Suomen kulttuurirahasto ja Ajatuspaja e2 julkaisivat toisen osan suomalaisten identiteettiä syväluotaavasta tutkimuksestaan. Ensimmäinen osa ilmestyi maaliskuun lopulla. Tutkimus on massiivinen: kyselyyn osallistui yli 6 000 vastaajaa. Tutkimuksesta tulee kaikkiaan neliosainen.
Jokainen puolue haluaa tuntea suomalaiset paremmin kuin kansalaiset itse tietävätkään
Tutkimuksen tiedoista luulisi olevan hyötyä kampanjoiden suunnittelussa.
Suomalaisilla on voimakkaasti kahtia jakautunut suhtautuminen maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin. Albanialainen Ketvin Kellezi tuli Suomeen vuonna 2015, mutta ei saanut turvapaikkaa. Nyt hän on palannut kotikyläänsä Albaniassa.