Ammattiyhdistysliike kertoo usein reaktiivisesti, miksi tätä tai tuota päätöstä ei pidä tehdä. Kun Euroopan unionia aiottiin vuosituhannen alussa laajentaa, SAK huolestui työvoiman vapaasta liikkuvuudesta.
SAK teetti vuonna 2000 kyselytutkimuksen, jolla kartoitettiin sitä, kuinka moni virolainen olisi tulossa Suomeen rajojen madalluttua unionijäsenyyden myötä. Kyselyssä joka kolmas virolainen oletti työskentelevänsä todennäköisesti tai melko todennäköisesti ainakin aika ajoin Suomessa. Nämä todennäköisyydet ja ajoittaisuudet katosivat SAK:n julkistaessa tuloksen. SAK antoi ymmärtää, että 1,3 miljoonan ihmisen kansasta Suomeen vyörähtäisi 400 000, minkä vuoksi työvoiman vapaalle liikkumiselle Virosta päin tarvitaan 7–10 vuoden siirtymäaika.