Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Asuinalueiden eriytyminen voi nakertaa luottamusta

Luottamus on kuin liima, joka pitää kansakunnan eheänä.

Rikkaat ja köyhät asettuvat aiempaa selvemmin asumaan eri asuinalueille. Samalla tavalla ovat eriytymässä suomalais- ja ulko­maalaistaustaisten asuin­alueet (HS 24.4.).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa havaittiin, että kolmesta suuresta kaupungista eriytyminen on ollut voimakkainta Turussa. Helsingissä ja Tampereella vilkas uudisrakentaminen on tasoittanut eroja, kun uusille asuinalueille on pyritty rakentamaan tasaisesti erityyppisiä asuntoja.

Helsingissä on toteutettu vuosikymmeniä menestyksekkäästi asuntopolitiikkaa, joka on hillinnyt sosiaalista eriytymistä. Positiivisen segregaation nimissä on myös kohdennettu enemmän resursseja esimerkiksi kouluille niillä asuinalueilla, joissa on paljon työttömyyttä tai maahanmuuttajataustaisia asukkaita.

Tästä huolimatta asuinalueiden väliset erot ovat kasvaneet, mikä näkyy useilla eri mittareilla. Asuinalueiden väliset erot esimerkiksi elinajan odotteessa ovat pääkaupunkisedulla jopa kymmenen vuotta. Erot heijastavat suoraan väestön koulutustasoa ja sosiaaliryhmää. Oman lisänsä urakkaan tuo maahanmuuttajaväestön keskittyminen joillekin alueille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Alueiden sosiaalista eriytymistä on havaittu myös keskisuurissa kaupungeissa. Valtakunnallisesti taas taloudellinen menestys jakautuu eri alueiden välillä huolestuttavan epätasaisesti.

Vahva yhteenkuuluvuuden tunne on ollut pohjoismaisten yhteiskuntien yksi peruspilari. Kansalaisten keskinäinen luottamus sekä luottamus viranomaisiin on Pohjoismaissa selvästi vahvempaa kuin muissa länsimaissa. Tutkimusten mukaan Pohjoismaissa ihmiset lähtökohtaisesti luottavat tuntemattomiin ihmisiin – toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa.

Luottamus on kuin liima, joka pitää kansakunnan eheänä. Hyvin ja huonosti pärjäävien kansalaisten etääntyminen toisistaan voi kuitenkin horjuttaa eheyttä. Tällöin osa kansalaisista kokee jäävänsä sivuun ja osattomiksi, eivätkä he esimerkiksi osallistu yhteiskunnan toimintaan äänestämällä vaaleissa. Samalla paremmin menestyvien kansalaisten kyky ymmärtää näitä ihmisryhmiä heikkenee.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Helsinki
  • Eriarvoisuus
  • Tampere
  • Turku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

    5. 5

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    6. 6

      Mies yritti tappaa naisen kylpytakilla kuristamalla Järvenpäässä – kolme vuotta ehdotonta vankeutta

    7. 7

      Trumpin suosio hätyyttelee uusia pohjalukemia, mutta syöksyä ei ole luvassa – omiensa keskuudessa hän on ollut koko ajan suositumpi kuin Bill Clinton ensimmäisenä vuotenaan

    8. 8

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    9. 9

      Krp paljasti poikkeuksellisen huumeliigan Itä- ja Pohjois-Suomessa

    10. 10

      Harry Harkimo luopuu Veikkauksen hallituspaikasta jääviyssyistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    5. 5

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    6. 6

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    7. 7

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    9. 9

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää