Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Urheilun riemua Helsingissä

Helsinki cup on nuorille jalkapalloilijoille iloinen kesätapahtuma mutta myös ainutlaatuinen pelikokemus.

Tällä viikolla Helsingin jalkapallokentät täyttyvät jälleen nuorista pelaajista. Suomen suurin ja kansainvälisin lasten ja nuorten jalkapallokisa Helsinki Cup on tänä vuonna kerännyt ennätysmäärän joukkueita, 1 320.

Vuodesta 1976 alkaen pelattu turnaus on Euroopan kolmanneksi suurin Ruotsin Gothia-cupin ja Norjan Norway-cupin jälkeen. Ulkomaisia joukkueita on mukana 82, ja ne tulevat 19 eri maasta. Kaukaisimmat joukkueet ovat Argentiinasta, Tansaniasta, Guatemalasta, Brasiliasta ja Yhdysvalloista.

Tapahtumaan osallistuu yli 20 000 pelaajaa, ja otteluita pelataan noin 20 kentällä eri puolilla kaupunkia. Tyttöjen kasvanut kiinnostus jalkapalloon näkyy myös turnauksessa, sillä tyttöjoukkueiden määrä on kaksinkertaistunut viime vuodesta. Tyttöjen joukkueita on nyt 176.

Nuorimmat kisaajat ovat 7-vuotiaita ja vanhimmat 17. Vaikka Helsinki Cup on varsinkin nuoremmille pelaajille ensi­sijaisesti iloinen kesätapahtuma, kokemus kansainvälisestä turnauksesta on myös itse pelaamisen kannalta ainutlaatuinen. Se voi vahvistaa sitoutumista lajiin. Heinäkuiseen Helsinkiin nuoret jalkapalloilijat tuovat iloista kesätunnelmaa ja urheilun riemua.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Helsinki cup
  • Nuoret
  • Jalkapallo
  • Urheilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Eero Kärtevä luki lääketieteen pääsykokeisiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ja vei kirjat armeijavuonna mukanaan metsäänkin – Miltä tuntuu, kun joku huijaa pääsykokeessa?

    3. 3

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    4. 4

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    5. 5

      Sipoo vaihtoi arvorakennuksen 10 000 euroon ja purettavaan hometaloon – ostajat laittoivat rakennuksen heti myyntiin 620 000 eurolla

    6. 6

      Brittimedia: EU varautuu brexit-neuvotteluiden romahtamiseen

    7. 7

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    8. 8

      Uuden Harry Potter -elokuvan traileri paljastaa niin yllättävän tiedon Voldemortin lemmikkikäärmeestä, että fanien on ollut vaikeaa hyväksyä sitä

    9. 9

      Ilmatieteen laitos varoittaa: Myrsky iskee illalla Etelä-Suomeen – Helsingin pelastuslaitos: Tuuli uhkaa taloja

    10. 10

      Helsinkiin rakennetaan historian kallein sairaala – Tällainen yhdeksännumeroisen summan nielevästä rakennuksesta tulee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    4. 4

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    5. 5

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    6. 6

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    7. 7

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    8. 8

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat