Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kiina lähetti viestejä Helsingistä itään ja länteen

Xi Jinpingin vierailu Suomeen noteerattiin Washingtonin lisäksi varmasti myös Moskovassa.

Suomalaiset saivat keskiviikkona oppitunnin Kiinan tavasta toimia ulkopolitiikassa, kun maan presidentti Xi Jinping ­teki harvinaisen valtiovierailun Suomeen. Vierailun puitteet turvajärjestelyistä tiedotustilaisuuteen oli tehty sellaisiksi, että vieras ei löytäisi niistä moitteen sijaa.

Vierailun ilmettä pehmensi panda­diplomatian ulottaminen Suomeen.

Ihmisoikeuskysymyksiin Suomi on jo kolme vuosikymmentä kehittänyt työ­kalua, joka ei herätä torjuntaa. Sen nimi on oikeusalan yhteistyö. Vuoropuhelun muodossa suomalaiset kertovat, miten oikeuslaitos toimii Suomessa, ja kuuntelevat sitten kiinalaisten omat esitykset.

Vierailun yhteydessä allekirjoitettiin juhlallinen pino julistuksia ja asiakirjoja. Niistä puuttuu kuitenkin samanlainen suuren ja pienen maan jännite, joka leimasi sotia käyneiden naapurimaiden Suomen ja Neuvostoliiton välejä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ehkä tärkein vierailun viesti kuitenkin oli, että se ylipäätään tehtiin. Presidentti Sauli Niinistö sai isännöidä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan merkeissä ­yhtä maailman tavoitelluinta vierasta.

Vierailun avulla Kiina pystyi samalla ­lähettämään diplomaattisia viestejä moneen suuntaan. Yksi niistä oli välittää pienille ja keskikokoisille maille vaikutelma, että Kiinaa ei kannata pelätä kumppanina sen suuruuden takia.

Viesteillä oli kuitenkin myös täsmällisempiä kohteita.

Yhdysvaltoihin seuraavaksi matkustava presidentti Xi halusi ehkä kertoa sikäläiselle isännälleen Donald Trumpille, että Kiina haluaa työskennellä yhdessä Suomen kaltaisten vapaakauppaa kannattavien maiden kanssa. Myös viittaukset ympäristöongelmien ratkaisemiseen, YK:n merkitykseen ja Suomeen osana EU:ta täydensivät viestiä.

Kiina tuli kuitenkin samalla viestit­täneeksi Suomessa jotain myös maiden yhteiselle naapurille Venäjälle.

Venäjän suhtautuminen Kiinaan on ­sekoitus ihailua, kateutta ja pelkoa. Kun Kiinan johtaja käy Venäjän läntisessä naapurimaassa osoittamassa arvostusta, se pannaan merkille myös Moskovassa.

Joku saattoi huomata, että asiat, joiden sanottiin yhdistävän Suomea ja Kiinaa, erottavat ne usein Venäjästä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Kiina
  • Suomi
  • EU
  • Yhdysvallat
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    5. 5

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    6. 6

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    7. 7

      Ryanairin matkustamohenkilöstölle tiukka kirje: Saat ikäviä työvuoroja, ellei hajuveden myynti parane

    8. 8

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    9. 9

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    10. 10

      Ainakin neljä bussia kolaroi lumipyryssä – Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin ajokeli on ollut hirmuinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    8. 8

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    9. 9

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää