Pääkirjoitus    |   Kolumni

Maksuttomia tikkareita

Jos lupaa päivähoitoon lisää rahaa, pitäisi myös kertoa, mitä veroja ja kuinka paljon korotetaan sen kustantamiseksi.

Kuntavaalien alla poliitikot puhuivat paljon maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Ainakin vihreät, Sdp, vasemmistoliitto ja tietyin aikatauluvarauksin myös kokoomus pitäisivät sitä hyvänä keinona lisätä yli kolmevuotiaiden osallistumista ammattikasvattajien hoivaan.

Neljävuotiaista suomalaislapsista 74 prosenttia osallistuu varhaiskasvatukseen. Muissa Pohjoismaissa varhaiskasvatusta saavat lähes kaikki sen ikäiset.

Varhaiskasvatus on tietysti hyvä asia, ja siitä on kiva puhua vaalien alla. Vaali­kes­kus­teluissa varhaiskasvatusta kuvailtiin jopa tehokkaimmaksi keinoksi torjua nuor­ten miesten syrjäytymistä. Jos on saanut pie­nenä lastentarhanopettajan kasvatusta, peruskoulun jälkeen ei jäisikään niin helposti kotisohvalle vaan me­nisi opiskelemaan tai töihin. No, on­han niitä syrjäytyneitä nuoria Ruotsissakin.

Jos lupaa päivähoitoon lisää rahaa, olisi älyllisesti rehellistä myös kertoa, mitä veroja korotetaan sen kustantamiseksi ja kuinka paljon. Äänestäjälle on kiva luvata maksuton tikkari, mutta samalla pitäisi kertoa, että äänestäjähän sen lopulta kuitenkin maksaa – uusina veroina tai julkisena velkana. Maksuttomuus toisi päivähoitoon arviolta 330 miljoonan euron lisämenot vuodessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Keskustelu oli hämmentävää, koska varhaiskasvatuksesta on juuri säästetty rajaamalla päivähoito-oikeutta ja kasvattamalla ryhmäkokoja. Lasten päivähoito maksaa julkiselle taloudelle jo nyt 2,5 miljardia euroa vuodessa.

Laadukas varhaiskasvatus tarvitsee pätevät työntekijät. Moni korkeasti koulutettu lastentarhanopettaja kuitenkin vaihtaa ammattia, koska työ on vaativaa ja vastuullista mutta huonosti palkattua.

Sama ilmiö on nähty jo vuosikymmeniä lastensuojelussa. Päteviä sosiaalityöntekijöitä on vaikea löytää, koska vaativa, vastuullinen ja huonosti palkattu työ kuluttaa ihmiset loppuun.

Työntekijöiden vaihtuvuus on suurta myös vanhusten kotihoidossa. Kotihoito tulee kunnille paljon halvemmaksi kuin laitoshoito, ja totta kai jokainen asuu mieluiten omassa kodissaan. Mutta vanhukset ovat ihmeissään, kun joka päivä tulee uusi hoitaja. Työntekijät väsyvät, koska heillä on liian vähän aikaa asiakkaille. Tuoreen tiedon mukaan vanhusten kotihoidossa on keskimäärin 3 000 asiakasta enemmän kuin kaksi vuotta sitten, mutta hoitajia on 400 vähemmän.

Ennen kuin luvataan äänestäjälle lisää maksuttomia herkkuja, kunnat ja valtio voisivat laittaa vähän lisää rahaa näiden kesto-ongelmien korjaamiseen.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Merkintöjä
  • Varhaiskasvatus
  • Kuntavaalit 2017

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    2. 2

      Syytteen hylkääminen kymmenvuotiaan raiskauksesta sotii monen oikeustajua vastaan – kahdeksan kysymystä ja vastausta kohutusta ratkaisusta

    3. 3

      Teollisuusmaat laitettiin järjestykseen verotuksen kovuuden mukaan – Suomi jäi niukasti ”palkintosijoilta”

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      Neuvostoliittolaisista sotahirvistä uutisointi ja haluttomuus myöntää aprillipilaan haksahtamista toivat Ylelle ja Iltalehdelle langettavat tuomiot JSN:ltä

    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    9. 9

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    10. 10

      Tutkimus: Mies vaikuttaa vähemmän miehekkäältä, jo vaimo pitää oman sukunimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    8. 8

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    9. 9

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    10. 10

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää