Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Harmaa talous on vain osa verovajetta

Etenkin arvonlisäveron kehitystä ja alv-vajeen syitä kannattaa tutkia tarkemmin myös Suomessa.

Verovaje on lainmukaisen ja toteutuneen verokertymän erotus. Lainmukaisella verokertymällä tarkoitetaan sitä summaa, joka kerättäisiin, jos kaikki toimisivat oikein ja pystyisivät maksamaan lakien mukaiset verot. Harmaa talous – tahallinen verovelvoitteiden laiminlyönti – on osa verovajetta.

Suomen verokeskusteluissa unohdetaan usein, että veroja jää paljon keräämättä myös muista kuin harmaasta taloudesta johtuvista syistä. Näitä syitä ovat esimerkiksi verotukseen vaikuttavien tietojen ilmoittamisen yhteydessä tapahtuvat virheet ja osaamattomuus, tulkinnalliset syyt sekä maksukyvyttömyys.

EU ja monet muut kansainväliset järjestöt kannustavat arvioimaan verovajetta ja sen kehitystä. Helpointa on ar­vioida arvonlisäveroon liittyvää vajetta: arvonlisävero on pitkälle harmonisoitu eri maissa. Muissa veroissa verovajeen arviointi on selvästi hankalampaa.

Euroopan komissio julkaisi syyskuussa arvionsa EU-maiden arvon­lisäverovajeesta. Tutkimuksen mukaan Suomessa oli yksi unionin ­pienimmistä arvonlisäverovajeista: vaje oli vuonna 2014 noin 7 prosenttia lainmukaisesta verokertymästä (1,4 miljardia euroa), kun EU-maiden keskiarvo oli 15 prosenttia ­(yhteensä 160 miljardia euroa).
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yli puolet EU:n arvonlisävero­vajeesta syntyy Italiassa, Ranskassa ja Saksassa. Monissa Itä- ja Etelä-Euroopan maissa vaje voi nousta jopa 40 prosenttiin lainmukaisesta verokertymästä. Vähäistä vaje oli Suomen tapaan Ruotsissa ja Tanskassa.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mallissa on huomioitu tarkemmin Suomen lainsäädännön erityispiirteet ja käytetty täsmällisempiä aineistoja kuin EU:n tilaamassa tutkimuksessa. IMF:n alkuvuodesta tekemän arvion mukaan Suomen arvonlisäverovaje on noin 5 prosenttia eli miljardin euron luokkaa.

Verohallinto arvioi alv-vajetta vastedes vuosittain IMF:n mene­telmällä. Seuraava arvio on tulossa ensi vuoden alkupuolella.

Tanskassa on todettu, että alv-vaje painottuu pieniin yrityksiin. Suuret yritykset hoitavat alv-velvoitteensa huomattavasti paremmin.

Tanskalaisista yrityksistä noin 41 prosentilla on virheitä arvonlisä­verossa. On selvää, etteivät kaikki niistä ole harmaan talouden yrityksiä. Myös rehellisesti toimivat yritykset tekevät arvonlisäveron maksamiseen liittyviä virheitä, joista ­aiheutuu verovajetta.

Suomessa yli puolet arvonlisä­veron vajeesta aiheutuu toden­näköisesti harmaasta taloudesta. Verojäämien osuus alv-vajeesta on noin 20 prosenttia eli noin 180 miljoonaa euroa.

Verojäämät ovat esimerkiksi Verohallinnon valvonnan perusteella määrättyjä mutta maksamattomia veroja. Niiden taustalla ovat usein maksuvaikeudet tai konkurssi.

Laajimmin verovajetta on analy­soitu Britanniassa. Siellä noin puolet kokonaisverovajeesta aiheutuu harmaan talouden ilmiöistä ja toinen puolikas muista syistä.

Vuodesta 2006 vuoteen 2015 ­Britannian kokonaisverovaje on ­laskenut lähes 2 prosenttiyksikköä. Viime vuonna vaje oli 6,5 pro­senttia.

Verovaje on saatu pienentymään panostamalla harmaan talouden torjuntaan, lisäämällä sähköisiä palveluita ja ohjausta sekä helpottamalla verotukseen vaikuttavien tietojen ilmoittamista.

Verovajeen pienentämisessä on tärkeää vaikuttaa muuhunkin kuin harmaaseen talouteen. Ohjauksen kehittämisellä, verotietojen ilmoittamisen helpottamisella ja lain­säädännön yksinkertaistamisella voidaan tehokkaasti pienentää verovajetta. Nämä toimet myös vähentävät yritysten hallinnollista taakkaa.

Verovajeeseen on aina syynsä, ­eikä sitä saada koskaan katoamaan kokonaan. Konkurssit kuuluvat markkinatalouteen, ja verotuksen perusteista esitetään aina erilaisia tulkintoja.

Harmaan talouden toimijat oppivat valvonnasta ja kehittävät petosmuotoja, joiden tutkimiseen on ­kehitettävä uusia valvontakeinoja.

Uusien valvontatapojen käyttöönotto ei ole aina taloudellisesti kannattavaa: joskus uudet toimenpiteet maksavat enemmän kuin tuottavat verotuloja. Kyse on siitä, kuinka suuren verovajeen hyväksymme ja siedämme.

Veromyönteisyyttä lisää, jos ­veronmaksajat tietävät muidenkin hoitavan velvoitteensa moitteetto­masti.

Aki Savolainen

Kirjoittaja on Verohallinnon verokantoyksikön pääanalyytikko.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vieraskynä
  • Verotus
  • Verovaje
  • Harmaa talous
  • Arvonlisävero
  • Euroopan unioni
  • IMF

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    4. 4

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    5. 5

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    6. 6

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    7. 7

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    8. 8

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    9. 9

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    10. 10

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää