Pääkirjoitus    |   Kolumni

Löytyykö meiltä Lutherin rohkeutta?

Anteeksi kuka Martti? En tunne kyseistä henkilöä.

Katukysely Helsingin keskustassa tuotti kuukausi sitten laihan tuloksen. HS:n toimittaja yritti kysellä kaupunkilaisten ajatuksia Euroopan parlamentin puhemiehen, saksalaisen Martin Schulzin päätöksestä väistyä tehtävästään.

Tärkeän EU-instituution ykkösmies on selvästi jäänyt suomalaisille tuntemattomaksi suuruudeksi. Katukierroksella yksikään vastaajista ei tuntenut Schulzia.

Tuntematon Martti ei ole ainoa esimerkki siitä suuruuden ja tyhjyyden paradoksista, johon EU on ajautunut. Eurooppalaisia arvoja puolustaa horjuva jättiläinen, jonka aika menee itseään ruokkivaan byrokratiaan ja keskinäiseen riitelyyn. Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker arvioikin linjapuheessaan syyskuussa, että unionia uhkaa jopa eksistentiaalinen kriisi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Euroopan unionia tarvitaan enemmän kuin vuosikymmeniin, mutta se on nyt heikompi ja hajanaisempi kuin koskaan”, Suomen presidentti Sauli Niinistö totesi omassa uudenvuodenpuheessaan.

Etäinen ja ponneton EU on sodanjälkeisen Euroopan luomus, linnake täynnä hyviä aikomuksia. Kuten usein käy, organisaatio ryhtyi nytkin elämään omaa elämäänsä, paisut­tamaan itseään ja tärkeilemään toisarvoisten asioiden parissa.

Samaan aikaan politiikka – myös meillä Suomessa – on menettänyt vaikutusvaltaansa. Globaalin markkinatalouden lait, digitalisaatio ja syliin vyöryvät kriisit määrittävät suuntaa enemmän kuin mikään poliittinen tahto. Samaan aikaan tyytymättömien määrä kasvaa, kun ympärillä tapahtuu epätoivottua kehitystä, kuten lähipalvelujen alasajoa, työpaikkojen katoa tai arjen digitaitojen vaatimusten kasvua.

Liian monelle on tullut tunne, ettei kenelläkään ole otetta tähän muutokseen, joka tuntuu vieraannuttavan kanssaihmisiä aktiivisen, vaikutusmahdollisuuksiinsa uskovan kansalaisen roolista.

Britannian EU-eropäätös ja ­Donald Trumpin vaalivoitto olivat tämän pettymyksen tulosta.

Tämä vuosi on paitsi Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa myös reformaation, uskonpuhdistuksen, maailmanlaajuinen merkkivuosi. Lokakuussa on kulunut 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi kuuluisat 95 teesiään, joilla hän asettui katolisen kirkon epäkohtia ja väärinkäytöksiä vastaan. Lutherin opit levisivät laajalti, ja ne johtivat läntisen kirkon jakaantumiseen ja muun muassa luterilaisen kirkon syntyyn. Suomessakin reformaatiolla on ollut suuria vaikutuksia paitsi kirkkoon myös laajemmin kieleen, kulttuuriin ja identiteettiin. Pohjoismaisella yhteisvastuullisuuden periaatteella on niin ikään juurensa luterilaisessa perinnössä.

Edelleenkään tämä Martti ei ole menettänyt merkitystään, vaan monet Lutherin pyrkimyksistä sopivat hyvin tähän päivään.

Tänä loppiaisena on näkyvillä merkkejä siitä, että moderni, maallinen yhteiskuntamme on herännyt tarpeeseen vahvistaa jäsentensä osallisuutta, kaikkien mukaan ottamisen välttämättömyyttä.

”Sinä voit hyvin, kun kukaan ei voi pahoin”, presidentti Niinistö kannusti uudenvuodenpuheessaan. Hän toivoi kansaltaan ymmärrystä ja osallisuutta.

Esimerkkiä syrjäytymistä vastaan tehtävästä työstä näyttävät peliyhtiö Supercellin perustajat, jotka sijoittivat 200 miljoonaa euroa eriarvoistumisen torjuntaan ( HS 3.1.). Tekoaan he perustelevat tahdolla säilyttää maailman parhaan maan vahvuus, yhteiskunnan eheys.

Kirkon aikanaan Suomen kyliinkin juurruttama lukutaito ei ollut vain väline opin levittämiseksi. Oma äidinkieli toi rahvaalle arvon, ja se osaltaan rakensi tuntemamme moniarvoisen, keskustelevan yhteiskunnan perustaa.

Myös meiltä kysytään nyt todel­lisia tekoja, joilla luottamus reiluuteen, välittämiseen ja yhteisyyteen kantaisi myös seuraavat sata – ehkä viisisataakin – vuotta.

Löytyykö meiltä Lutherin rohkeutta puuttua asiaan, kun yhteiskunta uhkaa erkaantua omistaan?

”Oikeudenmukaisen kohtelun ja välittämisen kokemuksia tuottavat vain – oikeudenmukainen kohtelu ja välittäminen”, muistutti ­Turun piispa Kaarlo Kalliala merkkivuoden avajaissaarnassaan Turun tuomiokirkossa lokakuussa.

Kun tuon muistamme, tästä tulee parempi vuosi meille kaikille.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Osallisuus
  • Euroopan unioni
  • Martti Luther
  • Reformaatio
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ruman joululahjan: ohjuksia naapuriin – mutta miksi se hymyilyttää Venäjän tuntevia suomalaissotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    4. 4

      Nainen muutti vuokra-asuntoon Espoon Laajalahteen, joutui tietämättään keskelle räjäytystyömaata – Sato vaatii täyttä vuokraa

    5. 5

      Trump määräsi amerikkalaiset takaisin kuuhun ja valmistelemaan matkaa Marsiin

    6. 6

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    7. 7

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    8. 8

      Suomalaiset haluavat vapautta valita terveydenhuollossa, mutta yksityiset terveysyritykset epäilyttävät

    9. 9

      Republikaanien sisällissodan ensimmäinen taistelu käydään tänään Alabamassa – ja se kertoo, miten sekaisin Amerikan politiikka on, kirjoittaa HS:n Saska Saarikoski

      Tilaajille
    10. 10

      Näkymättömän laatikon haaste leviää kulovalkean tavoin somessa – temppu näyttää helpolta mutta ei todellakaan ole, selvitimme treenivinkit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    5. 5

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    6. 6

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    7. 7

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    8. 8

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    9. 9

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää