Metsittäminen on ekologisempaa senkin takia, että Suomen metsäteollisuus on kovaa vauhtia muuntumassa metsä- ja energiateollisuudeksi. Haketta poltetaan voimaloissa, ja sellunkeiton sivuliemet voidaan jalostaa biopolttoaineeksi.

Kun lisäksi Suomen metsäteollisuudelle ei riitä puuta omasta maasta, vaan sitä pitää tuoda Venäjältä ja Brasiliasta saakka, peltojen metsittämisen ekologisuus vain korostuu. Oikeastaan ainoa syy kasvattaa ruoantuotannon ulkopuolisilla pelloilla energiakasveja on se, että kasvinviljely työllistää enemmän ihmisiä kuin metsänhoito.

Antti Kivimäki

Kirjoittaja on tietokirjailija, jonka yhdessä Heikki Ikosen kanssa toimittama teos Suuri harppaus - miten kehitysmaiden talouskasvu vaikuttaa ympäristöön? ilmestyi lokakuussa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää