Pääkirjoitus    |   vieraskynä

Nietzsche ei kehottanut ääritekoihin

Yhteiskuntakriittisiä ajatuksia on käsiteltävä kouluopetuksessa avoimesti, kirjoittaa Henrik Rydenfelt.

Tilaajille

Henrik Rydenfelt.

Jokelan koulusurmaajan motiivit tuskin koskaan selviävät lopullisesti. Ampuja jätti kuitenkin jälkeensä joukon tekstejä, joissa hän esitteli tekojensa taustalla vaikuttanutta kriittistä suhtautumista yhteiskuntaan.

Nettisivuilla hän listasi yhteiskuntakriittisiä ajattelijoita Platonista Pentti Linkolaan. Ampuja ammensi erityisesti saksalaisen filosofin Friedrich Nietzschen ajattelusta.

Teksteistä välittyy kuva nuoresta, jonka kriittinen asennoituminen ihmiselämään kärjistyi niin, että viha nousi aiempien ihanteiden sijaan itsetarkoituksen asemaan. Kun lapsenusko yhteiskunnassa vallitsevan järjestyksen ja arvomaailman itsestäänselvyyteen murtuu, pettymys voi johtaa tällaiseen voimakkaaseen vastareaktioon.

Nuoren mielessä jaettujen arvojen kyseenalaistaminen yhdistyy usein ongelmallisesti ja vaarallisesti ääriliikkeiden ja ääritekojen ihailuun. Tuhoisille ajatuksille ja toiminnalle haetaan oikeutusta kirjallisuudesta ja filosofiasta.

Nietzsche on radikaali ja epäsovinnainen ajattelija. Hän kyseenalaisti voimakkaasti ihmisten tasa-arvoisuuden ajatuksen, joka on useimpien yhteiskuntateorioiden lähtökohta.

Poikkeuksellisten yksilöiden ja ihmiskunnan valtaosan edut eivät Nietzschen mukaan useinkaan käy yksiin. Yhteinen moraali ja yleinen yhteiskuntajärjestys voivat estää voimakkaita yksilöitä suurten saavutusten tiellä.

Nietzsche ei silti esittänyt johdonmukaista näkemystä siitä, millainen yhteiskunnan tulisi olla. Hänen tukeaan ei saa mikään tietty yhteiskuntamalli, demokraattinen tai totalitaarinen.

Minkäänlaista kehotusta vihaan tai ääritekoihin Nietzschen kirjoitukset eivät sisällä. Tästä huolimatta hänen ajatuksiaan on jo sadan vuoden ajan käytetty hyväksi poliittisten pyrkimysten ja ääriliikkeiden oikeuttamisessa.

Jokelan ampujan ajatusmaailmassa Nietzschen innoittamat, yksilöiden eriarvoisuutta koskevat näkemykset on viety äärimmilleen. Omaa yksilöllisyyttä ilmennetään toisten vihaamisena ja jopa järkyttävinä väkivallantekoina. Kaikkea yhdenmukaisuutta pidetään ehdottoman halveksittavana. Tällaisten ajatusten tukemana ampuja koki oikeudekseen hyökätä vahvoja yksilöitä "orjuuttavaa" järjestelmää vastaan.

Miten filosofian väärinymmärtämistä ja suoranaista väärinkäyttöä omien tarkoitusperien ajamisessa voidaan ehkäistä? Millä tavoin radikaaleihin ajatuksiin pitäisi suhtautua?

Filosofiselle kirjallisuudelle ei voi asettaa ikärajoja, eikä kirjoja ole syytä päällystää varoitustarroilla. Tällaiset toimet tarjoaisivat pikkusormen totalitarismille ja kaataisivat bensaa nuorten mielten kyteviin liekkeihin. Mikään ei tee yhteiskuntakriittisestä teoksesta kiehtovampaa kuin kielletyn kirjan leima.

Radikaalien ajatusten lakaisu maton alle ruokkisi nuoren kuvitelmaa, että muut eivät osaa tai uskalla pohtia yhteiskunnan perusarvojen oikeutusta. Pahimmillaan tämä voi johtaa harhaisiin käsityksiin omasta älyllisestä ylivertaisuudesta.

Filosofian tutkimus estää ääritulkintojen syntymistä tarkastelemalla ajatusten taustaoletuksia, osoittamalla ongelmia sekä kritisoimalla populaarikirjallisuudessa esiintyviä yksipuolistavia käsityksiä.

Tutkimus poistaa joidenkin ajattelijoiden ympärille liitettyä mystiikkaa. Tutkimustulosten pitää kuitenkin saavuttaa perustavien kysymysten parissa kamppailevat nuoret. Tässä auttavat kouluopetus ja yhteiskunnallinen keskustelu.

Jokelan tapahtumien kaltaisen tragedian jälkeen vaarana on, että vältellään keskustelua yhteiskuntamme perustavia arvoja radikaalisti kritisoivista näkemyksistä.

Kouluopetuksessa ja julkisessa keskustelussa tällaiset ajatukset täytyy kuitenkin ottaa rohkeasti esille.

Yhteistä elämäntapaa voimakkaasti kyseenalaistavia kantoja omaksutaan muutoin jossakin muualla kuin siellä, missä niitä voidaan käsitellä kriittisessä hengessä yhdessä toisten kanssa.

Henrik Rydenfelt

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston filosofian laitoksella.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää