Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Saudi-Arabia ei piittaa jemeniläisten kärsimyksestä

Jemenissä on YK:n mukaan menossa maailman vakavin humanitaarinen katastrofi. Saudi-Arabiaa on arvosteltu siitä, että maa käyttää ihmisten nälkiinnyttämistä sodankäynnin välineenä naapurimaassaan.

Jo neljä vuotta jatkunut Jemenin sisällissota nousee harvoin uutis­otsikoihin. Maassa on kuitenkin YK:n arvioiden mukaan meneillään maailman pahin humanitaarinen katastrofi.

Nälänhätä uhkaa noin kahdeksaa miljoonaa maan 28 miljoonasta asukkaasta. Tilanne voi pahentua jo lähiaikoina, jos Saudi-Arabian johtaman liittouman joukot onnistuvat valtaamaan huthikapinallisten hallussa olevan Hodeidan kaupungin maan länsirannikolla. Kansainvälinen ruoka-apu on kulkenut maahan juuri Hodeidan kautta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jemen on esimerkki siitä, kuinka pieni ja köyhä maa voi ajautua suurvaltapolitiikan veriseksi näyttämöksi. Sisällissota alkoi, kun shiiamuslimeihin lukeutuvat huthikapinalliset syrjäyttivät sunnimuslimeihin kuuluvan presidentti Abd Rabbu Mansur Hadin vuonna 2014.

Konfliktin juuret ulottuvat sunnien ja shiiojen epäluottamukseen maan yhdistymisestä alkaen 1990-luvulla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Saudi-Arabian johtama sunnienemmistöisten maiden liittouma lähti sotimaan huthien kukistamiseksi ja Hadin vallan palauttamiseksi. Irania taas syytetään huthien aseistamisesta, mutta Iran kiistää osallisuutensa.

Jemenistä on tullut yksi alueen sunni- ja shiiavaltioiden keskinäisen valtataistelun näyttämöistä. Samalla konfliktia ruokkii alueen keskeinen sijainti rikkaille öljyvaltioille tärkeiden kuljetusreittien varrella. Saudi-Arabia haluaisi rakentaa öljyputken Jemenin läpi Arabianmerelle. Arabiemiraatit taas haluaa varmistaa, että merireitti Jemenin eteläpuolella olevan kapean salmen läpi Punaisellemerelle pysyy avoinna.

Länsimaita on arvosteltu siitä, että ne antavat sodan jatkua. Yhdysvallat, Britannia ja Ranska ovat antaneet logistista ja tiedusteluapua Saudi-Arabian liittoumalle. Liittoumassa taisteleva Arabiemiraatit on käyttänyt sodassa myös Suomesta ostettuja panssariajoneuvoja.

Saudi-Arabiaa arvosteltiin jo viime vuonna siitä, että se käyttää ihmisten nälkiinnyttämistä sodankäynnin välineenä. Humanitaarinen katastrofi saa näillä näkymin jatkua, sillä YK:n vetämä kolmas rauhanneuvottelukierros päättyi umpikujaan syyskuussa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Jemen
  • Jemenin sota

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lehti julkaisi karmivia yksityiskohtia: Sauditoimittajan epäilty surma kesti seitsemän minuuttia

    2. 2

      Saako toimittaja ilmoittaa raskauttavia tietoja työnantajalle – Louhimiehen tapauksessa on yksi merkittävä ero viimekeväiseen somekohuun

      Tilaajille
    3. 3

      Maailmasta loppuu metalli, kun 80% puhelimista jää kierrättämättä – Syy on kuluttajien hölmö tapa, sanoo asiantuntija, jonka kanssa HS purki iPhonen ja tutki sen metallit

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin kirjamessut perui Kiuas-kirjakustantamon osallistumisen messuille – Kustantamon taustalla äärioikeistolaisista kommenteista tunnettu Timo Hännikäinen

    5. 5

      Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 101–73 – Oppositiostakin tukea hallituksen linjalle

    6. 6

      Yliopistollinen tutkimus: Miehet pitävät vaimot uskollisina ansaitsemalla heitä paremmin – uskotonta vaimoa uhkaa kulutusmahdollisuuksien väheneminen

    7. 7

      Poliisi: Rikolliset hakivat pikavippejä yli 180 000 eurolla toisen ihmisen nimiin

    8. 8

      Donald Trump haukkui Stormy Danielsia Twitterissä hevosnaamaksi – ja ihmiset vetosivat heti presidentin vaimoon, jolla saattaisi olla ratkaisu

    9. 9

      Ylisuorittajien ongelmat ovat ylellisyyttä – Minun on vaikea surra ihmisten puolesta, jotka ovat saavuttaneet elämässään liikaa

    10. 10

      Särötön kuva ”tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa romuttuu vuoden tärkeimmässä sotahistorian teoksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylisuorittajien ongelmat ovat ylellisyyttä – Minun on vaikea surra ihmisten puolesta, jotka ovat saavuttaneet elämässään liikaa

    2. 2

      Sakot voi saada myös 24 tunnin paikalla, koska pysäköinninvalvojilla on salapoliisi­keinonsa – seitsemän kysymystä ja vastausta parkkikiekon käytöstä

    3. 3

      Yliopistollinen tutkimus: Miehet pitävät vaimot uskollisina ansaitsemalla heitä paremmin – uskotonta vaimoa uhkaa kulutusmahdollisuuksien väheneminen

    4. 4

      Raaka joukkotappelu Konalassa keskellä kirkasta päivää: Kaksi epäiltyä tapon yritystä ja kaksi pahoinpitelyä – poliisi otti kiinni kuusi ihmistä

    5. 5

      Väkivaltainen exä tarkkaili kumppaniaan älyjääkaapin avulla – Älylaitteilla ja niiden vakoiluohjelmilla tehdään ankaraa lähisuhdeväkivaltaa, jossa rajana on vain mielikuvitus

      Tilaajille
    6. 6

      Särötön kuva ”tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa romuttuu vuoden tärkeimmässä sotahistorian teoksessa

    7. 7

      Tämä riemastuttava maalaus Donald Trumpista ja entisistä presidenteistä nousi koko internetin vitsin aiheeksi – eikä ihme, koska se on täynnä upeita yksityiskohtia

    8. 8

      Uusi löytö voi muuttaa historiankirjoituksen Pompeijin tuhon ajankohdasta – päivämäärä löytyikin kirjoitettuna seinään

    9. 9

      Kokeile HS:n elvytyspelillä, osaatko painelu-puhalluselvytyksen

    10. 10

      Aku Louhimies väittää ohjauspestinsä kansainvälisessä sarjassa olevan katkolla Ylen toimittajan takia – Ohjaajan agentti: Toinen henkilö työskentelee nyt Louhimiehen jaksojen parissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Verohallinto julkaisi Instagramissa kenties kaikkien aikojen kuivimman vitsin, eikä kukaan oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella

    4. 4

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    5. 5

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    8. 8

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    9. 9

      ”Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi” – Elina Tuomesta tuli uupuvien opettajien ääni­torvi ja nyt hän sanoo, että Suomessa tehdään ihmis­oikeus­loukkauksia

      Tilaajille
    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Oppilaitoksessa räjähti Krimillä, useita ihmisiä kuollut – Venäjä tutkii terrori-iskuna, rehtori kertoo itsemurhaiskusta ja asemiehistä
    3. Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 101–73 – Oppositiostakin tukea hallituksen linjalle
    4. Poliisi: Rikolliset hakivat pikavippejä yli 180 000 eurolla toisen ihmisen nimiin
    5. Saako toimittaja ilmoittaa raskauttavia tietoja työnantajalle – Louhimiehen tapauksessa on yksi merkittävä ero viimekeväiseen somekohuun Tilaajille
    6. Hyperandrogeeninen Caster Semenya ei ehkä pääse kilpailemaan ensi kesänä lainkaan – naisurheilijoiden kohutut testosteronisäännöt viivästyvät
    7. Stubbille ei ilmestynyt uusia kilpailijoita Euroopan johtajaksi – vastaan tulee saksalaiskonservatiivi Weber
    8. Lehti julkaisi karmivia yksityiskohtia: Sauditoimittajan epäilty surma kesti seitsemän minuuttia
    9. Maailmasta loppuu metalli, kun 80% puhelimista jää kierrättämättä – Syy on kuluttajien hölmö tapa, sanoo asiantuntija, jonka kanssa HS purki iPhonen ja tutki sen metallit Tilaajille
    10. Helsingin kirjamessut perui Kiuas-kirjakustantamon osallistumisen messuille – Kustantamon taustalla äärioikeistolaisista kommenteista tunnettu Timo Hännikäinen
    11. Suursijoittaja viimeistelee rahanpesu­ilmoituksen tekemistä Nordeasta myös Suomen viranomaisille – HS käy läpi, mistä tapauksessa on kyse
    12. Näytä lisää