Vantaalla on hyvä syy pitää ääntä itsestään - Pääkirjoitus | HS.fi

Vantaalla on hyvä syy pitää ääntä itsestään

Uusi kaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd) pääsee aloittamaan Vantaalla myönteisemmissä merkeissä kuin moni edeltäjänsä. Vantaalla olisi varaa korottaa profiiliaan.

15.11.2017 2:00

Vantaa on nykyään Suomen neljänneksi suurin kaupunki, mutta jo lähivuosina se voi nousta Tampereen ohi kolmanneksi, elleivät esimerkiksi uudet kuntaliitokset Pirkanmaalla muuta tilannetta.

Helsingin ja muun maan vertailu on usein jättänyt varjoonsa Vantaan hurjan kasvuvauhdin. Erityisen kovaa meno oli 1970-luvulla, jolloin väkiluku kasvoi 70 000 asukkaalla. Kasvun kääntöpuoli on näkynyt kaupungin talousluvuissa. Velka on painanut Vantaata pitkään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?