Viinaveron tuotto tulee tarpeeseen - Pääkirjoitus | HS.fi

Viinaveron tuotto tulee tarpeeseen

20.11.2008 2:00

Hallitus päätti kiristää alkoholiverotusta.

Alkoholiveronkorotus on Ilkan mielestä hallitukselta ainoa oikea liike.

"Sillä kurotaan yhdessä kuluvan vuoden alussa tehdyn veronkorotuksen kanssa kiinni vuoden 2004 onnetonta alkoholiverotuksen kevennystä. Silloin esimerkiksi väkevien viinojen verot rapsahtivat alas kertaheitolla yli 40 prosenttia, ja jälki oli alennusta seuranneina vuosina sen mukaista. Alkoholista aiheutuvat kuolemat, sairaudet ja väkivallanteot lisääntyivät huomattavasti." "Näin alakuloisten talousnäkymien aikaan viinaveron korotuksesta kertyvälle lähes 70 miljoonan euron valtion verotulojen lisäykselle löytyy monia sijoituskohteita." Savon Sanomien mukaan alkoholiveron korottaminen kymmenellä prosentilla ei riitä kattamaan valtion verotulojen vähentymää ensi vuonna.

Luitko jo nämä?