Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Pride raivaa tilaa suvaitsevuudelle

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen teemaviikko muistuttaa tasa-arvon merkityksestä kaikilla yhteiskunnan aloilla.

Tänään maanantaina alkavan Helsinki Pride -viikon teema on ­ääni. Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista muistuttava kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma haluaa nostaa esiin yhteisöjen moninaisuuden ja tehdä tilaa äänille, jotka jäävät liian usein kuulematta.

Yhdenvertaisuuden luulisi olevan itsestäänselvyys sivistysvaltiossa, jossa kaikilla ihmisillä tulee olla samat oikeudet kouluttautua, tehdä töitä ja saada palveluita. Vaikka virallinen Suomi liputtaa yhdenvertaisuuden puolesta, syrjintä on edelleen osa monen vähemmistöön kuuluvan elämää. Tämä ääni kuuluu vihapuheena.

Syrjimättömyyden edistäminen edellyttää toimia myös viranomaisilta ja työpaikoilta.

On tärkeää, että elinkeinoelämä on näkyvästi mukana tapahtumassa: työmarkkinoiden keskusjärjestöjen perhetapahtuman tarkoitus on muistuttaa, että syrjintä ja häirintä työ­elämässä ovat kiellettyjä. Työyhteisössä jokaisella tulee olla oikeus olla oma itsensä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mukanaolo on viesti sitoutumisesta ­yhdenvertaisuuteen. Se ei kuitenkaan saa jäädä yhteen viikkoon, vaan tasa-arvon täytyy näkyä kaikessa toiminnassa. Epäkohdista on syytä pitää ääntä myös teemaviikon ulkopuolella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Pride
  • Tasa-arvo
  • Seksuaalivähemmistöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aftonbladet: Kaksi otettiin kiinni epäiltyinä joukkoraiskauksesta Tukholman keskustassa

    2. 2

      Sdp oli DDR:n vakoilijoiden ”pääyhteistyö­kumppani” Suomessa, väittää Suojelupoliisin pitkäaikainen päällikkö Seppo Tiitinen

    3. 3

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    4. 4

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    5. 5

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    6. 6

      Stormy Danielsin kirja kertoo uhkauksista ja seksistä Trumpin kanssa

    7. 7

      Joku tyri pahasti Syyrian ilma­tilassa ja ajoi Israelin ja Venäjän törmäys­kurssille

    8. 8

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui myönnytyksestä

    9. 9

      84-vuotias eläkeläinen luuli tilannetta vitsiksi, kun naamioituneet ryöstäjät rynnivät kioskiin Irlannissa – lopulta hän päätyi painiin, ajoi kaksi ryöstäjää pakoon ja kampitti vielä kolmannen

    10. 10

      Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    3. 3

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    4. 4

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    5. 5

      Kuka tämän suunnitteli? Arvotalon umpiseinään on puhkaistu yksinäinen ikkuna, taustalla ”jännittävä ja traaginen” tarina

    6. 6

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    7. 7

      Jos seksin määrästä tulee suhteessa riitaa, kannattaa katsoa, ovatko muut asiat kunnossa

    8. 8

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui myönnytyksestä

    9. 9

      Kammottava näky odotti Rautatientorin käymälässä: Ulostetta, huumeneuloja ja verisiä papereita pitkin poikin

    10. 10

      Syyrian ilmapuolustus ampui alas venäläisen tiedustelukoneen, Putinin mukaan kyse oli onnettomasta tapahtumaketjusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    2. 2

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    9. 9

      ”Ihmiset eivät osaa nukkua, ovat superkireitä ja yli- tai alipainoisia”, sanoo joogaopettaja, joka uupui itsekin – Sitten hän löysi ratkaisun ja näyttää nyt kolme helppoa palauttavaa liikettä

    10. 10

      Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

    11. Näytä lisää