Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Rinteen jatkokausi on lähes varma

Antti Lindtman ilmoitti viikonvaihteessa, ettei pyri Sdp:n puheenjohtajaksi.

Sosiaalidemokraatit olivat hyvää vauhtia ajautumassa taas kerran kahteen leiriin, kunnes puheenjohtajakuviot menivät parissa päivässä ­aivan uuteen asentoon.

Torstaina Sdp:n eduskuntaryhmä antoi muutaman viikon sisään jo toisen kerran näpäytyksen ryhmän puheenjohtajalle Antti Lindtmanille ja hänen oppi-isälleen Eero Heinäluomalle. Ryhmän valtiovarainvaliokunnan valiokuntavastaava Pia Viitanen syrjäytettiin, ja tilalle valittiin Krista Kiuru.

Viitanen lasketaan Eero Heinäluoman lähipiiriin. Kiuru oli taas ainakin viime vaalikauden alussa silloisen puheenjohtajan Jutta Urpilaisen luottopelaajia.

Neljä viikkoa sitten Lindtman sai ryhmältä sapiskaa eduskunnan puhemiehistölle lähettämistään puhujalistoista. Lauantain Iltalehdessä (26.11.) Lindtman sitten ilmoitti, ettei aio haastaa Antti Rinnettä puheenjohtajakilpaan.

Koska haastattelu ilmestyi lehden viikonloppuliitteessä, se on todennäköisesti tehty hyvissä ajoin ennen demariryhmän kokousta viime torstaina. Haastattelussa Lindtman sanoi tehneensä päätöksensä alkuviikosta. Mutta hän on varmasti tiennyt, mitä ryhmän kokouksessa tuleman pitää.

Lindtmanin perustelut nykyisiin tehtäviin keskittymisestä voi sivuuttaa. Todennäköisesti hän oli tullut päätelmään, että puoluekokousedustajien enemmistöä ei ole mahdollista enää saada oman ehdokkuuden tueksi.

Mikäli Lindtman olisi lähtenyt Rinteen vastaehdokkaaksi, olisi eduskuntaryhmä saattanut seuraavaksi vaihtaa ryhmänjohtajan.

Lindtmanin vetäytymisen sivuvaikutuksena demarit saattavat hyvinkin saada siedettävän tuloksen ensi kevään kunnallisvaaleissa. Aina kun Sdp on jakautunut kahteen tai useampaan leiriin, se on näkynyt puolueen kannatuksessa. Eduskuntaryhmän kapinointi ryhmänjohtajaa vastaan näkyi notkahduksena mielipidemittauksissa.

Heinäluomaa on pidetty poliittisten operaatioiden mestarina. Syksyn näytelmä osoittaa, että kyllä Rinnekin tukijoukkoineen osaa pelin.

Puheenjohtajaspekulaatiot nousivat kesällä julkisuuteen. Rinne rauhoitti tilanteen sanomalla eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että hän ilmoittaa jatkoaikeistaan puoluevaltuustossa marraskuussa. Samalla hän vei potentiaalisilta kilpailijoiltaan monta viikkoa tehokasta kampanjointiaikaa.

Ryhmän sisäisten riitojen pulpahtaminen julkisuuteen ennen puheenjohtajakisan alkua osoitti, että Rinteellä pysyi aloite hallussaan.

Kun Rinne päihitti puoluekokouksessa 2014 Urpilaisen, olivat Rinteen joukot käyneet kampanjaansa jo vuoden päivät. Urpilainen oli oikeastaan hävinnyt jo siinä vaiheessa, kun puoluekokousedustajat oli valittu.

Sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa helmikuussa ei välttämättä nähdä puheenjohtajavaalia. Lindtman oli ainut potentiaalinen ehdokas, jolla olisi mielipidekyselyjen mukaan ollut mahdollisuus voittaa Rinne. Timo Harakka on sanonut, ettei asetu yksin Rinnettä vastaan, eikä Tytti Tuppuraista tai Tuula Haataista pidetä varteen otettavina.

Lindtmanin aika astua Sdp:n johtoon viivästyi siis ainakin kolmella vuodella. Ehkä jopa kuudella, jos Rinne saa vietyä puolueensa seuraavissa eduskuntavaaleissa hallitukseen. Jos ei saa, on hänen vuoronsa väistyä. Lindtman on vasta 34-vuotias, joten hänellä on vielä aikaa. Mutta takaa tulee muitakin nuoren polven demareita.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    3. 3

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    6. 6

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    9. 9

      ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

    10. 10

      USA:n ydinaseista vastaava komentaja: En tottelisi Trumpia, jos hän määräisi laittoman ydiniskun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    4. 4

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    5. 5

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    6. 6

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    7. 7

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    8. 8

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    9. 9

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    10. 10

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää