Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Siitä on vaiettava, josta ei kannata keskustella

Puolueet pohtivat nyt, mitä teemoja ne nostavat vaaleissa esiin – ja myös sitä, mitä ne eivät nosta.

Puolueet ovat jo pitkällä haarukoidessaan ensi kevään eduskunta­vaalien teemoja. Tarjontaa kartoittaessa kannattaa seurata sitäkin, mitä ei tarjota näkyvästi tai ollenkaan.

Sekä hallituspuolueilla että oppositiolla on luultavasti hyvin vähän sanottavaa ulkopolitiikasta. Ehkä hiljaisuutta selittää se, että ulkopolitiikka korkean tason kokouksineen on viime aikoina ollut presidentti Sauli Niinistön vartioimaa tonttia, eikä tonttiaan tarkasti var­tioivan presidentin porttia kannata nykiä.

Eurooppa-linjojakin rakennellaan perisuomalaisesti: äänestäjille kerrotaan, mitä ei ainakaan haluta maailmalta, yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa tai vaikkapa yhteisvastuun kasvua.

EU on nyt samaan aikaan voimakkaassa liikkeessä ja nitisee liitoksistaan. Italia pyristelee irti yhteisistä sopimuksista ja Britannia koko EU:sta. Pitkän aikavälin rahoitus on pohdinnassa. Uusia linjauksia hahmotellaan puolustukseen. Eurojärjestelmääkin aiotaan korjailla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Puolueilla pitäisi olla paljonkin sanottavaa siitä, miten ne kehittäisivät unionia, jos vaalien jälkeen valtaan pääsevät.

Oppositiolle talous on vaikea teema. Suomi on Juha Sipilän (kesk) hallituksen kaudella leimahtanut vihdoin kasvuun. Mitä siihen sanot: väärin sytytetty.

Oppositio keskittynee talous­kasvun hedelmiin eli siihen, miten kasvusta syntyvää hyvää kulutettaisiin. Esimerkiksi Sdp tarjonnee äänestäjille reipasta inves­tointiohjelmaa, jossa uutta velkaa ei pelätä ja johon muiden puolueiden on sitouduttava, jos Sdp voittaa ja kokoaa hallitusta.

Nykyisessä talousmaailmassa aika tästä hetkestä vaaleihin voi olla pitkä. Taloutta ennustavat epäilevät, että kasvu alkaa jo hiipua ja vauhti voi laskea nopeastikin, jos kauppasodat kiihtyvät. Nyt hyvältä kuulostavat talousohjelmat saattavat olla puolen vuoden päästä vanhentuneita.

Sen puolueet voisivat kuitenkin luvata, että seuraava hallitus tekee hallitusohjelman, joka joustaa ja reagoi talous- ja työllisyyskysymyksissä paljon paremmin kuin nykyhallituksen ohjelma. Etukäteen neljäksi vuodeksi lopullisesti kiinni lyödyt ohjelmat eivät istu kasvavan epävarmuuden maailmaan.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Eduskuntavaalit
  • Politiikka
  • Puolueet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    2. 2

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      Kun Tepa Lundgren, 72, kuolee, kaikki on valmiina – Punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisille sekä punamustat villasukat arkkua varten

    5. 5

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    6. 6

      Olen tavannut lapsia, jotka sylkevät, käyvät päälle ja rikkovat huonekaluja – Miten he saavat tarvittavaa hoitoa tässä sijaishuollon resurssipulassa?

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Risto Siilasmaa avasi vanhoja tuntojaan Nokiasta – ja se on tärkeää, koska ongelmia piilotetaan muuallakin

    9. 9

      Instagramin perustajat lähtevät yhtiöstään – Bloomberg: Taustalla erimielisyydet Facebookin Zuckerbergin kanssa

    10. 10

      Keskustan eduskuntaryhmä kutsuttu koolle Kesärantaan – Iltalehden mukaan aiheena hallitustyö kokoomuksen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    5. 5

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    6. 6

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    7. 7

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    8. 8

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    9. 9

      Ruotsidemokraatit ratkaisivat Ruotsin hallituspelin ensimmäisen erän oikeiston eduksi ja kokivat sitten nöyryyttävän tappion – Ryhmänjohtaja: ”Nyt raja on tullut vastaan”

    10. 10

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Helsinki sijoitti kaupunkipyörä­telineen vammaisten pysäköintipaikalle, bussikuskit pelkäävät onnettomuuksia: ”Se on siinä todella vaarallisesti”
    3. Olen tavannut lapsia, jotka sylkevät, käyvät päälle ja rikkovat huonekaluja – Miten he saavat tarvittavaa hoitoa tässä sijaishuollon resurssipulassa?
    4. Instagramin perustajat lähtevät yhtiöstään – Bloomberg: Taustalla erimielisyydet Facebookin Zuckerbergin kanssa
    5. Kun Tepa Lundgren, 72, kuolee, kaikki on valmiina – Punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisille sekä punamustat villasukat arkkua varten
    6. Suomalaiset iskivät kahdeksan maalia NHL:n harjoituspeleissä – Kotimainen Liiga voi jäädä ilman nousevaa tähteä: ”Kun häntä katsoo tänään, hän on eri pelaaja”
    7. Risto Siilasmaa avasi vanhoja tuntojaan Nokiasta – ja se on tärkeää, koska ongelmia piilotetaan muuallakin
    8. Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi” Tilaajille
    9. Työttömät jäävät säästöjen jalkoihin
    10. Tunti sitten
    11. Jääkiekon liigaseurojen tuloskunto tökkii – HIFK:n ulkoilmaottelulla oli kaksijakoinen vaikutus: ”Halusimme järjestää sellaiset juhlat, joihin fanit pääsevät mukaan”
    12. Keskustan eduskuntaryhmä kutsuttu koolle Kesärantaan – Iltalehden mukaan aiheena hallitustyö kokoomuksen kanssa
    13. Näytä lisää