Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Jytky on sulanut Soinin alta pois

Jussi Halla-aho harkitsee haastavansa Soinin, sillä hallitusvastuu on syönyt perussuomalaisten äänestäjiltä uskon puolueeseen.

Uusin puoluekannatuksesta tehty HS-gallup (HS 21.1.) on perussuomalaisille tylyä luettavaa: puolueen kannatus on pudonnut alimmilleen sitten kevään 2010. Vuoden 2011 vaaleissa tullut ”jytky”, roima vaalivoitto, on sulanut kokonaan pois. ­Tosin niin kertoivat kannatuskyselyt myös vuoden 2015 vaalien alla.

Kannatuksen romahtamiselle on helppo selitys: hallitus­vastuu on syönyt perussuomalaisiin toivonsa panneiden ­uskon. Äänestäjät kokevat, että perussuomalaiset ovat hallituksessa pettäneet vaalilupauksensa. Ei auta, vaikka Soini pitää esitelmiä puolueensa saavutuksista: äänestäjät haluavat tuloksia tässä ja nyt.

Kyselyn tulos vahvistaa europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon aikeita pyrkiä ­puolueen puheenjohtajaksi ensi kesän puoluekokouksessa Jyväskylässä. Vuoden­vaihteessa Halla-aho kertoi, että hän todennäköisesti pyrkii puolueen puheenjohta­jaksi ( HS 31.12.).

Soini on sanonut kertovansa omasta päätök­sestään ”kevään korvalla”. Siihen Halla-aho on sanonut, ettei hänen päätöksensä ole riippuvainen Soinin päätöksestä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Halla-ahon pyrkyä kukkulan kuninkaaksi Soinin paikalle ei tunnu haittaavan sekään, että ­perussuomalaisten kukkula on huvennut kuin ­lumikinokset pääkaupunkiseudulla.

Yleinen veikkaus on, että Soini tekee lähtöä puolueen puheenjohtajan paikalta. Veikkausta ­tukee monta heikkoa merkkiä. Ensi kesänä Soi­nilla tulee täyteen 20 vuotta perussuomalaisten puheenjohtajana. Alun perin kokous piti järjestää Soinin kotikunnassa Espoossa, mutta kokouksen ajateltiin keräävän niin paljon osallistujia, että se siirrettiin Jyväskylään.

Ongelmaksi muodostuu vallanvaihdoksen ajankohta. Hallituspuolueen uuden puheenjohtajan kuuluisi normaalisti saada puolueen painavin ministeri­salkku, siis ulkoministerin salkku Soinilta. Mutta Soinikin silmin nähden ­pitää ministerin tehtävästä.

Lännen Media kysyi (13.1.), kumpi olisi suositumpi puheenjohtajaksi, Soini vai ­Halla-aho. Vastaus: Soini, mutta ei niin suurella marginaalilla kuin olisi voinut kuvi­tella. Kyselyssä Soini sai 54,7 prosentin ja Halla-aho 45,3 prosentin kannatuksen.

Mikäli Soini luopuisi kesällä, puheenjohtajan paikasta kamppailisivat kohtalaisen ­tasavertaisesti Halla-aho ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho. Kaukana ei ole puolustusministeri Jussi Niinistökään.

Vaan onkohan Soini valmis luovuttamaan elämäntyönsä Halla-ahon käsiin? Todennäköisesti ei. Soini on sen verran kokenut poliitikko, että hänellä saattaa olla siltä ­varalta suunnitelma jo olemassa.

Mikäli Soini luopuisi ja tilalle nousisi Halla-aho, perussuomalaisten kanna­tuksen voisi olettaa kutistuvan entisestään. Halla-aho on niin vahvasti ­leimautunut maahanmuuttovastaisten edustajaksi, että linja saattaisi karkottaa maltillisempia, muista syistä perussuomalaisia äänestäneitä. Soini on ainoana kyennyt kokoamaan monta eri intressiryhmää yhteen. Myös yhteistyö ­hallituskumppaneiden kanssa voisi vaikeutua.

Loppujen lopuksi perussuomalaisten eri siipiä yhdistää vain tyytymättömyys vallitsevaan menoon. Perussuomalaisia voisi luonnehtia väärinymmärrettyjen puolueeksi.

Eikä ujosta tohtori Halla-ahosta saa millään yhtä sujuvaa kansanmiestä kuin ”maisterisjätkä” Soinista.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Latviassa Suomi on ikuisesti cool

    5. 5

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    6. 6

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    7. 7

      Lukio menossa taas täysremonttiin – matematiikka, luonnontieteet ja kielet painottuisivat nykyistä enemmän

    8. 8

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    9. 9

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    10. 10

      Suomen talous voimistuu rajusti, mutta suuria ongelmia on ainakin kaksi – ”Pitäisi olla malttia antaa tilaa luovalle tuholle”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    9. 9

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää