Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kriisiviestintä pettää huipputekniikan yrityksissä

Apple ja Intel lupaavat nyt nöyryyttä, avoimuutta ja nopeutta. Tosin myöhässä ja vasta kun oli ihan pakko.

Kiistä, peittele ja myönnä vasta, kun on pakko. Tämä epäonnistumisen syventämisen toimintaohje näyttää yhä elävän yritysmaailmassa.

Luulisi, että kriisiviestinnän opetukset olisi omaksuttu ainakin moderneissa ja hyvin johdetuissa yrityksissä. Tuoreet tiedot prosessori­valmistaja Intelin ja teknologiayhtiö ­Applen tekemisistä todistavat, että selkäydinreaktio voittaa tällaisissakin firmoissa.

Myös muilta toimialoilta on esimerkkejä. Autoja tekevä Volkswagen ja muun muassa puhelimia valmistava Samsung salasivat ja kiistivät ongelmansa siihen saakka, kunnes ne oli ihan pakko myöntää. Volkswagen huijasi tietoisesti vuosia dieselpäästöilmoituksissaan ja tunnusti vasta, kun tutkijoiden ja viranomaisten todisteet olivat aukottomat. Samsungilta meni kauan tunnustaa, ­että yksi sen puhelimista saattoi syttyä palamaan. Lopulta oli pakko tehdä jotain – maine kärsi, kun lentokoneissa tivattiin matkustajilta ennen nousua, onko heillä Samsungin palava malli taskussaan.

Intelin prosessoreista paljastui muutama viikko sitten vakava suunnitteluvirhe, joka antoi mahdollisuuden tietojen kalasteluun. Intel oli yrittänyt peitellä ongelmaa löytääkseen korjauskeinon ennen ongelman julkistamista. Mutta kuten oletettavaa oli, miljoonia käyttäjiä koskeva ongelma ei pysy kauan salassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mikäli yhtiöllä olisi hyvä viestintästrategia, se olisi varautunut uutisen vuotoon. Aikaakin oli. Intel oli tiennyt pitkään, että se tekee ja myy puutteellista tuotetta.

Linux-järjestelmän arkkitehti Linus Torvalds tiivisti asian suoraan. Tor­valdsin mukaan järjestelmää on korjailtu kaikessa hiljaisuudessa pikkupaikkauk­silla, mikä herättää epäilyksen, että ­yhtiön tarkoitus oli ”myydä sontaa iankaikkisuuteen saakka”.

Nyt kärähti myös Apple. Yhtiö joutui myöntämään, että se hidastaa van­hempien iPhone-puhelimiensa toimintaa. ­Applen mukaan tarkoitus oli hyvä – suojella vanhojen puhelimien akkuja –, mutta samalla yhtiö pyysi anteeksi sitä, ettei kertonut kuluttajille asiasta.

Avoimuus ja nopeus. Sitä Apple ja Intel nyt lupaavat. Myöhässä ja pakotettuina tosin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Apple

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkimus: Laihduttajan on turha tuijottaa hiilihydraatteja ja rasvoja – tai edes syyttää geenejä

    2. 2

      Saara Aallon kolmas kappale on täysiveristä euroviisua kaikessa törkeydessään – tosin UMK-voittaja lienee jo taputeltu

    3. 3

      Yhdysvalloissa tapahtuu nyt jotain, mitä ei ole ennen nähty – Miksi Floridan kouluampuminen oli erilainen kuin muut?

    4. 4

      Panssarilasin alta löytyy Viron mahtavin aarre, jonka tarina on kuin jännitys­näytelmästä – Piilopaikan tiesi vain pari ihmistä, mutta tieto oli hävitä Siperian vankileireille

    5. 5

      Keskusta ja kokoomus taas tukkanuottasilla – tällä kertaa syynä on Kataisen kabinettipäällikön nimitys

    6. 6

      ”I hear you”, luki Trumpin lunttilapussa, kun hän kuunteli Floridan joukkosurmasta selvinneitä opiskelijoita ja ehdotti opettajille aseita

    7. 7

      Maailmanennätyksen tehnyttä 15-vuotiasta taitoluistelijaa itkettää, kun hän kertoo elämästään – Alina Zagitovasta on rakennettu olympiavoittajaa pikkutytöstä lähtien

    8. 8

      ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

      Tilaajille
    9. 9

      Peliyhtiö Rovion osakkeen arvosta suli 50 prosenttia yhdessä päivässä

    10. 10

      Mikroilmeet paljastavat tunteitamme, vaikka yrittäisimme peittää ne – Toimittaja testasi niihin perustuvaa ”persoonallisuusanalyysia, jota ei voi huijata”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

      Tilaajille
    2. 2

      Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

    3. 3

      Maailman yksinäisin puu kaukana eteläisellä Tyynellämerellä kantaa jälkeä hetkestä, jolloin ihminen painoi kädenjälkensä koko planeettaan

    4. 4

      Trumpilta ehdotus kouluampumisten ehkäisemiseksi: Opettajille aseita

    5. 5

      ”Influenssa” saattaakin olla samaan aikaan jylläävä A-streptokokki – hoitoon hakeutumista ei kannata jäädä odottelemaan

    6. 6

      Maailmanennätyksen tehnyttä 15-vuotiasta taitoluistelijaa itkettää, kun hän kertoo elämästään – Alina Zagitovasta on rakennettu olympiavoittajaa pikkutytöstä lähtien

    7. 7

      Yhdysvalloissa tapahtuu nyt jotain, mitä ei ole ennen nähty – Miksi Floridan kouluampuminen oli erilainen kuin muut?

    8. 8

      Panssarilasin alta löytyy Viron mahtavin aarre, jonka tarina on kuin jännitys­näytelmästä – Piilopaikan tiesi vain pari ihmistä, mutta tieto oli hävitä Siperian vankileireille

    9. 9

      Katajanokalle nousseen kerrostalon urakoitsijana suhmuroi outo yrittäjä – konkurssi jätti kymmeniä alihankkijoita puille paljaille

    10. 10

      ”I hear you”, luki Trumpin lunttilapussa, kun hän kuunteli Floridan joukkosurmasta selvinneitä opiskelijoita ja ehdotti opettajille aseita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

      Tilaajille
    2. 2

      ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

    4. 4

      Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

    5. 5

      Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

    6. 6

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    7. 7

      Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

      Tilaajille
    8. 8

      Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

      Tilaajille
    9. 9

      Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

    10. 10

      Ilja Janitskin loi ja hylkäsi MV-lehden, ja nyt hän kääntää selkänsä sen kannattajille – ”Olen saanut tarpeekseni isänmaallisten skenestä, siitä pelleilystä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää