Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Suomen naapurit puhuvat toisilleen

Tärkeä ero Suomen ja Ruotsin suhteissa Venäjään väistyi tiistaina, kun myös Ruotsi avasi uudelleen hallitustason kahdenkeskisen yhteydenpidon Venäjään.

Ruotsin ja Venäjän ulkoministereiden tapaamisella tiistaina Moskovassa oli merkitystä myös Suomelle.

Margot Wallströmin ja Sergei Lavrovin tapaaminen ei poistanut maiden väliltä suuria erimielisyyksiä muun muassa Venäjän toimista Ukrainassa, mutta ministerit korostivat kuitenkin vuoro­puhelun merkitystä.

Tapaaminen lievensi yhtä tärkeää eroa Ruotsin ja Suomen ­suhteissa Venäjään.

Entuudestaan Ruotsilla ja Suomella oli hyvin samanlaiset ­turvallisuusarviot Venäjästä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Venäjä on molempien mukaan heikentänyt Itämeren alueen turvallisuutta, vaikka kumpikaan ei näe välitöntä sotilaallista uhkaa itseään kohtaan. Molemmat arvioivat, että Naton kasvanut läsnäolo Baltian maissa ja Puolassa lisää alueen vakautta.

Lisäksi julkinen keskustelu Venäjästä on entistä samankaltaisempaa Helsingissä ja Tukholmassa, vaikka Ruotsissa puhutaan uhkakuvista edelleen voimakkaammin kuin Suomessa.

Ilmeisin ero on ollut tavassa puhua Venäjän kanssa. Viime vuodet Suomi on yllä­pitänyt hallitustason yhteyksiä ja Ruotsi ei ole.

Presidentti Sauli Niinistö on tavannut presidentti Vladimir Putinin jo useampaan ­otteeseen sen jälkeen, kun EU jäädytti säännölliset huipputapaamiset Venäjän kanssa maaliskuussa 2014. Seuraava tapaaminen on Suomessa kesällä.

Ruotsissa hallituspuolueet ja porvarillinen oppo­sitio ovat olleet pitkään yksimielisiä siitä, ettei tapaamisia Putinin kanssa järjestetä.

Ulkoministereiden tapaaminen Moskovassa avaa vastedeskin oven yhteyksille. Tunnelma tiistaina oli ilmeisesti erilainen kuin Wallströmin ja Lavrovin edellisessä tapaamisessa.

Joulukuussa 2014 Etyjin ministerikokouksessa Sveitsissä Lavrov keskeytti Wallströmin avausyritykset ja piti puolen tunnin läksy­tyksen Ukrainan kriisistä Venäjän näkökulmasta, kertoivat ruotsalaislähteet Dagens Nyheterille.

Nyt vältyttiin vastaavilta esityksiltä. Tapaamista pohjustettiin Ruotsissa ja Venäjällä hyvin erilaisilla tavoilla.

Tammikuussa Ruotsin turvallisuuspoliittisessa seminaarissa Sälenissä pääministeri Stefan Löfven korosti yhteydenpitoa Venäjään keinona vähentää jännit­teitä Itämerellä. Yksi syy yhteyksiin on Ruotsin meneillään oleva jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa.

Myös Wallström pohjusti matkaansa puhumalla yhteydenpidon tarpeesta, vaikka Ruotsi samaan aikaan muun muassa arvostelee turvallisuuspoliittisin perustein Venäjän käynnistämää uuden kaasuputken rakennushanketta Itämerellä.

Venäjällä sen sijaan Ruotsia on parjattu sosiaalisen median kampanjassa, jonka erityisenä kohteena on Wallström. Erikoinen yksityiskohta on, että Venäjällä on esitetty tv-dokumenttia Malmön lähiöväkivallasta samaan aikaan kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ottanut Ruotsin maahanmuuton vastaisen kampanjansa kohteeksi.

Ruotsin sättiminen nivoutuu Venäjän profiilin nostoon. Sen osana Lavrov puhui Münchenin turvallisuuskonferenssissa lauantaina ”lännen jälkeisestä” aikakaudesta, johon hän kutsui muut maat mukaan Venäjän kanssa. Lavrovin fraasi on saanut paljon julkisuutta, mutta kutsuun vastaajia ei ole ilmaantunut Münchenissä tai muuallakaan.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Ruotsi
  • Venäjä
  • Itämeren turvallisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    5. 5

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    6. 6

      Pyöräilykypärä pakolliseksi vai ei? Yhdysvaltalaistutkijan mukaan kysymykseen on vain yksi oikea vastaus

      Tilaajille
    7. 7

      Brexit-äänestäjille luvatut säästöt muuttuivat jo suuriksi kuluiksi, koska reaalitalous kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      Enemmistö suomalaisista haluaa vahvat oluet ja limuviinat ruokakauppaan – valtaosa kannattaa myös väljempää aukioloa ravintoloille

    9. 9

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    10. 10

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    3. 3

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    6. 6

      Washingtonissa ei nykyään keskustella kuin yhdestä asiasta, kuinka kauan tämä voi jatkua? – Presidentti Trumpille on kuitenkin vaikeaa antaa potkut

    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    9. 9

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää