Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Tiedustelussa tieto on yksityiskohdissa

Suomi tarvitsee lait sotilas- ja siviilitiedustelusta, mutta lakiesitykset pitää arvioida hyvin tarkkaan. Ne puuttuvat kansalaisten perusoikeuksiin.

Suomen valmisteilla olevien tiedustelulakien arvioinnissa kannattaa ­ottaa oppia tiedustelulta itseltään. Tiedustelu – ainakin sellaisena kuin sitä julkisuudessa kuvataan – edellyttää kokonaisuuden hahmottamista mutta myös huolellisuutta ja pienten yksityiskohtien huomioimista.

Siksi kansanedustaja Tapani Tölli (kesk) oli hieman väärillä raiteilla, kun hän keskiviikkona toivoi, ettei Suomen uusista tiedustelulaeista valmistuneita lakiluonnoksia arvioitaisi eniten julkisuutta saavien yksityiskohtien mukaan vaan lakien laajemman merkityksen pohjalta.

Tölli on lakivalmisteluun osallistuneen parlamentaarisen seurantaryhmän puheenjohtaja. Hän oli oikeassa siinä, että tiedustelulait ovat Suomelle tarpeellisia. Arvaamaton Venäjä ja terrorismin uhka ovat tehneet tarpeen selväksi.

Kyse on kuitenkin valtuuksista puuttua kansalaisten yksityisyyden suojaan ja luottamuksellisten viestien salaisuuteen, joten jokaisella yksityiskohdalla on merkitystä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Uudet lakiluonnokset sotilas- ja siviilitiedustelusta julkistettiin keskiviikkona huolella pohjustetussa kolmen ministeriön tiedotustilaisuudessa. Oikeus-, puolustus- ja sisäministerit sekä paikalla olleet johtavat virkamiehet olivat valmistautuneet hyvin kertomaan erityisesti keinoista, joilla Suomessa valvottaisiin tiedustelua.

Olemassa olevaa laillisuusvalvontaa täydentäisi tiedusteluvaltuutettu. Eduskuntaan perustettaisiin tiedusteluvaliokunta. Sekä siviili- että sotilastiedustelulakien sallimien salaisten toimien käyttöön Suomessa tarvittaisiin kussakin tapauksessa tuomioistuimen päätös.

Jo vuosia jatkuneen valmistelun jälkeen vaikuttaa siltä, että tiedustelun valvontaa koskeviin kysymyksiin on löytynyt toimivia ratkaisuja, mutta se on vain yksi hankkeen perusedellytyksistä. Edessä olevalla lausuntokierroksella riittää arvioitavaa.

Tiedustelulait eivät ole muusta maailmasta erillään oleva hanke. Niitä on ­     pohjustettu samaan aikaan asevelvollisuuslain muutosten ja sotilaallisen avun ­antamista ja vastaanottamista koskevan lain valmistelun kanssa.

Asevelvollisuuslain muutoksesta korjattiin pois kohta, joka olisi antanut Puolustusvoimien komentajalle vallan päättää yksin joistakin kertaus­harjoituksista. Sotilaallista apua koskevaan lakiin esitettyä presidentin oikeutta päättää kiireellisestä avusta yksin on korjattu niin, että kiireessäkin ­pitää kuulla valtioneuvostoa.

Korjattavaa on siis löytynyt, ja sitä voi löytyä myös tiedustelulakien esityksistä.

Vaatimustaso on erityisen korkea, kun lait edellyttävät myös perustuslain muutosta. Nykyisellään perustuslaki ei mai­nitse kansallista turvallisuutta yksityisyyden suojan tai viesti­salaisuuden rikkomisen perusteena. Perustuslain muutosesitys valmistui lokakuussa, ja hallitus haluaa hyväksyä lain kiireellisenä vielä tämän vaalikauden kuluessa.

Kysymykset tiedustelulakien sisällöstä eivät kuitenkaan pääty tähän.

Ensimmäisinä lain kaavailussa esiin nousseet kysymykset tietoliikenteen valvonta­oikeuksista ovat edelleen aiheellisia. Siviili- ja sotilastiedustelun yhteisen tietoliikennevalvonnan säännöt ovat selkiintyneet lakiesitysten valmistelussa. Kyse olisi useammassa vaiheessa tuomioistuimen luvalla etenevästä valvonnasta. Jäljelle jää kysymyksiä valvonnan tehokkuudesta salausjärjestelmien murtamisessa.

Uusimpana huolenaiheena ovat tiedustelulle esitetyt valtuudet tehdä etsintöjä ja tutkia viestejä myös Suomessa. Kannattaa varautua siihen, että turvallisuus- ja tiedustelupalveluksi muuttuva Supo haluaa hyödyntää uusia valtuuksiaan yhtä tarmokkaasti kuin poliisi hyödyntää nykyisiä salaisia pakkokeinojaan.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    3. 3

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      Kuusta löytyi luola, mikä voi kiihdyttää Maan kiertolaisen asuttamista

    7. 7

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    8. 8

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    9. 9

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    10. 10

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää