Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kuin norsuja vapaakaupassa

Viime vuosikymmeninä yhä avoimemmaksi avatut ovet alkavat nyt sulkeutua.

Palveluiden, rahan, tavaroiden ja ihmisten vapaan liikkuvuuden eteen näyttää nousevan uusia esteitä. Pienelle viennistä elävälle maalle – kuten Suomelle – tämä on uhka. Maailma ilman monenkeskisiä taloudellisia sopimuksia olisi suurten talouksien tyranniaa. Mutta vaarallinen toimintakenttä se olisi suurillekin.

Käänteitä havaitsee huonosti reaaliajassa. 1930-luvun protektionismin nousun ja sen seuraukset havaitsee nyt helposti. Silloin otettiin pieniä askelia yksi kerrallaan. Polun päätepistettä ei nähty.

Ehkä nämäkin vuodet nähdään jälkikäteen käänteenä, joka vei maailmaa väärään suuntaan. Ehkä tulkinta on se, että geopolitiikan ja kotimaisen politiikan lyhyen kantaman edut sotkeutuivat tavalla, jotka eivät palvelleet taloutta ja ­hyvinvoinnin kasvattamista. Ehkä nyt elämme jo kauppasotien alkuvaihetta.

Näkyvimmät kaupan vapautta rajoittavat ratkaisut on tehty vapaakaupan ydin­maissa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Kun Britannia päätti jättää EU:n, se päätti jättää myös sisämarkkinat. Valinta tehtiin hallituksen poliittisen edun ja maan taloudellisen edun välillä. Ensin mainittu voitti. Britannian talous ei voi saavuttaa eron jälkeen asemaa, joka olisi suhteessa EU:hun yhtä edullinen kuin nykyinen asema.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on jo päättänyt, että Yhdysvallat vetäytyy Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta, TPP:stä. Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välinen vastaava sopimus TTIP on ollut pitkään hankaluuksissa molemmilla puo­lilla Atlanttia. Trumpin aikana sitä tuskin yritetäänkään edistää. Trump on kertonut, että Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus Nafta neuvotellaan uusiksi.

Trumpin valinnat muistuttavat Britannian brexit-valintaa. Oma lyhyen aikavälin etu voitti maan talouden pitkän aikavälin edun. Yhdysvaltojen talous ja amerikkalaiset kuluttajat ovat hyötyneet siitä, että kaupankäynnin esteet ovat alentuneet.

Trump väittää hakevansa työpaikat takaisin Yhdysvaltoihin. Amerikkalaisia ammatteja on viime vuosina kadonnut tai kuihtunut. Tulkinnat työpaikkojen katoamisesta ovat sen sijaan ongelmallisia. Naftankin lasketaan työllistävän jopa miljoonia amerikkalaisia.

Yhdysvalloissa on käytännössä täystyöllisyys. Jos osa amerikkalaisista ei ole pystynyt sopeuttamaan omaa osaamistaan työmarkkinoiden muutoksiin, vikaa kannattaa etsiä esimerkiksi koulutusjärjestelmästä eikä Kiinasta.

Trumpin retoriikassa on vaarallista se, että hän yhdistää Kiinaa vastaan noustessaan talouden ja geopolitiikan. Maailman ykköstalous yrittää vääntää ­kakkostaloutta nöyremmäksi.

Samaan aikaan Trumpin hallinto sorkkii arkaa kysymystä Etelä-Kiinan ­meren saarien hallinnasta. Jos taloudellisiin suhteisiin yritetään saada muutosta sotalaivojen avulla, silloin ollaan lähellä 1930-luvun tun­nelmia. Kiinassa varoitellaan jo Trumpia siitä, että pian edessä ei ole kauppasota vaan sota.

Vapaakauppa ei tarkoita kaupan täydellistä vapautta. Eteneminen kohti suurempaa vapautta tarkoittaa valtioiden keskinäisten sidosten ja luottamuksen kasvua. Yksipuoliset protektionistiset ratkaisut johtavat kostoon sekä sidosten ja luottamuksen katoon.

TPP ja TTIP eivät ehtineet käytännössä tuottaa etuja. Brexit ei ole vielä toteutunut. Vaikka näissä asioissa tehdyistä päätöksistä johtuvien rahassa mitattavien menetysten arvioiminen on vaikeaa, linjaukset ovat merkittäviä. Viime vuosina ja vuosikymmeninä yhä avoimemmiksi avatut ovet alkavat nyt sulkeutua.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Protektionismi
  • Donald Trump
  • Brexit
  • TPP
  • TTIP
  • Nafta
  • Vapaakauppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      The New Yorker: Presidentti Trump vitsaili varapresidentti Pencen ”haluavan hirttää kaikki homot”

    3. 3

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      Tähti­tieteilijät hurmoksessa: Kahden neutroni­tähden törmäys nähtiin ensi kertaa – ”kuolonspiraali” pani liikkeelle avaruutta värisyttäviä gravitaatio­aaltoja

    6. 6

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    7. 7

      Somalian tuhoisaa terrori-iskua ei noteerattu EU:n ulkoministerikokouksessa – Soini kertoo lähettäneensä suruvalittelut, Sipilä ei asiasta twiitannut, vaikka Las Vegasin ampumisia surikin

    8. 8

      Madagaskarilla kymmeniä ihmisiä tappaneen ruton pelätään levinneen Seychelleille

    9. 9

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    10. 10

      Sähköautoyhtiö Tesla irtisanoi satoja työntekijöitä kehityskeskustelujen jälkeen – Model 3:n tuotanto kaukana tavoitteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    5. 5

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    6. 6

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      ”Rekan nupissa pystyn rauhoittumaan ja ajamaan rauhassa auringonlaskuun” – Jenna, 20, Eveliina, 24, ja Jasmin, 27, kertovat, miksi he ryhtyivät rekkakuskeiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää