Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Nälänhätä tulee, koska sitä ei estetä

Merkit uudesta inhimillisestä katastrofista Afrikassa ja Arabian niemimaalla ovat olleet näkyvissä, mutta taas kerran hätään havahdutaan vasta, kun se on peruuttamattomasti alkanut.

Uuteen nälänhätään havahdutaan, kun tiedotusvälineissä on ­kuvia aliravitsemukseen kuolevista lapsista. Siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä ryhtyä toimiin, joista olisi ollut eniten ­hyötyä.

Edellinen kuivuus ja nälänhätä Afrikan sarvessa vuonna 2011 surmasi YK:n arvion mukaan jopa 260 000 ihmistä. Sen jälkeen avustusjärjestöt ja hallitukset vakuuttivat varautuvansa seuraavaan kertaan paremmin, mutta se ei onnistunut.

Uusi katastrofi voi päästä riistäytymään irti samaan tapaan kuin edellinenkin. Avustusjärjestöt ovat tienneet tilanteen jo jonkin aikaa, mutta ­kansainvälinen huomio on ollut vähäistä ja paikalliset hallitukset ovat olleet toimintakyvyttömiä tai tehottomia.

Nyt on kyse edellistä kertaa paljon laajemmasta alueesta Afrikassa ja Arabian niemimaalla. Miljoonat ihmiset ovat nopean avun tarpeessa Jemenissä, Somaliassa, ­Etelä-Sudanissa ja Nigerian koillisosissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mikä turhauttavinta, neljän eri valtion alueelle levinnyt nälänhätä on tällä kertaa enemmän ihmisen kuin luonnon aiheuttama. Näin arvioi YK:n lastenrahaston Uni­cefin ­johtaja Anthony Lake runsas viikko sitten.

Sota ja väkivalta ovat pääsyyt inhimilliseen katastrofiin, jota kuivuus ja kato pahentavat. Ihminen on suurempi uhka kuin ilmastonmuutos.

Unicefin lukujen mukaan yhteensä 1,4 miljoonaa lasta on välittömässä vaarassa kuolla akuuttiin aliravitsemukseen.

Hädän epätoivoisuuden asteita on vaikea vertailla, mutta tilanne on erityisen synkkä Afrikan nuorimmassa itsenäisessä valtiossa Etelä-Sudanissa. YK:n ruokaohjelma WFP määritteli viime viikolla tilanteen siellä virallisesti nälänhädäksi.

Itsenäistyessään heinäkuussa 2011 Etelä-Su­danilla oli tukenaan länsimainen kansalaisliike, mutta uusi valtio upposi nopeasti uusiin muunnelmiin sen väestöä vuosikaudet kurjistaneista sodista.

Nyt Etelä-Sudanissa on 270 000 pahoin aliravittua lasta. Sota heimojen ja valtaryhmien välillä on käynnistänyt Afrikan tämän hetken suurimman pakolaisaallon naapurimaihin.

Jemenissä ja Somaliassa riehuvat sodat, joita terrorismi säestää. Jemenissä taistelut enimmäkseen shiia- ja sunnimuslimeihin jakautuvien väestönosien kesken ovat kiihtyneet ulkovaltojen tuella parin viime vuoden aikana. Somalia lienee maailman perusteellisimmin romahtanut valtio. Vaikka maa on yrittänyt nousta takaisin jaloilleen, Somalia on edelleen kykenemätön varautumaan enna­kolta kuivuuden ja väkivallan vitsauksiin.

Nigeria ei ole kuulunut nälänhätäalueisiin sitten 1960-luvulla käydyn Biafran separatistisodan, mutta nyt siitä on tullut terrorismin kohdemaa. Terrorijärjestö Boko Ha­ramin väkivalta ja hallituksen tehottomiksi jääneet vastatoimet ovat johtaneet pahenevaan inhimilliseen katastrofiin maan koillisosassa.

Hädänalaisten maiden joukosta puuttuu Etiopia. Sitä koettelee sama kuivuus kuin Somaliaakin, mutta Etiopiassa ei ole nyt sotaa. Hallitus ryhtyi toimiin hädän lievittämiseksi, kun merkit uudesta kuivuudesta havaittiin.

Nälänhätäalueilla tarvitaan nyt kansainvälistä apua ihmishenkien pelastamiseksi. Sitä tarvitaan enemmän kuin olisi tarvittu, jos ensin maat itse ja sen jälkeen kansainvälinen yhteisö olisivat toimineet ajoissa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nälänhätä
  • Pääkirjoitus
  • Afrikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta vajoaa

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    7. 7

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    8. 8

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    9. 9

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    10. 10

      Puurakentamisen kokeiluhanke osoitti asian, jonka pitäisi olla itsestään selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    5. 5

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    9. 9

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää