Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Terveyspalvelujen kokonaisulkoistus sivuuttaa julkisen vallan vastuun

Kun palvelujen järjestämisvastuu aikanaan siirtyy maakunnille, pitkät ulkoistussopimukset vaikeuttavat järkevien palvelukokonaisuuksien rakentamista koko maakuntaan.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuusi jäsenkuntaa Lapissa ovat suunnitelleet tähän asti suurinta terveyspalvelujen ulkoistusta yksityiselle yritykselle. Vireillä on 15 vuoden sopimus Mehiläisen kanssa terveyspalvelujen tuottamisesta alueella.

Maan hallitus puolestaan yrittää estää kuntia tekemästä sopimusta, koska se toimisi vastoin sote-uudistuksen tavoitteita.

Erilaisia kokonaisulkoistuksia on tehty jo useilla alueilla, mutta Länsi-Pohjan tapaus koskettaisi erikoissairaanhoitoa varsin laajasti. Kunta päätyy usein ulkoistuksiin silloin, kun se ei itse selviä palvelujen tuottamisesta. Viimeiseksi keinoksi ulkoistus jää, kun yhteystyö alueen muiden kuntien kanssa ei onnistu.

Kokonaisulkoistus voi tarjota toimivan ratkaisun, mutta se ei ole ongelmaton. Julkisella vallalla on viime kädessä vastuu ihmisten perusoikeuksiin liittyvistä so­siaali- ja terveyspalveluista. Julkisten palvelujen järjestäjän, toistaiseksi kunnan, pitää pystyä tuottamaan tarvittavat palvelut myös omana toimintana. Koko sote-tuotannon siirtäminen yksityiselle monopolille ei ole tämän tavoitteen mukaista. Yksityisen monopolin syntyminen huolestuttaa myös alan pieniä yrityksiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Länsi-Pohjan tapauksessa kyse on ­ennen kaikkea siitä, että alueen kunnat haluavat estää vaativimpien leikkausten siirtymisen omasta sairaalasta Rovaniemelle ja Ouluun. Hallitus on keskittämässä vaativinta erikoissairaanhoitoa harvempiin yksiköihin, koska se on järkevää sekä palvelun laadun että kustannusten vuoksi. Esimerkiksi syöpäleikkaukset ja keinonivelleikkaukset onnistuvat suurissa yksiköissä paremmin.

Sote-uudistukseen sisältyvää asiakkaan valinnanvapautta on arvosteltu siitä, että se saattaa hyödyttää yksityisiä palveluntuottajia julkisen kustannuksella. Valinnanvapauslainsäädäntö kuitenkin tarjoaisi yksityiselle ja julkiselle tuotannolle samat pelisäännöt julkisten palvelujen tuottajina.

Kun sote-uudistus viipyy, kunnat siirtävät palveluja yksityisille tuottajille hyvin kirjavilla sopimuksilla. Kun palvelujen järjestämisvastuu aikanaan siirtyy maakunnille, pitkät ulkoistussopimukset vaikeuttavat järkevien palvelukokonaisuuksien rakentamista koko maakuntaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Terveydenhuolto
  • Sote-uudistus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kommentti: Nämä ovat tämän vuoden parhaat ja pahimmat Putous-hokemat – Suurin pettymys oli suoraan viime kaudelta napattu sketsihahmo

    2. 2

      Yhdysvallat suojelee teollisuuttaan halvoilta kiinalaistuotteilta

    3. 3

      Linus Peltonen, 16, käy lukiota toimeentulotuella, rahaa on 16 euroa päivässä – ”Matematiikan kurssilla katsoin vierestä kaverin kirjaa kolme viikkoa”

      Tilaajille
    4. 4

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

    5. 5

      Lauri Markkanen näyttää, miten pallo uppoaa vähän tavallista kauempaa – ”Miten hän saa kaiken näyttämään niin helpolta?

    6. 6

      Ismo Leikola tekee historiaa ja esiintyy tänään Conan O’Brienin talk show’ssa – Nyt Leikola kertoo, miten onnistui pääsemään huippusuosittuun ohjelmaan

    7. 7

      Koulu­matkalla jäätynyt poika havahdutti Kiinassa – ”Jääpojalle” kerättiin satoja­tuhansia euroja, mutta rahojen jakaminen suututti osan lahjoittajista

    8. 8

      Toimittaja­yhdistys: Israel esti suomalais­toimittajan työn – Turvallisuus­viranomaiset vaativat kirjeen­vaihtajaa riisuuntumaan

    9. 9

      Nils Torvalds kehui Merja Kyllöstä hyväksi koristeeksi, Matti Vanhanen kertoi vitsin – Tässä MTV:n vaalitentin kiusallisimmat hetket giffeinä

    10. 10

      Nordea kielsi työn­tekijöiltään kaupan­käynnin bitcoinilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

    2. 2

      Linus Peltonen, 16, käy lukiota toimeentulotuella, rahaa on 16 euroa päivässä – ”Matematiikan kurssilla katsoin vierestä kaverin kirjaa kolme viikkoa”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Vartioimattomat takit viedään, jos niissä ei ole luteita” – Canada Goose -takkeja varastetaan kymmeniä vuodessa pääkaupunki­seudulla

    4. 4

      Kommentti: Nämä ovat tämän vuoden parhaat ja pahimmat Putous-hokemat – Suurin pettymys oli suoraan viime kaudelta napattu sketsihahmo

    5. 5

      Kahdeksan arkista ja tieteellisesti todistettua keinoa, joilla laihdut ilman pinnistelyä

      Tilaajille
    6. 6

      Koulu­matkalla jäätynyt poika havahdutti Kiinassa – ”Jääpojalle” kerättiin satoja­tuhansia euroja, mutta rahojen jakaminen suututti osan lahjoittajista

    7. 7

      Espoo latoi vaatimuslistan länsimetrosta: suorat bussilinjat Helsinkiin osittain takaisin, kaikkien metrojunien pääteasemaksi Matinkylä

    8. 8

      Näin toimii Suomessa ihailtu Tanskan aktiivimalli – ”koulutusta vastaavan työn” käsitettä ei tunneta ja työttömät haastatellaan kuukauden välein

    9. 9

      Nils Torvalds kehui Merja Kyllöstä hyväksi koristeeksi, Matti Vanhanen kertoi vitsin – Tässä MTV:n vaalitentin kiusallisimmat hetket giffeinä

    10. 10

      Ismo Leikola tekee historiaa ja esiintyy tänään Conan O’Brienin talk show’ssa – Nyt Leikola kertoo, miten onnistui pääsemään huippusuosittuun ohjelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi lihon, vaikka syön surkean vähän, pohtii moni laihduttaja – Ilmiölle on usein selitys, mutta sitä on vaikea hyväksyä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    2. 2

      ”Vartioimattomat takit viedään, jos niissä ei ole luteita” – Canada Goose -takkeja varastetaan kymmeniä vuodessa pääkaupunki­seudulla

    3. 3

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    4. 4

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    5. 5

      Asteekkien 500 vuoden takainen joukkotuhon syy selvisi

    6. 6

      Nuori terve mies pidätti aivastusta ja joutui sairaalahoitoon – Suomalais­lääkäri selittää, miksi: ”Aivastusta ei kannata pidättää”

    7. 7

      Älykäs ja herkkä ihminen kokee muita helpommin yksinäisyyttä – yksinäisyyden tunteen voi päihittää, sanoo asiantuntija ja antaa viisi neuvoa

      Tilaajille
    8. 8

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

    9. 9

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua jo kolmekymppisenä niin, että liikuntaa on lisättävä selvästi – Tutkija kertoo, mitä painonnousun pysäyttäminen vaatii

    10. 10

      Linus Peltonen, 16, käy lukiota toimeentulotuella, rahaa on 16 euroa päivässä – ”Matematiikan kurssilla katsoin vierestä kaverin kirjaa kolme viikkoa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää