Pääkirjoitus

Kaupunginosasta tuli bilekeskus

Tilaajille

Helsingin naapureilla Espoolla ja Vantaalla on sama ongelma: kaupunkien hallinnolliset keskukset eivät voi hyvin. Espoo on jo käynnistänyt suunnitelmat Espoon keskuksen uudistamiseksi. Myös Vantaalla on aloitettu toimet Tikkurilan aseman seudun elävöittämiseksi.

Tikkurilasta tuli Vantaan hallinnollinen keskus sen jälkeen, kun Helsingin maalaiskunnan keskukset Malmi ja Pitäjänmäki oli liitetty Helsinkiin. Tikkurilalla ja sen naapurikaupunginosalla Jokiniemellä oli hyvät edellytykset kasvaa maalaiskunnan luontevaksi keskukseksi, mutta niin ei vain ole tapahtunut. Syitä on monia.

Kun alueita 1960-luvulta lähtien rakennettiin voimakkaasti, vuokratalojen osuus asuntokannasta kasvoi liian suureksi. Asunnoista tuli liian pieniä perheille, joten Tikkurilassa asuu enemmän yksineläjiä ja iäkkäitä ihmisiä kuin Vantaalla keskimäärin. Jokiniemessä asukkaiden tulotaso taas jää Vantaan keskitason alapuolelle. Tikkurilan keskus eli asemanseutu on täynnä hallinto- ja liikerakennuksia ja siten iltaisin tyhjä tavallisista ihmisistä.

Nyt Tikkurilaa vaivaavat väkivalta ja häiriökäyttäytyminen, mikä osin johtuu kaupunginosan luonteesta. Tikkurilasta on tullut laajemman alueen yöelämän keskus. Kun humaltuneet asiakkaat aamuyön tunteina purkautuvat Tikkurilan useista yöravintoloista tyhjään keskustaan, asetelma on otollinen tappeluille ja örveltämiselle (HS 11.6. ja 12.6.).

Kaupunkitutkijat korostavat yhdyskuntasuunnittelun merkitystä. Tikkurilankin on saatava enemmän ja monipuolisempia asuntoja tavallisille perheille. Se vahvistaisi sosiaalista selkärankaa. Vuokra-asuntojen ja omistusasuntojen oikea suhde on myös tärkeä asia.

On syytä vakavasti pohtia, miten monelle ravintolalle annetaan jatkoaikaoikeudet kello neljään aamuyöllä. Poliisin mukaan juuri nämä aamuyön viimeiset tunnit ovat kaikenlaisten häiriöiden kannalta ratkaisevia. Jatkoaikaluvat myöntää Etelä-Suomen aluehallintovirasto, joka ei ole päätöksissään poliisin varoitteluista välittänyt.

Pääkaupunkiseudun tärkeiden keskusten pitäisi olla toimivia ja viihtyisiä kaupunginosia. Tikkurila on esimerkki kehityksestä, jossa kunnan keskus on periaatteessa hyvistä lähtökohdista luisumassa ongelma-alueeksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää