Pääkirjoitus    |   kolumni

Kriisi haastaa demokratian

Tilaajille

Kreikan kaupungeissa on nähty pahimmat mielenosoitukset vuosikymmeniin, kun raivostuneet kansalaiset ovat protestoineet poliisin toimintaa, joka johti 15-vuotiaan pojan ampumiseen. Ateenan ja monen muun kaupungin kadut ovat peittyneet kyynelkaasuun, autoja on poltettu ja liikkeitä hävitetty. Mielenosoitukset suuntautuvat maan konservatiivihallitusta vastaan, mutta hyvällä syyllä voi olettaa, että protestoijat purkavat pahaa oloaan myös Kreikan taloudellisia oloja kohtaan. Siis finanssikriisi toiminee tässäkin käyttövoimana.

Kostas Karamanlisin hallitus hallitsee äärimmäisen niukalla enemmistöllä, ja Kreikka lieneekin matkalla kohti ennenaikaisia vaaleja. Uudet vaalitkaan ja mahdollinen opposition sosialistien nousu valtaan eivät ratkaise finanssikriisiä. Kun taantuma leviää kaikkialle Eurooppaan, se tulee myös Kreikkaan.

Päättyneen viikon tärkeä uutinen oli se, että Kiinan vienti kääntyi marraskuussa 2,2 prosentin laskuun ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen, mikä tarkoittaa sitä, että Kiinastakaan tuskin tulee kaivattua vetoapua. Maailmanlaajuisen finanssikriisin vaikutuksista on siten nähty vasta pieni häivähdys.

Kylmän sodan päättymisen jälkeiset vuodet ovat olleet Euroopalle hyvää aikaa, minkä Euroopan unioni voi suurelta osin lukea omaksi ansiokseen. Kommunistivallan alta päässeet itäisen Keski-Euroopan maat ovat onnistuneet luomaan demokraattisen järjestelmän ja kytkeytymään läntisiin järjestöihin. Ne ovat sekä Euroopan unionin että läntisen puolustusliiton Naton jäseniä.

Maat ovat myös päässeet vaurastumisen tielle, kun alhaisen palkkatason vuoksi niihin on tulvinut läntistä investointirahaa ja talouskasvu on ollut selvästi Länsi-Eurooppaa vahvempaa. Vaurastuminen on peittänyt alleen demokratian haurauden ongelman, ja nyt kasvun katkeaminen ja oletetun vaurauden kääntyminen köyhtymiseksi koettelee näissä maissa kansanvallan olemusta.

Velkavetoinen kasvu on nyt tullut tiensä päähän. Monissa itäisen Keski-Euroopan maissa talouskasvu on kääntynyt liki kymmenen prosentin vauhdista jo pakkasen puolelle. Julkinen talous on romahtanut, ja apuun on tarvittu Maailman valuuttarahaston IMF:n miljardeja. Unkarin talous on jo karannut käsistä, samoin esimerkiksi Latvian talous.

Latvia on pieni Baltian maa, eikä sen talous kykene horjuttamaan muita. Se tarjoaa kuitenkin hyvän esimerkin holtittomuudesta, jota monessa itäisen Keski-Euroopan maassa on harjoitettu nopean vaurastumisen huumassa.

Latvian talous kuuluu niihin, jotka pitkään kasvoivat yli kymmenen prosentin vuosivauhtia, mutta nyt vauhti on nopeasti pudonnut viisi prosenttia miinukselle. Vaihtotaseen vajekin on 15-20 prosenttia bruttokansantuotteesta. Latvialaisia odottaakin jyrkkä elintason lasku, joka toteutuu joko maan valuutan latin devalvoinnilla tai muutoin palkkatason romahtamisena monen seuraavan vuoden aikana.

Finanssikriisillä on yhteys maiden poliittiseen vakauteen. Länsi-Euroopan maiden poliittiset järjestelmät ovat vuosikymmenien aikana osoittaneet vakautensa, ja maat pystynevät tarvittaviin korjausliikkeisiin, jos finanssikriisi sitä vaatii. Samaa ei voi sanoa itäisen Keski-Euroopan maista, joissa demokraattiset rakenteet ovat perua vasta viime vuosikymmenen alun vapautumisesta. Poliittinen kenttä on monessa maassa toispuolinen, kun niistä puuttuvat maltilliset vasemmistopuolueet.

Finanssikriisi haastaa näiden maiden poliittiset järjestelmät Bulgariasta Viroon aivan uudella tavalla. Kun hyvä aika päättyy, alkaa aina ikävien päätösten aika. Kymmenien miljoonien ihmisten unelmat haihtuvat ilmaan, ja tulevaisuudelle pitää hakea uutta suuntaa. Näissä maissa poliittiset ääriliikkeet saattavatkin saada aivan uutta ilmaa siipiensä alle.

Euroopan unioni on syystä ollut ylpeä siitä, kuinka rauhanomaisesti itäisen Keski-Euroopan demokratisointi on sujunut, mutta nyt on syytä olla tarkkana, jotteivät nämä poliittisesti yhä hauraat maat suistu huonoille teille.

Finanssikriisin vaikutukset eurooppalaisiin talouksiin ovat mittavat, eikä kukaan pysty nyt ennustamaan, kuinka vakavia seuraukset ovat. Valtaisa, satojen miljardien elvytys saattaa auttaa pahimman ylitse, mutta missään ei ole sellaisia varantoja, joilla kaikki voitaisiin pelastaa.

Baltiassa ongelmia aiheuttaa venäläinen vähemmistö. Samanlaisia etnisiä jännitteitä on muuallakin itäisessä Keski-Euroopassa, eikä tilannetta helpota se, että etniset vähemmistöt ovat taloudellisesti jo entuudestaankin valtaväestöä kurjemmassa asemassa. Itäisessä Keski-Euroopassa voi hyvinkin olla edessä yhteiskunnallisen levottomuuden aika.

Globaali talous toimii nyt nopeammin kuin menneinä vuosikymmeninä, ja kriisin vaikutukset tulevat vauhdilla. Sotaa ei kenenkään kannata ennustaa, mutta huonoja aikoja kylläkin. Lähivuosina kysytään ihmisten luottamusta demokratian voimaan ratkaista vaikeita talouden ongelmia myös siellä, missä demokratia ja läntinen markkinatalous elävät vasta alkuaikojaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Uusi avaus Pohjois-Korean umpikujassa: Ulkoministeri Tillerson neuvottelisi Kimin kanssa ilman ehtoja – ”Puhutaan vaikka säästä”

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää