Syrjäytymisen torjunta kannattaa aloittaa ajoissa ja kohdistaa hyvin - Pääkirjoitus | HS.fi

Syrjäytymisen torjunta kannattaa aloittaa ajoissa ja kohdistaa hyvin

Inhimillisen ja yhteiskunnallisen ongelman kääntäminen eurojen kielelle auttaa usein tarttumaan siihen päättäväisemmin.

Neuvolat ovat vuosikymmeniä auttaneet suomalaisia syrjäytymisen torjunnassa. Kuva vuodelta 1948 Nurmijärven terveystalosta.

15.1.2018 2:00 | Päivitetty 15.1.2018 6:21

On tälle ajalle tyypillistä, että halu ongelmien ratkaisuun kasvaa, jos ongelmien seurauksille pystytään laskemaan hinta­lappu. Tämä on näkynyt esimerkiksi suhtautumisessa ympäristökysymyksiin.

Syrjäytyminen on ongelma, jonka kaikki myöntävät vakavaksi, mutta keskustelu on usein keskittynyt syrjäytyneen ihmisen elämäntilanteen kuvaamiseen. Eläytymiskykyinen ihminen voi silloin asettua toisen asemaan, mutta senkin jälkeen on vielä matkaa yhteiskunnan toimenpiteisiin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?