Pääkirjoitus

Venäjä painaa Ukrainaa nurkkaan kaasukiistassa

Tilaajille

Venäjän ja Ukrainan maakaasuneuvottelujen ajautuminen tilaan, jossa kaasun virtaaminen Ukrainan läpi länteen on keskeytynyt, muistuttaa kolmen vuoden takaista tilannetta. Tällä kertaa Venäjää ei kuitenkaan osoitella EU:ssa syntipukiksi yhtä yksioikoisesti kuin silloin. Ukrainan tavoin myös Venäjä on nyt nähnyt paljon vaivaa EU-pääkaupungeissa saadakseen näkemyksilleen ymmärtämystä.

Osapuolten välisten erimielisyyksien vyyhti on niin sekava ja moniulotteinen, että EU on torjunut jyrkästi ajatuksen suostumisesta minkäänlaiseen välittäjän rooliin. EU:n komission mukaan kaasuntoimitusten katkeaminen on sietämätöntä, mutta EU:lla ei ole mitään tekemistä "kaupallisten erimielisyyksien" sovittelemisessa.

Brysselissä tietenkin osataan nähdä taustalla muitakin kuin kaupallisia näkökohtia. Ukrainan pettymykseksi EU ei kuitenkaan suostu asettumaan sen puolelle ja leimaamaan Venäjää poliittisen kiristyksen harjoittajaksi. Ukrainaa ei haluta rohkaista pitämään kiinni sellaisista neuvotteluasemista, joita voi olla vaikea perustella ulkopuolisille.

Venäjä puolestaan katsoo olevansa niin vahvoilla, että maakaasumonopoli Gazpromin kerrotaan olevan valmis viemään juridiset sopimuskiistat Tukholman kansainvälisen välitystuomioistuimen ratkaistaviksi.

Venäjä näyttää tuntevan asemansa kiistassa myös poliittisesti vahvaksi ja ahdistaa kovilla panoksilla Ukrainaa kohti poliittista nurkkaa. Vastavetona väitteelleen, että Ukraina "varastaa" Venäjän kaasua, Venäjä on keskeyttänyt kokonaan öljyntoimitukset Ukrainan kautta länteen. Se merkitsi loppiaisena Romanian, Bulgarian, Unkarin, Slovakian, Itävallan ja Balkanin maiden kaasuntoimitusten pysähtymistä tai vähenemistä.

Tähän asti Venäjä oli vakuuttanut kaasuntoimitusten jatkuvan riippumatta kiistoista Ukrainan kanssa. Se langetti syyn tapahtuneesta kokonaan Ukrainan niskoille. Gazprom ilmoitti myös toimittavansa kaasua asiakkailleen muita teitä. Valko-Venäjän ja Puolan kautta tapahtuvat Venäjän kaasuntoimitukset Keski-Eurooppaan ovat jatkuneet normaalisti, samoin suorat kaasuntoimitukset Suomeen.

Venäjän ja Ukrainan kaasuneuvotteluissa on monta kiistanaihetta. Yksi on erimielisyys siitä, kuinka paljon Ukraina on velkaa Venäjälle vuoden 2008 kaasuntoimituksista. Suuruusluokka on vajaat pari miljardia euroa. Erimielisyyttä on myös länteen virtaavan kaasun kuljetushinnasta Ukrainan alueella. Venäjän mielestä mailla on siitä vuoteen 2010 ulottuva sopimus.

Lisäksi on kysymys Venäjän Ukrainalle myymän maakaasun hinnasta alkaneena vuonna. Ukraina on tähän asti maksanut kaasusta vanhojen ystävyysaikojen perua alle puolet siitä, mitä EU-maat maksavat. Maiden pääministerit sopivat viime vuonna, että hinta nousee samalle tasolle vaiheittain kolmen vuoden kuluessa.

Kun maltillisista korotusvaatimuksista aloitetut neuvottelut kärjistyivät, Venäjä keskeytti neuvottelut ja vaati Ukrainalta heti liki samaa kaksinkertaista hintaa kuin EU-mailta. Kaasun yleinen hinta on laskussa, joten Ukrainan on mahdotonta suostua vaatimukseen. Sen Venäjä tietää.

Venäjälle on puolestaan sietämätöntä se, että Ukraina pystyy tällä tavoin häiritsemään sen kaasuntoimituksia länteen. Siksi niin Venäjälle kuin koko sen kaasuntoimituksista riippuvalle Euroopallekin on tärkeää ja kiireellistä saada aikaan monivuotinen sopimus, joka takaa kaikissa oloissa häiriöttömät kaasuntoimitukset.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää