Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Omaishoitaja tarvitsee omat vapaapäivänsä

Perheille tarvitaan räätälöityjä ratkaisuja, jotta vaativaa hoivatyötä tekevät omaiset saisivat hengähtää.

Arviolta noin 350 000 suomalaista hoitaa sairasta omaistaan – muistisairasta puolisoaan, vammaista lastaan, ikääntyviä vanhem­piaan. Virallisen omaishoitosopimuksen on tehnyt noin 43 000 suomalaista. He haluavat varmistaa, että läheinen voi elää omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Hoivattavat läheiset vaativat monesti jatkuvaa läsnäoloa ja keskittymistä, joten tiiviin hoivatyön vastapainoksi irtiotot ­arjesta olisivat hoitajalle tarpeen. Jo ­lyhyetkin tauot auttaisivat jaksamaan.

Lain mukaan omaishoidon tuen saa­jille kuuluu kaksi vapaapäivää kuu­kaudessa, vaativaa hoivaa antaville kolme. Silti vain noin puolet vapaisiin oikeu­tetuista käyttää vapaitaan. Monet kokevat, ettei hoidettava saa loman ajaksi ­hyvää hoitoa laitokseen sijoitettuna. ­Vapaapäiväkään ei virkistä, jos mielessä on koko ajan huoli hoidettavasta.

Vapaapäivät olisivat kuitenkin enemmän kuin tarpeen, sillä yhä useampi ­esimerkiksi puolisoaan hoitava on yli ­64-vuotias ja moni hoidettava on entistä huonokuntoisempi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Helsingin kaupunki aikoo nyt varata aiempaa enemmän rahaa omaishoitoon. Samalla ryhdytään kehittämään räätä­löityjä ratkaisuja erilaisille perheille, jotta vaativaa hoivatyötä tekevät omaiset saisivat hengähtää.

Uudet kotihoidon tukipalvelut ovat ­tarpeen. Yksi keino järjestää hoitajalle omaa aikaa olisi esimerkiksi nopealla ­varoitusajalla kotiin tuleva sijainen, jotta omaishoitaja pääsisi asioille.

Kunnille omaishoito tulee edulliseksi, koska se korvaa kallista ­laitoshoitoa. Se on halpaa juuri sen takia, että omaiset ovat valmiita venymään. Palvelut eivät kuitenkaan ole kehittyneet kotihoitoa tukeviksi.

Omaishoitoa tukee kehittää tarpeita vastaavaksi. Vanhusten laitoshoidon määrää halutaan koko ajan vähentää, mutta tämä edellyttää, että myös ­kotona asuminen – joko yksin tai omaisen tuella – on todellinen vaihtoehto.

Kun kotihoidossa on yhä huonokuntoisempia hoidettavia, omaishoidon tueksi tarvitaan palveluita, jotka tekevät vaativan hoitotyön mahdolliseksi. Auttajien uupuminen pitää ehkäistä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Omaishoito
  • Pääkirjoitus
  • Vanhustenhoito

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Terve järki on usein suurinta höpön höpöä

    3. 3

      Psykiatri varoittaa kasvavasta ilmiöstä: Suomessa elää jo tuhansia nuoria, jotka eivät poistu huoneestaan, koska netti ja pelit riittävät elämän sisällöksi – ”Nuori voi uhata tappaa itsensä, jos pelilaitteet takavarikoidaan”

      Tilaajille
    4. 4

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    5. 5

      Vetovoima väljähtyi: Trumpin nimi otetaan alas loistohotellista New Yorkissa

    6. 6

      Tutkijat lähettivät viestin maankaltaiselle planeetalle vain 12 valovuoden päähän – ”Kuin huutaisi metsään tietämättä, onko siellä petoja”

    7. 7

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    8. 8

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    9. 9

      Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    10. 10

      Hirviöitä etsineet sukeltajat löysivät turkkilaisjärvestä 3 000 vuotta vanhan linnan rauniot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    5. 5

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    6. 6

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    7. 7

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    8. 8

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    9. 9

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    10. 10

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    11. Näytä lisää