Myrsky lähestyy pankkisektoria, ja nyt siitä saadaan vasta esimakua

Rahan myynnin markkinajohtajat joutuvat kovaan kustannuskilpailuun uusien ja ketterien kilpailijoiden kanssa. Vanhat toimijat ovat vaarassa valua taustalle pyörittämään pienikatteista rahan osto- ja myyntiliikettä raskaalla kulurakenteella.

1990-luvun alun pankkikriisi koulutti Pohjoismaiden pankkisektoria: pitää lähteä liikkeelle ennen kuin kannetaan. SKOP:n kylttiä kannettiin pois syyskuussa 1993.

27.10.2017 2:00 | Päivitetty 27.10.2017 6:09

Tuoreimman taantuman syvimmässä alhossa pankit pärjäsivät monessa maassa ihan hyvin. Euroopassa oli kriisipankkeja ja pankki­kriisin maita, mutta esimerkiksi Pohjois-Euroopassa pankit tekivät hyvää tulosta, kun muiden toimialojen yritykset vähensivät työ­voimaansa pysyäkseen pystyssä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?