Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kasvusta syntyy rikkaita ja jaettavaa

Talouskasvu luo kyllä lisää rikkaita, mutta taloudellisen kasvun puute aivan varmasti lisää köyhiä.

Hyväntekeväisyys­järjestö Oxfamin tuore raportti köyhyydestä ja tulonjaosta ( An Economy for the 99 Percent) on tulkitsijalle vaikea pala. Päätelmät ovat sekä oikeutettuja huolia että provosoivia heittoja, joista muutamat menevät – ikävä kyllä – aika ­tavalla ohi kohtuuden.

Amerikkalaisista elokuvista tutussa valassa todistaja vannoo kertovansa totuuden, koko totuuden ja vain totuuden. ­Oxfamilta unohtuu ainakin tämä ”koko totuus”.

Järjestö tarttui ihan oikeaan ongelmaan Davosin talous­kokousta evästääkseen. Raha ja varallisuus jakautuvat epätasaisesti maailmassa. ­Globaalissa mittauksessa eriarvoisuus näyttää vain kasvavan. Oxfamin mukaan ­kahdeksan ihmistä omistaa yhtä paljon kuin maapallon väestön puolikas, 3,6 miljardia ihmistä.

Tämän huomion jälkeen Oxfam jatkaa analyysiaan muuttamalla talouden ja poli­tiikan rakenteiden ongelman rikkaiden ja suuryritysten moraalittomuudeksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Järjestö kuvailee, että superrikkaat ruokkivat eriarvoisuuskriisiä välttelemällä veroja, kurjistamalla palkkoja ja vaikuttamalla politiikkaan. Järjestön johtajistoon kuuluva Winnie Byanyima tiivisti, että tällainen varallisuuden keskittyminen on ”säädytöntä”, kun niin monet miljoonat jäävät loukkuun köyhyyteensä. Hän neuvoi poliitikkoja ­luopumaan pakkomielteenomaisesta kiinnostuksestaan bruttokansantuotteeseen.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö varallisuuden keskittyminen ole totta. Sekin on totta ja todistettavissa, että talous, yhteiskunnat ja talouskasvu kärsivät, jos eriarvoisuus repeää liian suureksi. Eikä suuryritysten verojen välttely ihan ­tuulesta temmattu havainto ole.

Järjestöllä on kuitenkin turhan voimakas tarve henki­löidä ”säädyttömyyttä”.

Eriarvoistava kehitys tapaa kasvaa aina, kun talous­kasvu kiihtyy. Näin kävi Suomessakin 1990-luvulla. Kun kasvu mataa, kehityssuunta muuttuu. Näin kävi finanssi­kriisin jälkeen Suomessa: eriarvoisuus taloudellisilla mittareilla mitaten on viime vuosina pienentynyt.

Sama kasvu, joka on nostanut rikkaita superrikkaiksi on paljolti vapaakaupan ansiota – tai syytä, jos näin haluaa katsoa.

Oxfamilta unohtuu sivulauseen tasolle se, että järjestön parjaama taloudellinen liberalismi on nostanut satoja miljoonia ihmisiä pois äärimmäisestä köyhyydestä. Taloudellisen kasvun kyky tehdä hyvää on ollut todennäköisesti suurempi kuin viime vuosien kehitysavun kyky.

Köyhyys ei ole muuttunut rikkaudeksi, mutta nälkää näkevien määrä on 25 viime vuoden aikana pudonnut lähes puoleen vuoden 1990 tasosta. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on romahtanut. Lapsena kuolleiden ja ­lukutaidottomien määrät ovat kutistuneet.

Jotta kehitys jatkuisi ja eriarvoisuus tasaantuisi, poliitikkojen pitää tehdä täsmälleen päinvastoin kuin Byanyima neuvoo. On oltava entistä aktiivisemmin kasvattamassa bruttokansantuotetta. Näin saadaan jaettavaa.

Sen jälkeen tulee rooli Oxfamin kaipaamalle ”inhmilliselle taloudelle”. Se tarkoittaa käytännössä hyvää hallintoa, joka pystyy rakentamaan tulonsiirtoja niin, että ne koetaan yhteiskunnassa kohtuullisina ja oikeudenmukaisina.

Kutistuva talous on reaalimaailmassa epäinhimillinen talous. Säästöt osuvat kipeimmin köyhimpiin. Esimerkeiksi käyvät Kreikan talouskriisin seuraukset ja monien öljyntuottajamaiden – kuten Venäjän – kokemukset viime vuosilta halvan energian ajasta.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Oxfam
  • Köyhyys
  • Tulonjako

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    3. 3

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    4. 4

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    5. 5

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    6. 6

      Kukaan ei halua kuulua keskiluokkaan – siksi sinisten tulevaisuus näyttää pikemmin synkältä kuin valoisalta

    7. 7

      Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Mielenosoittajat vaiensivat rasistijohtaja Richard Spencerin puheen Floridassa

    10. 10

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    2. 2

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    8. 8

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    9. 9

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    10. 10

      Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. 2 tuntia sitten
    2. Pääministeri Sipilä: Turkin jäätynyttä EU-jäsenyysprosessia ei katkaista, vaikka maa kulkee väärään suuntaan
    3. Pääministeri May EU-johtajille: Älkää antako viestiä, että brexit-neuvottelut eivät etenisi
    4. Donald Tusk lupaa EU:n junnaavaan päätöksentekoon vauhtia: Enemmän huippukokouksia, maiden johtajille lisätöitä unionin hyväksi
    5. Itävallan uusi johtaja Sebastian Kurz on 31-vuotias selfie-poliitikko, joka otti epäröimättä vallan puolueessaan ja nimesi sen uudelleen itsensä mukaan
    6. ”Monet lähtöitkut on itketty” – 300 000 lapsen syntymän nähnyt kätilöopisto suljettiin, HS seurasi viimeistä päivää
    7. 20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla Tilaajille
    8. Ruotsalaiset lentosotilaat taistelivat talvisodassa Suomen puolesta - "Kuin filmitähtiä", sanoo Irja Rainto, joka näki lentäjän syöksyvän kuolemaan Tilaajille
    9. Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa
    10. Tämän opin ranskalaiselta rakkausvalmentajalta: Kumppanin kanssa pitää voida olla myös heikko
    11. Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite
    12. Näytä lisää