Pääkirjoitus

Perusopetuksesta kasvoi iso riita

Tilaajille

Kohukeskustelut poliitikkojen luotettavuudesta, piispojen suvaitsevuuden tasosta ja rasvojen terveellisyydestä ovat syksyn aikana peittäneet alleen merkittävän tulevaisuuteen vaikuttavan hankkeen: perusopetuksen uudistuksen.

Opetusministerin asettama laaja työryhmä ahkeroi vuoden ja sai aikaan kunnianhimoisen paketin esityksistä, joilla Suomen jo nyt hyvää perusopetusta pitäisi hioa vielä paremmaksi.

Paketissa on paljon kannatettavaa, kuten liikunnan tuntimäärän lisääminen, taito- ja taideaineiden valinnaisuuden kasvattaminen sekä koulupäivien hienoinen pidentäminen.

Paketti tarjoaa kuitenkin ennätyksellisen suuren määrän esityksiä, joista ehti viritä riitaa jo ennen kuin uudistushankkeesta oli edes kirjoitettu lausuntoja.

Nyt myös hallituspuolueiden väliset erimielisyydet näyttävät kasvaneen suuriksi. Hallitus ei löytänyt iltakoulussa yhteistä linjaa perusopetuksen uudistamisesta, eivätkä sitä löytäneet perjantaisessa kokouksessaan myöskään sivistyspoliittisen ministerityöryhmän jäsenet.

Opetusministeri Henna Virkkunen (kok) on jo joutunut karsimaan työryhmän esityksestä pienten uskontojen opetuksen ryhmäkokojen suurentamisen ja etiikan opetuksen omana oppiaineenaan. Virkkunen puolustaa sen sijaan sinnikkäästi draaman opetusta sekä valinnaisuuden lisäämistä ja kielivalikoiman laajentamista jo peruskoulun toiselta luokalta lähtien.

Lisää kompromisseja lienee luvassa, kun sivistyspoliittinen ministeriryhmä jatkaa esityksen hiomista ensi viikolla.

Etujärjestöjen ja puolueiden lisäksi arvostelua on tullut eri aineopettajien ryhmiltä, jotka ovat huolissaan omasta työllisyydestään. Valinnaisuuksien lisääminen tarkoittaa väistämättä sitä, että yhden aineen saama suosio on toiselta pois.

Hyvää perusopetuksen uudistuspaketissa on se, että koululaisten tasa-arvoisuutta halutaan lisätä takaamalla kaikille mahdollisuus valita kolmesta pitkästä kielestä. Myös liikunnan sekä taito- ja taideaineiden opetuksen lisääminen antaisi varmasti oppilaille uusia onnistumisen elämyksiä ja parantaisi siten viihtyvyyttä koulussa.

Samat hyvät esitykset tuovat myös käytännön ongelmia, sillä kaikissa Suomen kunnissa vuosi-ikäluokka ei ole edes sadan lapsen suuruinen. Pienissä kunnissa opetuksen järjestäjien on vaikea tarjota kolmea vaihtoehtoa pitkäksi kieleksi, vaikka yhden niistä pitääkin olla toinen kotimainen kieli.

Jos kymmenen lapsen vanhemmat haluavat pienessä kunnassa lapselleen esimerkiksi pitkän espanjan opetusta, rehtorin voi olla vaikea löytää pätevää opettajaa.

Vielä suurempia ongelmia harvinaisten vieraiden kielten opiskelu aiheuttaa silloin, kun oppilaan pitää löytää lähiseudulta lukio, jossa hän voisi jatkaa kyseisen kielen opiskelua ja myös kirjoittaa kielen ylioppilaskokeen pitkänä.

Jyrkimmät arvostelijat ovat vaatineet koko perusopetusuudistuksen keskeyttämistä vedoten sekä uudistuksen tuomiin lisäkustannuksiin että tarpeettomuuteen. Heidän mielestään menestys Pisa-tutkimuksissa osoittaa, että Suomen peruskoulu on jo nykyisellään maailman huippua.

Uudistamistyötä ei pidä jättää kesken. Kansainvälistyvässä Suomessa tarvitaan muidenkin vieraiden kielten kuin englannin osaamista.

Suomalaisten on syytä oppia myös ilmaisemaan itseänsä nykyistä rohkeammin. Koulusta saadut hyvätkin opit jäävät piiloon, ellei niitä kyetä tuomaan esille ilmaisutaidon puutteen takia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää