Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kansallismuseo ansaitsee uudistumisen seuraavana

Helsingin keskustan painopiste on siirtynyt kohti Töölönlahtea.

Suomen kansallismuseo kuuluu Helsingissä niihin rakennuksiin, jonka suuri osa suomalaisista tunnistaa. Sijainti on keskeinen. Omalla olemuksellaan rakennus huokuu histo­riaa monella tasolla. Siitä voi tunnistaa kirkkojen ja linnojen piirteitä, mutta samalla se kuvastaa kokonaisuutena myös autonomian viimeisten vuosien henkeä.

Moni suomalainen ajatteleekin Kansallismuseota nimenomaan rakennuksena, jossa on esillä Suomen historiasta kertovia esineitä. Harvempi tulee ajatelleeksi, että näkyvillä on vain pieni osa museon kokoelmista ja että Kansallismuseo on vain osa Museoviraston toimintaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ja kun miettii, mitä museot nykyisin voivat olla, huomaa nykyisen rakennuksen rajoitteet. Tapahtumat, konsertit, suuret näyttelyt ja toisten ihmisten kohtaaminen sopisivat hyvin myös Suomen tärkeimmän museon toimintaan, jos tilat antaisivat siihen mahdollisuuden.

Tänään torstaina julkistetaan tarkat tiedot arkkitehtikilpailusta, jonka tarkoituksena on Kansallismuseon lisärakennuksen suunnittelu. Kaksivaiheisen kilpailun tuloksen pitäisi olla selvillä tämän vuoden lopulla. Kyse on kokonaisuudesta, jossa lisärakennus sijoittuisi osittain maan alle. Samalla museon tontilla oleva pihapuisto otettaisiin aktiivisempaan käyttöön.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jos suunnitelmat toteutuvat aikataulun mukaisesti, vuonna 2025 konferenssit, konsertit ja kansainväliset suurnäyttelyt käyttäisivät uusia tiloja, rakennuksessa olisi ravintola, ja Helsingin keskustan suosittuihin käyntikohteisiin kuuluisi myös uudistettu pihapuisto.

Suunnittelukilpailu käynnistyy otollisena ajankohtana. Suomalaisten kiinnostus sivistykseen ja kulttuuriin näkyy pitkinä jonoina uusien rakennusten edessä. Amos Rexin tilat osoittavat, kuinka vetovoimaista myös maan alle rakentaminen voi olla.

Helsingin keskustan painopisteen siirtyminen kohti Töölönlahtea on tehnyt Kansallismuseon sijainnista entistäkin keskeisemmän.

Kansallismuseon laajentamiseen on varauduttu jo alkuperäisessä suunnitelmassa, mutta nyt voi olla oikea hetki toteuttaa aikeet tavalla, jonka suomalaisten yhteinen museo ansaitsee.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Koskelantiellä – Poliisipartio osui ensimmäisenä paikalle sattumalta

    2. 2

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    3. 3

      Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö

    4. 4

      Helsingin Iso Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippuhinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    5. 5

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    6. 6

      Pilkkasiko Trump-lippikseen pukeutunut poikakoulun oppilas alkuperäiskansan aktivistia? Viraalivideon tarina täydentyi yön aikana

    7. 7

      Kiinan väestönkasvu taittui – asiantuntijat ennustavat talouskriisiä

    8. 8

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – yhtä piilolinssityyppiä asiantuntija ei suosittele kenellekään

      Tilaajille
    9. 9

      Ravintola Kaisaniemi on haettu konkurssiin – Puistoravintola on toiminut yhtäjaksoisesti samassa rakennuksessa vuodesta 1839

    10. 10

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuu pimeni – Lähetä kuvia ruosteen­punaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    2. 2

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    3. 3

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    4. 4

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    5. 5

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    6. 6

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    7. 7

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    8. 8

      Helsingin Iso Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippuhinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    9. 9

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    10. 10

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Sdp:n Antti Rinne palaa töihin vasta helmikuun lopulla – Keuhkokuumeen lisäksi Rinteellä oli sepelvaltimon tukos, joka huomattiin vasta Suomessa, Espanjasta häneen tarttui myös sairaalabakteeri
    3. Kaikki puhuvat nyt Brexit-leffasta, koska se näyttää somen uhkan demokratialle selvemmin kuin miljoona uutista Venäjän vaalivaikuttamisesta – tässä elokuvan keskeiset opetukset
    4. Whatsapp yrittää estää juorujen ja väärien tietojen leviämistä – rajoittaa viestien edelleen lähettämistä
    5. Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – yhtä piilolinssityyppiä asiantuntija ei suosittele kenellekään Tilaajille
    6. Tennislupaus Otto Virtanen sai Djokovicin harjoitusvastustajana oppia maailman huipulta: ”Rystylyönti on ihan maaginen”
    7. Kiinan väestönkasvu taittui – asiantuntijat ennustavat talouskriisiä
    8. Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö
    9. Raide-Jokerin rakentaminen tulee lähes 100 miljoonaa euroa päätettyä kalliimmaksi – Poliitikot joutuvat käsittelemään asian uudelleen
    10. Ravintola Kaisaniemi on haettu konkurssiin – Puistoravintola on toiminut yhtäjaksoisesti samassa rakennuksessa vuodesta 1839
    11. Israel iski Iranin kohteisiin Syyrian alueella
    12. Näytä lisää