Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Poliitikot tarvitsevat itsehillintää Yleisradion hallintoneuvostossa

Uudella toimitusjohtajalla ja Ylen journalistisella johdolla on työtä riippumattomuuden puolustamisessa.

Yleisradion uusi toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila aloitti työnsä syyskuun alussa. Jo hänen valintansa sai myönteisen vastaanoton, joten se on hyvä pohja aloittaa.

Myös lähestyvät eduskuntavaalit näkyvät Yleen kohdistuvina odotuksina ja paineina. Niiden lisääntymisessä ei ole selvää alkupäivää, vaan houkutus ulostuloihin kasvaa päivä päivältä.

Varsinkin hallintoneuvoston jäseninä toimivilla kansanedustajilla on suuri halu ottaa kantaa Ylen journalistiseen sisältöön, vaikka lakiin perustuva hallintomalli on selvä. Hallintoneuvosto valitsee yhtiölle hallituksen ja päättää Ylen toiminnan yleisistä suuntaviivoista. Sisältöratkaisuihin se ei sekaannu.

Periaatteista kuitenkin lipsutaan. Tuoreen esimerkin tarjosi hallintoneuvostoon kuuluva kansanedustaja Olli Immonen (ps). Hän kommentoi Ylen toimittajan tekemää analyysiä pääministeri Juha Sipilän (kesk) turvapaikanhakijoita koskevista puheista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Immosen mukaan sellaiset kirjoitukset eivät sovi Ylen sivuille eivätkä vastaa Ylen tehtävää (Suomen Uutiset 3.9.).

Uudella toimitusjohtajalla ja Ylen journalistisella johdolla on vielä paljon työtä riippumattomuuden puolustamisessa lähestyvien eduskuntavaalien alla.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Yle
  • Eduskuntavaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Köyhien lasten hätä vie auttajaltakin yöunet – Ihmisiä alkoi pudota tukien ulkopuolelle, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon

    2. 2

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    3. 3

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    4. 4

      Nuoriso on pilalla, taas

    5. 5

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    6. 6

      Kohudokumentaristi Michael Mooren presidentti Trumpia mätkivä uutuuselokuva ei innostanut yleisöä USA:ssa

    7. 7

      ”Tällä kertaa sattuu vain yksi kolari” – Pasilan työmaasumpussa yksikään liikkuja ei tunnu tietävän, missä pitäisi olla

    8. 8

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    9. 9

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    10. 10

      Huippusuositun Tatu ja Patu -sarjan tekijät jättäisivät nykyään yhden kirjansa tekemättä ja paljastavat, miksi hahmot saattavatkin olla naisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    2. 2

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    3. 3

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    4. 4

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    5. 5

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    6. 6

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    7. 7

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    8. 8

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    9. 9

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    10. 10

      Kiihtelysvaaran 250-vuotias kirkko tuhoutui tulipalossa, poliisi epäilee rikosta – ”Menetys on valtava, vastaavaa emme saa tilalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää