Pääkirjoitus    |   Kolumni

Lisää politiikkaa geopolitiikkaan

Geopolitiikka on uudessa nosteessa, mutta nykyinen buumi voi ohjata arveluttaville raiteille.

Maantieteen vangit. Geopolitiikan paluu. Maantieteen kosto.

Pieni otos kansainvälistä politiikkaa käsittelevien menestyskirjojen ja aikakauslehtiartikkelien otsikoista kuulostaa synkältä tieteiselokuva­trilogialta. Pääosassa eivät ole ulko­avaruuden olennot, vaan maanpäälliset luonnonlait. Maantiede on kuin kasvoton voima, jolle emme kuuluisan lausahduksen mukaan mahda mitään.

Viime vuosisadan alkupuolelta peräisin olevat sydänmaateoriat on taas kaivettu naftaliinista. Geopolitiikka on uudessa nosteessa. Alan miehet ovat perustaneet Suomessa oman seuransakin.

Eivät analogisen maailman realiteetit ja kansallisvaltioiden alueelliset intressit koskaan mihinkään kadonneet, vaikka ne suurimmassa digitalisaatio- ja globalisaatio­huumassa saattoivatkin päästä unohtumaan. Nykyhetkessä muistutuksia ei enää tarvitse erikseen etsiä. Päivittäiset uutiset vaikkapa Syyriasta, Ukrainasta ja Etelä-Kiinan mereltä puhuvat karua kieltään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kun alueen hallinnan merkitys jälleen korostuu, muuttuu myös suhtautumisemme rajoihin, kuten tilan ja ajan vuorovaikutusta ­tutkinut saksalaishistorioitsija Karl Schlögel on huomauttanut. Vain vähän aikaa sitten rajojen ylittäminen loi monelle myönteisiä mieli­kuvia yhteistyöstä, kaupankäynnistä ja vapaasta liikkuvuudesta. Nyt on yhä vaikeampaa välttää ajattelemasta myös alueloukkauksia, miehityksiä ja muuta vihamielistä ulkopuolista uhkaa.

Maailmanpolitiikan suurstrategisen kuvan ymmärtämisessä maantieteellä on kiistatta tärkeä rooli. Pinnanmuodot ja vesireitit voivat joko yhdistää tai erottaa, helpottaa kanssakäymistä tai ajaa törmäyskurssille. Olisi epärehellistä uskotella kansainvälisen politiikan joskus tapahtuvan tyhjiössä, ilman alueellista ulottuvuutta.

Geopolitiikkabuumi voi kuitenkin ohjata arveluttaville raiteille. Paljaaksi riisuttuna ajattelu taipuu herkästi kohtalonuskoiseksi. Sävyt muuttuvat tummiksi, etupiirijaot ja konfliktit vaikuttavat väistämättömiltä. Suuret vievät, pienet vikisevät. Eikö maantieteen vankilasta todella ole pakotietä?

Schlögel on varoittanut pakkomielteenomaisesta suhtautumisesta geopolitiikkaan. Ei maantiede pakota vaihtoehdottomiin ratkaisuihin. Ainoana selityksenä valtioiden käyttäytymiselle maantiede on älyllisesti laiska peruste. Poliittiset valinnat ovat ihmisten tekemiä.

Samaa ovea raottaa myös brittitoimittaja Tim Marshall viihdyttävässä kirjassaan Prisoners of Geography. Elleivät ihmiset jatkuvasti ponnistele maantieteen lainalaisuuksia vastaan, jäämme niiden jalkoihin, Marshall toteaa. Ajatukseen sisältyy onneksi kuitenkin tuo ponnistelun mahdollisuus. Poliittisella tahdolla ja sinnikkäällä diplomatialla voi saada aikaan paljon.

British Libraryn upea Drawing the Line -näyttely esittelee nyt Lontoossa karttojen ja 1900-luvun historian suhdetta. Monipuolinen kokoelma geopolitiikan edelliseltä kultakaudelta muistuttaa siitä, että kartoilla on aina paitsi hahmotettu myös muokattu todellisuutta. Vuoret, meret ja mantereet ovat siellä missä ovat, mutta sodan, rauhan ja muutoksen välineinä kartat ovat kaikkea muuta kuin puolueettomia ja staattisia. Karttaprojektiolla projisoidaan myös valtaa. Perspektiivillä ja mittakaavalla on väliä.

Vuonna 2017 maailman uudelleenmittaaminen jatkuu. Washingtonissa ja Pekingissä, Moskovassa ja Ankarassa. Oman eurooppalaisen, pohjoismaisen ja suomalaisen asemoimisemme tukena on nyt tärkeää seurata tarkkaan, millaisia karttoja eri pääkaupungeissa rullataan esiin ja millaisia viivoja niille piirretään.

Eikä pelkkä seuraaminen riitä: kynään on tartuttava myös itse. Arktisen neuvoston tulevana puheenjohtajana Suomi on avainasemassa geopoliittisesti erityisen merkittävässä seurassa. Arktinen alue kiinnostaa monia luonnonvarojensa, kuljetusväyliensä ja strategisen sijaintinsa takia. Sen fyysinen, poliittinen ja taloudellinen maantiede muuttuvat ilmaston mukana vauhdilla. Luonnostellaanko alueen tulevaisuudennäkymiä yhteistyön vai vastakkainasettelun ehdoilla?

Satavuotiasta Suomea ei enää tarvitse juosta maailmankartalle. Pysähtymällä ei kuitenkaan jää paikalleen. Poliittisten mannerlaattojen liikkeet voivat muuttaa koordinaatteja nopeasti.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    3. 3

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    4. 4

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    5. 5

      Autopommi syöksi Maltan epävarmuuteen – Murhatun tutkivan journalistin Daphne Caruana Galizian poika hyökkää pääministeriä vastaan: ”Täyttänyt poliisin ja oikeusistuimet roistoilla”

    6. 6

      Norjan Mannen-vuori saattaa romahtaa tänään

    7. 7

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    8. 8

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    9. 9

      Minä myös -kampanja osoitti, miten laaja ongelma seksuaalinen häirintä on – HS tapasi Helsingissä ja Espoossa kymmeniä ihmisiä, jotka kertovat omista ahdistelu­kokemuksistaan

    10. 10

      Venäläislehti: Pietarin trollitehtaan ”amerikkalainen osasto” toimii edelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    6. 6

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    7. 7

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    8. 8

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    9. 9

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    10. 10

      Lasikatto murtui Turussa: Minna Arve valittiin kaupunginjohtajaksi yhden äänen erolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    9. 9

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää